Y\u00f6ll\u00e4 nukuin levottomasti. Ulkona oli kuulakka pakkasilma, revontulet v\u00e4lkkyiv\u00e4t ikkunassa kuin liekehtiv\u00e4 satumets\u00e4. Aamuy\u00f6n unenhorteen l\u00e4pi kuulin pari kertaa talon nurkissa kolahtavan, pakkanen saattoi kiristy\u00e4. K\u00e4\u00e4riydyin Anten villapaitaan ja annoin Petruksen nukkua vieress\u00e4ni s\u00e4ngyn toisella puoliskolla.<\/p>\n
Niila k\u00e4ynnisti koulun autoa varhain, auton valot pyyhk\u00e4isiv\u00e4t meid\u00e4n ikkunoissa ja nuolaisivat pitk\u00e4n rannun sein\u00e4lle. H\u00e4n oli l\u00e4hd\u00f6ss\u00e4 koulukkaiden kanssa kirkonkyl\u00e4lle katsomaan jotain seurakunnan elokuvaesityst\u00e4. Keitti\u00f6n lattia oli tavallista kylmempi. Minun piti viritt\u00e4\u00e4 molemmat uunit, onneksi kuiva koivupuu paloi hyvin ja l\u00e4mmitti nopeasti. Ehdin k\u00e4yd\u00e4 pesullakin, ennen kuin pojat ilmoittivat haluavansa aamueineen. Molemmat olivat raukean hyv\u00e4ntuulisia, vaikka y\u00f6 oli sujunut tavallista levottomammin. Imett\u00e4ess\u00e4ni Einaria autoin Petrusta puuron lusikoinnissa.<\/p>\n
Ja silloin sen huomasin. Nyt p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4 juomalasissa oli kokonainen onnenlinnun sulkakimppu. Se toi mieleen lapsuuden p\u00e4\u00e4si\u00e4isajan. Koulussa maalattiin valkoisia kanansulkia, joista tuli ihan n\u00e4rhen siipisulkien v\u00e4risi\u00e4. Kuukkeli muistutti v\u00e4ritykselt\u00e4\u00e4n v\u00e4h\u00e4n meid\u00e4n kotipihan n\u00e4rhipareja. Katselin kauan sulkia, sormin silittelin. Puin pojat ja p\u00e4\u00e4tin pyyt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Sivin sukulaistytt\u00f6 tulisi katsomaan lasten per\u00e4\u00e4n p\u00e4iv\u00e4syd\u00e4men ajaksi. Kun siivosin huoneita jonkinlaiseen vierasj\u00e4rjestykseen, en l\u00f6yt\u00e4nyt mist\u00e4\u00e4n Anten lapinpaitaa. Olin ihan varma, ett\u00e4 y\u00f6ll\u00e4 olin nukkunut se kainalossani.<\/p>\n
P\u00e4iv\u00e4st\u00e4 oli tulossa yht\u00e4 kuulas ja aurinkoinen kuin oli edellinenkin p\u00e4iv\u00e4. Ajoin moottorikelkan rappujen eteen ja k\u00f6ytin mukaan lyhyelle er\u00e4matkalle tarpeelliset tavarat. Termospulloon kaatamani kuuma mehu kest\u00e4isi l\u00e4mpim\u00e4n\u00e4 retkiajan. Toppatakkini hupun sidoin lujasti kiinni, otsalle ulottuva oravannahkareunus putosi ajolasien yl\u00e4reunaan asti.<\/p>\n
Alkumatkan p\u00e4\u00e4sin tuulen pyyhkim\u00e4\u00e4 autotiet\u00e4 pitkin. Sit\u00e4 ajaessani uskalsin tehd\u00e4 muutaman rohkean kierteenkin kulussani. Kokeilin, milt\u00e4 ohjaimet tuntuivat kintaissani ja milt\u00e4 jalasten totteleminen lapinny\u00f6rikengiss\u00e4ni. Jokusen kilometrin p\u00e4\u00e4st\u00e4 poikkesin tien sivuun. Aluksi etenin varovasti ja etsin silmiini maaston tuttuja merkkej\u00e4. Olin aina ollut hyv\u00e4 suunnistamaan. Yritin muistella sit\u00e4 reitti\u00e4, jonka Anten kanssa olin kulkenut silloin, kun h\u00e4n vei minut ensi kertaa kodalleen taivaanvaloja kokemaan. Meill\u00e4 oli silloin