{"id":2492,"date":"2021-12-31T18:10:41","date_gmt":"2021-12-31T16:10:41","guid":{"rendered":"[%kirjamaa.fi\/tarinavirta%]"},"modified":"2022-02-03T22:05:02","modified_gmt":"2022-02-03T20:05:02","slug":"tosia-tarinoita","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/tosia-tarinoita\/","title":{"rendered":"Tosia tarinoita 8"},"content":{"rendered":"

\"\"1800-luvun lopussa Kuusankoskella eli Verronen-niminen sutari. T\u00e4m\u00e4 kylm\u00e4p\u00e4isyydest\u00e4\u00e4n tunnettu nokikolari oli tunnettu siit\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n halusi aina tehd\u00e4 toisin – ja mielummin v\u00e4h\u00e4n isommin –\u00a0 kuin muut. Mustavuori oli tuolloin viel\u00e4 rakentamatonta tihe\u00e4\u00e4 mets\u00e4\u00e4. Sen Kymijoen puolen penkka oli karua ja jyrkk\u00e4\u00e4 graniittisein\u00e4\u00e4, paitsi yksi tasainen ja rehev\u00e4 notkelma. Sinne mietti Verronen itselleen talon paikkaa, ja saikin tehtaalta luvan yritt\u00e4\u00e4. Kun h\u00e4n seuraavan kev\u00e4\u00e4n hankikantosilla p\u00e4\u00e4si\u00a0 t\u00f6ihin, alkoivat vaikeudet, josta kanssaihmiset olisivat kyll\u00e4 osanneet h\u00e4nt\u00e4 varoittaa, jos h\u00e4n vain olisi ollut kuuntelevaa sorttia.<\/p>\n

Ensimm\u00e4iseksi Verroselta puuttui hevonen, joka olisi suostunut viem\u00e4\u00e4n\u00a0 hirret perille. Jokainen vanhin ja kuuroinkin luuska teki topin viimeist\u00e4\u00e4n silloisen patruunan talon kohdalla. Niinp\u00e4 Verronen joutui palkkaamaan viinalla joutomiehi\u00e4 hommaan, ja hirret hilattiin perille muutama kerrallaan. Ty\u00f6h\u00f6n meni useampi viikko, koska v\u00e4ki ei kerran tontilla py\u00f6r\u00e4hdetty\u00e4\u00e4n halunnut tulla sinne uudestaan.<\/p>\n

Lopulta olivat kaikki tarpeet kuitenkin perill\u00e4 ja Verronen aloitti ty\u00f6t. H\u00e4nelle oli jo siin\u00e4 vaiheessa selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 yksin h\u00e4n savottansa joutuisi tekem\u00e4\u00e4n. Sitke\u00e4 kun oli, se ei h\u00e4nt\u00e4 arveluttanut.<\/p>\n

*<\/p>\n

Kivi vy\u00f6ryi vuoren rinnett\u00e4 alas ja asettui suurin piirtein siihen koloon, jonka Verronen oli sille katsonut ja talon paikka alkoi jo v\u00e4hitellen hahmottua. Elettiin toukokuuta, mutta Verronen teki t\u00f6it\u00e4 y\u00f6t\u00e4 my\u00f6ten. Musta sutari katosi tumman vuoren rinteeseen niin, ett\u00e4 ainoa, mik\u00e4 miehen paljasti oli tupakkis\u00e4tk\u00e4n halpa hehku.<\/p>\n

Tauoilla mies mietti ja pohti: mik\u00e4 oli ensin hevoset, sitten kaikki miehet s\u00e4ik\u00e4ytt\u00e4nyt t\u00e4st\u00e4 paikasta? Turhaan h\u00e4n yritti tunnustella sisint\u00e4\u00e4n, olisiko paikassa sittenkin jotakin jumalatonta, niin kuin toiset olivat s\u00e4ik\u00e4ht\u00e4nein\u00e4 h\u00e4nelle v\u00e4itt\u00e4neet. Sutari ei p\u00e4\u00e4ssyt ajatuksissa mihink\u00e4\u00e4n ja tumppasi s\u00e4tk\u00e4ns\u00e4. Voimia tuntui olevan j\u00e4ljell\u00e4, voisihan viel\u00e4 yht\u00e4 kive\u00e4 koettaa, jokainen oli siin\u00e4 urakassa eteenp\u00e4in .<\/p>\n