ollut koiravaljakko ja ahkio, nyt min\u00e4 yritin tarkkailla maastoa sopivaksi koneen edet\u00e4. Lunta oli juuri kohtuullisesti. Kelkan jalasten alle j\u00e4iv\u00e4t puljut, py\u00f6re\u00e4t hiiht\u00e4j\u00e4llekin sopivat kumpareet. Poikki palsan ajelin, ylitin n\u00e4reikk\u00f6jen holviston ja ohitin lumesta t\u00f6rr\u00f6tt\u00e4v\u00e4t luurankomaiset kelot. Lumeen peittyneit\u00e4 matalia puita sai varoa ja suota ylitt\u00e4ess\u00e4 tuulenkaatoja koivunrankoja.<\/p>\n
\u201dKiikkuri kaakkuri kirjava lintu mets\u00e4ss\u00e4 lent\u00e4\u00e4 mink\u00e4 se ent\u00e4\u00e4\u201d, hoilotin kelkan kyydiss\u00e4 edetess\u00e4ni. \u201dEnsin oli kaakkuri, sitten oli se, joka sinun vieress\u00e4si hypp\u00e4ilee.\u201d<\/p>\n
Kohta olisin kuukkelin kotokololla, pian minun mieheni kotapolulla. Olin yht\u00e4 utelias kuin Anten kansan onnenlintu. Silmiini yritin etsi\u00e4 sellaista kuusenlatvaa, jonka oksien suojassa korkealla oli kuukkelin salainen pes\u00e4. Kuukkeli pesi hankien aikaan. Se naukui ja r\u00e4tisi ja kitisi mets\u00e4n peikon \u00e4\u00e4nell\u00e4. Se ei v\u00e4litt\u00e4nyt pakkasp\u00e4ivien purevista viimoista eik\u00e4 suojakelej\u00e4 ennustavista lumimyr\u00e4k\u00f6ist\u00e4. Se kantoi siipiens\u00e4 suojassa onnea. Hyvin vuoratussa pes\u00e4ss\u00e4 tiheimm\u00e4n naavakuusen haarukassa piilottelivat iloiset kuukkelinpojat odottamassa toukokuun valoisia p\u00e4ivi\u00e4 kuoriutuakseen.<\/p>\n
Nopeammin kuin luulinkaan, kelkka veti minut m\u00e4ennyppyl\u00e4n laelle. Suoraan alapuolella auhtoisessa kattilanpohjassa j\u00e4it\u00e4 kolisevan kosken partaalla n\u00e4kyi tuttu kota. Siit\u00e4 koskenvartta yl\u00f6sp\u00e4in laakealla tunturin kupeella kimmelsi Niilan ja Anten meid\u00e4n perheelle pystytt\u00e4m\u00e4 hirsitalo. Keskip\u00e4iv\u00e4n nuiva valo osui suoraan talon pihaan ja py\u00f6r\u00f6hirsisiin seiniin. Sek\u00e4 kodan r\u00e4pp\u00e4n\u00e4st\u00e4 ett\u00e4 talon piipusta nousi musta paksua k\u00f6ytt\u00e4 muistuttava savu hailakan siniselle taivaalle. Kodan suuaukossa seisoi Ante hauska huopainen hiippalakki hiustensa katteena. Kaivoin taskustani leiv\u00e4npalan ja n\u00e4kym\u00e4\u00e4 ihaillessani nakersin leiv\u00e4n murusiksi suussani.<\/p>\n
Vasta kun k\u00e4ynnistin moottorikelkan ja rupesin laskemaan m\u00e4ke\u00e4 alas kodan pihalle, Ante huomasi minut. Huomasi kyll\u00e4, mutta ei saanut silmiins\u00e4 juuri minua. H\u00e4n nosti molemmat k\u00e4det silmiens\u00e4 suojaksi n\u00e4hd\u00e4kseen paremmin. Kun tunsi, h\u00e4n rupesi heiluttamaan molemmin k\u00e4sin isoa ristinmerkki\u00e4 ilmaan. K\u00e4det livahtivat kasvoille, peittiv\u00e4t ne ja nousivat n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n k\u00e4mmenpuolta.<\/p>\n
Ajoin suoraan miehen eteen. Ante tarttui kaksin k\u00e4sin kelkan kahvoihin. H\u00e4nen sudensilm\u00e4ns\u00e4 v\u00e4l\u00e4htiv\u00e4t hyisesti.<\/p>\n
\u201dMiksi tulit t\u00e4nne?\u201d h\u00e4n s\u00e4h\u00e4hti.<\/p>\n
\u201dMiksen olisi tullut.\u201d<\/p>\n
\u201dL\u00e4hde heti takaisin. Miss\u00e4 lapset?\u201d<\/p>\n
Ja min\u00e4 selitt\u00e4m\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 lapset ovat tietysti kotona ja niiden huoleton \u00e4iti kev\u00e4ttalvisessa er\u00e4maassa huviajelulla. Yritin leikkis\u00e4\u00e4 naurahdusta, mutta Anten kasvot muuttuivat mustanpuhuviksi. H\u00e4n k\u00e4\u00e4nsi p\u00e4\u00e4ns\u00e4 talolle menev\u00e4n m\u00e4en suuntaan ja rupesi latelemaan outoa kielt\u00e4, ensin harvakseen ja hiljaisella \u00e4\u00e4nell\u00e4. H\u00e4n nosti leukansa yl\u00f6s kuin vauhko el\u00e4in. H\u00e4nen suustaan p\u00e4\u00e4si vihellyst\u00e4 muistuttava \u00e4\u00e4ni, sitten suden lyhyit\u00e4 haukahduksia, lopuksi murinaa kuin \u00e4rsytetyn uniltaan her\u00e4tetyn korven kontion.<\/p>\n
\u201dMie olen noijan nuorin poika, Turjan tytt\u00e4ren tekem\u00e4, lappalaisen liekuttama, manalaisen maanittama.\u201d<\/p>\n
Yritin nousta kelkan p\u00e4\u00e4lt\u00e4, koetin tarttua Anten hihaan. T\u00e4m\u00e4 jatkoi loitsuamistaan, lujitti \u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4n, m\u00e4ki rupesi kaikumaan, toistamaan h\u00e4nen sanojaan.<\/p>\n
\u201dAnte, mit\u00e4 sin\u00e4 nyt?\u201d<\/p>\n
\u201dMene pois!\u201d h\u00e4n kihahti. Ja lis\u00e4\u00e4 kielt\u00e4, jota en ymm\u00e4rt\u00e4nyt, sanat nousivat miehen suusta ja kumahtivat vasten louhikon sein\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Keskelle m\u00e4ke\u00e4 oli kulussaan pys\u00e4htynyt pitk\u00e4 laiha nainen. H\u00e4n n\u00e4ytti paikallaan seisoessaan mustalta kelopuulta, joka oli unohtunut polulle. Naisen yll\u00e4 oli Anten lapinpaita. \u00c4kkin\u00e4inen kaamosajan kitulias s\u00e4il\u00e4 osutti ter\u00e4ns\u00e4 suoraan h\u00e4nen p\u00e4\u00e4ll\u00e4\u00e4n loimuaviin taivaanvaloihin ja juokseviin poroihin. K\u00e4\u00e4nnyin Anteen p\u00e4in, mutta kysymykseni kuivui huulilleni h\u00e4nen ilmeens\u00e4 edess\u00e4.<\/p>\n
\u201dL\u00e4hde nyt, kun viel\u00e4 on aikaa\u201d, Ante huokaisi voipuneesti. \u201dTee kerrankin niin kuin min\u00e4 k\u00e4sken!\u201d<\/p>\n
Katsoin vuoroin Anten suuntaan, vuoroin puolim\u00e4keen. Nousin moottorikelkan p\u00e4\u00e4lt\u00e4 ja muodostin kintaistani torven saadakseni \u00e4\u00e4neni kantamaan kauaksi.<\/p>\n
\u201dKuka kumma sin\u00e4 olet?\u201d huusin keuhkojeni t\u00e4ydelt\u00e4 vasten m\u00e4ke\u00e4.<\/p>\n
Kaiku vastasi minulle: \u201dKumma.\u201d<\/p>\n
Ja min\u00e4 Antelle: \u201dOlet aina sanonut, ettei mets\u00e4nkummia tarvitse pel\u00e4t\u00e4. Opetit itse minulle, ett\u00e4 kummajaiset el\u00e4v\u00e4t metsiss\u00e4 ja joissa ja tuntureissa, mutta niit\u00e4 ei tarvitse pel\u00e4t\u00e4. Eiv\u00e4t ne tee mit\u00e4\u00e4n, ellei niit\u00e4 h\u00e4iritse.\u201d<\/p>\n
\u201dMin\u00e4 en tiennyt\u201d, Ante kuiskasi. \u201dEn oikeasti arvannut, ett\u00e4 tein v\u00e4\u00e4rin.\u201d<\/p>\n