Samassa vuoren rinnett\u00e4 laskeutui ty\u00f6maalle pieni, tuntematon mies ja pyysi Verroselta tupakkaa. Oli kuulema ollut pitk\u00e4\u00e4n sen hinku. Verronen k\u00e4\u00e4r\u00e4isi, k\u00e4\u00e4r\u00e4isi toisenkin, koska kovin tuntui mies olevan n\u00f6yrin mielin. Tuntematon puhui oudosti. Saattoi olla karjalaisia, mutta yht\u00e4lailla l\u00e4nnest\u00e4 tullut. Vai olisiko pojalle juuttunut pienen\u00e4 peruna kitalakeen, kun ei sanoista meinannut ottaa tolkkua, Verronen mietti kummissaan.<\/p>\n

Mies istahti nurkkakivelle ja veti ensimm\u00e4iset henkoset. \u00ad – Meinaatko taloa taha laittaa? kysyi sitten. Verronen ilahtui, kun sai lopultakin juttuseuraa, my\u00f6nsi auliisti ja nousi sijoiltaan. H\u00e4n alkoi kiert\u00e4\u00e4 alaa, johon oli torppaansa suunnitellut. Tuohon tulisi hellahuone, tulisijan pohja t\u00e4h\u00e4n t\u00e4m\u00e4n kivirakan p\u00e4\u00e4lle,\u00a0 ja tuohon kamari. Porstua tulisi joen puolelle taloa. Olisi siin\u00e4 kiva vet\u00e4\u00e4 aamulla saapikasta jalkaan ja katsella virran tyrskyj\u00e4. Niin innostui Verronen omista haaveistaan ett\u00e4 vallan unohti vieraan ja alkoi puhua jo keittomullasta, jolla laittaisi viel\u00e4 seuraavana kes\u00e4n\u00e4 talon koreaksi.<\/p>\n

– Taha et taloa rakenna. Tassa on lasteni hauta, sutari\u00a0 kuuli silloin takaansa\u00a0 matalan \u00e4\u00e4nen, kuin itse vuori olisi herennyt puhumaan.<\/p>\n

Pahoin aavistuksin sutari k\u00e4\u00e4ntyi ja s\u00e4ik\u00e4hti. Pieni mies oli kasvanut mittaa yli nelimetriseksi j\u00e4ttil\u00e4iseksi. Se oli nostanut kammarin nurkkakiven kouraansa ja asettanut leukansa alle kuin kuulanty\u00f6nt\u00e4j\u00e4 ik\u00e4\u00e4n. Nyt se k\u00e4\u00e4ntyi Verroseen p\u00e4in niin, ett\u00e4 kalman haju ja sieraimista purkautuva raatojen h\u00f6nk\u00e4 oli suistaa mit\u00e4\u00e4n pelk\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n sutarinkin maahan. Sitten tuo musta otus niiasi toisen jalkansa varassa, kier\u00e4hti ja nousi koko vartensa mittaan. Kivenmurikka singahti pitk\u00e4ss\u00e4 kaaressa keskelle tihe\u00e4\u00e4 kuusikkoa, Mustavuoren toiselle puolelle, armottoman rytin\u00e4n saattelemana.<\/p>\n