Min\u00e4 kysym\u00e4\u00e4n, eik\u00f6 Lapin noitakoulun k\u00e4ynyt saamenmies p\u00e4rj\u00e4\u00e4 hiitten kansalle. Sellaisia komeloita ja konkuroitako, sellaisia lappalaisia n\u00e4m\u00e4 saamen salojen el\u00e4j\u00e4t ovatkin? Kotansa kynnyksenalaisia eiv\u00e4t hallitsekaan, vaikka niist\u00e4 itse ovat tarinan muokanneet. Pelk\u00e4\u00e4v\u00e4t manalasta palanneita kuninkaan tytt\u00e4ri\u00e4, jotka ovat tulleet raskaiksi koirille.<\/p>\n
Ante suoristi selk\u00e4ns\u00e4, liikahti kohti minua, liukastui, t\u00f6n\u00e4isi moottorikelkkaa ja min\u00e4 kaaduin maahan. L\u00f6in silm\u00e4kulmani kelkan jalaksen reunustaan. V\u00e4h\u00e4n aikaa yll\u00e4ni py\u00f6ri sininen taivaankupu ja siihen ilmestyi keskell\u00e4 p\u00e4iv\u00e4\u00e4 hurjasti py\u00f6riv\u00e4 t\u00e4htitaivas. Ante h\u00e4tk\u00e4hti, her\u00e4si kuin transsista ja polvistui hankeen minun viereeni.<\/p>\n
\u201dP\u00e4\u00e4st\u00e4 tulee aina paljon verta\u201d, muistutti tavallisella \u00e4\u00e4nell\u00e4. H\u00e4n kouraisi hangesta lumen ja hieroi sill\u00e4 otsaani. Kun h\u00e4n oli sitonut p\u00e4\u00e4ni ymp\u00e4rille oman huivinsa, h\u00e4n vilkaisi m\u00e4kikummajaisen suuntaan.<\/p>\n
\u201dAutan sinut kelkalle. Koko tuima Turjan v\u00e4ki apuhenkineen on kohta laskemassa t\u00e4nne. Ne haistavat veren. Verett\u00f6m\u00e4t haluavat sinusta sen, mit\u00e4 tiet\u00e4v\u00e4t sinussa olevan.\u201d<\/p>\n
Ante k\u00e4\u00e4nsi kelkan, nosti minut istuimelle, auttoi k\u00e4ynnist\u00e4m\u00e4\u00e4n moottorin. \u201dMy\u00f6hemmin ymm\u00e4rr\u00e4t. Kerron sitten, kun tulen takaisin. Mene nyt pois.\u201d Anten katseessa ei ollut tippaakaan l\u00e4mp\u00f6\u00e4, ei hituistakaan rakkauden leikki\u00e4. K\u00e4sill\u00e4\u00e4n opastamalla h\u00e4n usutti minua ajamaan j\u00e4lki\u00e4ni pitkin takaisinp\u00e4in.<\/p>\n
Nousin m\u00e4elle, kaarsin sen kuvetta muutaman matkan alasp\u00e4in ja ohjastin poikki suon. Maisema oli h\u00e4ik\u00e4isev\u00e4n kirkas ja rikkumattoman \u00e4\u00e4net\u00f6n. Ajoin vimmaisesti kuin ruumiistani irtautunut, katselin eteenp\u00e4in verensekaisin silmin.<\/p>\n
Asuntolan pihalla Niila heitteli viimeisi\u00e4 tavaroita autosta, pojat kantoivat niit\u00e4 sis\u00e4lle. Minut n\u00e4hdess\u00e4\u00e4n h\u00e4n kumartui, kinnask\u00e4dell\u00e4 nosti leukaani ja pyyhk\u00e4isi hupun reunustan sivuun.<\/p>\n
\u201dAuhtossako k\u00e4vit?\u201d Niilan k\u00e4sivarret j\u00e4ykistyiv\u00e4t, h\u00e4nen kysymyksens\u00e4 tuli hitaasti.<\/p>\n
\u201dSiell\u00e4.\u201d<\/p>\n
\u201dJumalauta!\u201d Niila huusi niin, ett\u00e4 keitti\u00f6n naiset osasivat tulla pihaan katsomaan. \u201dJumalauta! Min\u00e4 tapan sen saastaisen lappalaisen. Nyljen ja suolestan ja leikkaan palasiksi. Lihat heit\u00e4n syv\u00e4lle j\u00e4nk\u00e4\u00e4n petojen ruuaksi.\u201d<\/p>\n
Naiset kuljettivat minut keitti\u00f6\u00f6n. Asuntolan koko naiskatras k\u00e4vi arvioimassa silm\u00e4kulmaani ammahtaneen haavan. Inker-Anni arveli, ett\u00e4 paranee itsest\u00e4\u00e4n, ei ole kovin syv\u00e4. Tavallisesti puhumaton Siv kuitenkin teki p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen: \u201dMin\u00e4 ajan sinut terveystalolle. Onhan tuohon pari tikki\u00e4 saatava. Muuten j\u00e4\u00e4 ruma arpi.\u201d En osannut siihen paljon mit\u00e4\u00e4n. Asiat tapahtuivat minusta riippumatta.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Y\u00f6ll\u00e4 nukuin levottomasti. Ulkona oli kuulakka pakkasilma, revontulet v\u00e4lkkyiv\u00e4t ikkunassa kuin liekehtiv\u00e4 satumets\u00e4. Aamuy\u00f6n unenhorteen l\u00e4pi kuulin pari kertaa talon nurkissa kolahtavan, pakkanen saattoi kiristy\u00e4. K\u00e4\u00e4riydyin Anten villapaitaan ja annoin Petruksen nukkua vieress\u00e4ni s\u00e4ngyn toisella puoliskolla. Niila k\u00e4ynnisti koulun autoa varhain, auton valot pyyhk\u00e4isiv\u00e4t meid\u00e4n ikkunoissa ja nuolaisivat pitk\u00e4n rannun sein\u00e4lle. H\u00e4n oli l\u00e4hd\u00f6ss\u00e4 koulukkaiden kanssa kirkonkyl\u00e4lle katsomaan jotain seurakunnan elokuvaesityst\u00e4. Keitti\u00f6n lattia oli tavallista kylmempi. Minun piti viritt\u00e4\u00e4 molemmat uunit, onneksi kuiva koivupuu paloi hyvin ja l\u00e4mmitti nopeasti. Ehdin k\u00e4yd\u00e4 pesullakin, ennen kuin pojat ilmoittivat haluavansa aamueineen. Molemmat olivat raukean hyv\u00e4ntuulisia, vaikka y\u00f6 oli sujunut tavallista levottomammin. Imett\u00e4ess\u00e4ni Einaria autoin Petrusta puuron lusikoinnissa. Ja silloin sen huomasin. Nyt p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4 juomalasissa oli kokonainen onnenlinnun sulkakimppu. Se toi mieleen lapsuuden p\u00e4\u00e4si\u00e4isajan. Koulussa maalattiin valkoisia kanansulkia, joista tuli ihan n\u00e4rhen siipisulkien v\u00e4risi\u00e4. Kuukkeli muistutti v\u00e4ritykselt\u00e4\u00e4n v\u00e4h\u00e4n meid\u00e4n kotipihan n\u00e4rhipareja. Katselin kauan sulkia, sormin silittelin. Puin pojat ja p\u00e4\u00e4tin pyyt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Sivin sukulaistytt\u00f6<\/p>\n","protected":false},"author":7,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[4],"tags":[22,23,24,21],"class_list":["post-232","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-romaanit-ote","tag-autofiktio","tag-erotiikka","tag-lappi","tag-maaginen-realismi"],"modified_by":"Pasi Luhtaniemi","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/232","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/7"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=232"}],"version-history":[{"count":4,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/232\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":241,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/232\/revisions\/241"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=232"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=232"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=232"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}