-\u00ad En rakenna, en! Verronen vakuutti kiireesti, mutta killitti samalla hahmoa yht\u00e4 uteliaana kuin kauhuissaan. L\u00e4hti kuitenkin varulta kiert\u00e4m\u00e4\u00e4n kohti tihe\u00e4\u00e4 lepikkoa, jonne arveli ehtiv\u00e4ns\u00e4 parhaiten karkuun, jos j\u00e4tti alkaisi k\u00e4yd\u00e4 p\u00e4\u00e4lle. – Mutta mihin min\u00e4 sen sitten jos en t\u00e4h\u00e4n?<\/p>\n

J\u00e4tti r\u00f6hisi, hieroi pitk\u00e4\u00e4n vatsaansa ja mietti. Sitten h\u00e4n nosti oikean k\u00e4tens\u00e4 ja osoitti kuusimets\u00e4\u00e4, jonne oli juuri tuupannut nurkkakiven.\u00a0 – Tuola on linja, johon saat menna. Jos lupaat pitaa minu tupakissa nii pitkaan ku elat, autan sinua loppujenkin murkoijen kanssa. Tehhaan sulle hyvat perustukset kahestaan.<\/p>\n

Niin sai alkunsa M\u00f6rk\u00f6linjan ty\u00f6l\u00e4isasutus. Moni mies ja nainen katosi viel\u00e4 t\u00e4m\u00e4nkin j\u00e4lkeen Mustavuoren rinteille, mutta Verronen piti m\u00f6r\u00f6lle sanansa. Ja h\u00e4nen sukunsa menestyi ja p\u00e4rj\u00e4si kaikki ne vaaran vuodet, jotka silloin olivat vasta alkamassa.<\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

1800-luvun lopussa Kuusankoskella eli Verronen-niminen sutari. T\u00e4m\u00e4 kylm\u00e4p\u00e4isyydest\u00e4\u00e4n tunnettu nokikolari oli tunnettu siit\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n halusi aina tehd\u00e4 toisin – ja mielummin v\u00e4h\u00e4n isommin –\u00a0 kuin muut. Mustavuori oli tuolloin viel\u00e4 rakentamatonta tihe\u00e4\u00e4 mets\u00e4\u00e4. Sen Kymijoen puolen penkka oli karua ja jyrkk\u00e4\u00e4 graniittisein\u00e4\u00e4, paitsi yksi tasainen ja rehev\u00e4 notkelma. Sinne mietti Verronen itselleen talon paikkaa, ja saikin tehtaalta luvan yritt\u00e4\u00e4. Kun h\u00e4n seuraavan kev\u00e4\u00e4n hankikantosilla p\u00e4\u00e4si\u00a0 t\u00f6ihin, alkoivat vaikeudet, josta kanssaihmiset olisivat kyll\u00e4 osanneet h\u00e4nt\u00e4 varoittaa, jos h\u00e4n vain olisi ollut kuuntelevaa sorttia. Ensimm\u00e4iseksi Verroselta puuttui hevonen, joka olisi suostunut viem\u00e4\u00e4n\u00a0 hirret perille. Jokainen vanhin ja kuuroinkin luuska teki topin viimeist\u00e4\u00e4n silloisen patruunan talon kohdalla. Niinp\u00e4 Verronen joutui palkkaamaan viinalla joutomiehi\u00e4 hommaan, ja hirret hilattiin perille muutama kerrallaan. Ty\u00f6h\u00f6n meni useampi viikko, koska v\u00e4ki ei kerran tontilla py\u00f6r\u00e4hdetty\u00e4\u00e4n halunnut tulla sinne uudestaan. Lopulta olivat kaikki tarpeet kuitenkin perill\u00e4 ja Verronen aloitti ty\u00f6t. H\u00e4nelle oli jo siin\u00e4 vaiheessa selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 yksin<\/p>\n","protected":false},"author":544,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[2],"tags":[36,26,28],"class_list":["post-2492","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-poytalaatikko","tag-historia","tag-huumori","tag-satu-aikuisille"],"modified_by":"Pasi Luhtaniemi","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2492","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/544"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=2492"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2492\/revisions"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=2492"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=2492"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=2492"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}