Meill\u00e4 oli talleilla, keitti\u00f6ss\u00e4 ja puutarhalla aina ihmisi\u00e4, jotka eiv\u00e4t kelvanneet muille. Niit\u00e4 tuli ja\u00a0meni. Meid\u00e4n talo oli semmoinen puolimatkan krouvi, vanha kuninkaan pys\u00e4hdyspaikkakin kuulemma ollut ja kunniallinen talo kaikin puolin. Ihmisiksi elettiin ja armeliaisuus oli haudanvakava etuoikeus.<\/p>\n
Ettei asia olisi unohtunut, joka huoneen sein\u00e4ss\u00e4 luki isomummujen likkuudenaikaisia pellavakangastauluun kirjomia muistutuksia<\/p>\n
RUKOILE JA TEE TY\u00d6T\u00c4.<\/p>\n
Isonpuolen salissa korkeassa lasikaapissa seisoivat vierekk\u00e4in sel\u00e4t suorina Raamattu ja Siionin virret ja vanha Akrenius. Mutta ei kaappia tarvinnut avata, muistettiin meill\u00e4 oikea el\u00e4misentapa muutenkin. Olisi ollut itsens\u00e4 ylent\u00e4mist\u00e4, jos joku kyl\u00e4st\u00e4 olisi p\u00e4\u00e4ssyt n\u00e4kem\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 Kirjaa luettiin, kun oli kiire lantunnostoon tai kev\u00e4t\u00e4estykseen tai Porin torille puutarhan satoa myym\u00e4\u00e4n.\u00a0 Kaikki kynnelle kykenev\u00e4t tarvittiin, kun oikein kiire tuli. Ei lantunnostossa naamaa kysytty, eik\u00e4 ik\u00e4passia tarvinnut vilautella peltosaran p\u00e4\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Kauko oli jo aikuinen meille tullessaan. Tai aikuiselta h\u00e4n minusta tuntui, kun itse olin nelj\u00e4ntoista. Alaik\u00e4inen Kaukokin kyll\u00e4 oli, jos kerta Koskenkyl\u00e4n poikakoti h\u00e4net meille l\u00e4hetti. Is\u00e4n ei tarvinnut harjoittelijalle maksaa mutta opastaa piti.<\/p>\n
<\/p>\n
Min\u00e4 olin sin\u00e4 kes\u00e4n\u00e4 Ruotsissa \u00e4idin siskolla kielt\u00e4 oppimassa ja n\u00e4in Kaukon vasta elokuussa. Tallin takana olevan hevosaitauksen porttiin Kauko oli nojaamassa kaksin k\u00e4sivarsin, p\u00e4\u00e4 hartioitten v\u00e4liin painuneena. Ihan niin kuin Pikipoika pitk\u00e4n ty\u00f6p\u00e4iv\u00e4n j\u00e4lkeen.<\/p>\n
Toinen meid\u00e4n ravihevosista oli myyty kes\u00e4ll\u00e4 Ahlaisiin eik\u00e4 ratsuhevosiakaan ollut uusia kasvamassa. Tilanne talleilla oli v\u00e4h\u00e4n niin ja n\u00e4in, \u00e4iti siit\u00e4 oli kirjoittanut minulle Ruotsiin, kun tiesi minun odottavan kuulumisia Pikipojasta. Tuomisen pappa, joka oli hoitanut hevosia niin kauan kuin min\u00e4 muistin ja \u00e4iti muisti, oli kes\u00e4n aikana halvaantunut (\u201dhalvattu\u201d, \u00e4iti kirjoitti) ja makasi kaupunginsairaalassa. \u201dEi kunnalliskodissa Kuukkarissa\u201d, \u00e4iti kirjoitti, \u201dmaksettiin meilt\u00e4 erikseen, ett\u00e4 hoidetaan uudella puolella Tiilim\u00e4ell\u00e4, kun siell\u00e4 on uskonnollinen henki\u201d.<\/p>\n
Ja v\u00e4liaikaiseksi tallirengiksi oli saatu poikakodilta porilainen poika, joka melkein heti oli paljastunut. \u00c4iti minulle kirjoitti: \u201doli paljastunut\u201d, muttei sitten kumminkaan, ett\u00e4 mill\u00e4 tavalla. Varastanutko se oli vai ly\u00f6nyt hevosia? \u201dPaljastunut!\u201d \u00e4iti kirjoitti ja painoi rivin paksuja huutomerkkej\u00e4 per\u00e4\u00e4n, etten kyselisi enemp\u00e4\u00e4. \u201dJos is\u00e4 on shhhh ja \u00e4idinkin l\u00f6yt\u00e4\u00e4 pahvikoijasta Porin Karjarannasta, niin shhh.\u201d<\/p>\n
<\/p>\n
– Kulkukoiralla on kulkukoiran tavat, Kauko sanoi minulle, kun tavattiin.<\/p>\n
Sill\u00e4 oli likaiset kynnet ja hampaat keltaisen t\u00f6hn\u00e4n peitossa. \u00c4iti ja is\u00e4 kohisivat navettakeitti\u00f6ll\u00e4 ennen viimeisen tarkastuskarjakon tuloa. Luulivat etten min\u00e4 kuule, tai Kauko. Minua h\u00e4vetti seist\u00e4 salaa kuulemassa is\u00e4n ja \u00e4idin puhetta, kun tiesin, ett\u00e4 Kauko toisteli sit\u00e4 mit\u00e4 sein\u00e4lautojen l\u00e4pi tuli.<\/p>\n
– Ei voi vaatia jolsei t\u00e4ytt\u00e4 ole annettu.<\/p>\n
\u00c4iti lievitti is\u00e4n puheita ja is\u00e4 kolisutteli kettinkinippua navettakeitti\u00f6n ovenpieleen naulaan.<\/p>\n
Kauko irvisti minulle ja matki nurkan takana is\u00e4\u00e4 ja \u00e4iti\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Illalla istuin jokirannassa. Minulla oli punavalkoruudukas leninki ja Ruotsista ostamani leve\u00e4 vy\u00f6 ja tukka ponnarilla. K\u00e4sivarret kiersin polvieni ymp\u00e4rille.<\/p>\n
Kauko uitti Humu-Pekkaa laiturin vieress\u00e4 ja sit\u00e4 vedess\u00e4 ohjatessaan katsoi sivusilm\u00e4ll\u00e4 minuun. Se katse tunki syd\u00e4meen, pelottikin semmoinen merkillinen katse ja hiljainen puhe, jota sai arvailla.<\/p>\n
Kauko oli juoksuttanut Humu-Pekkaa aitauksessa pieneen hikeen ja harjannut hevosen sitten kiilt\u00e4v\u00e4ksi. Vedess\u00e4 iso el\u00e4in p\u00e4rskytti vett\u00e4 suullaan ja py\u00f6ritti hurjasti kaulaansa. L\u00f6ys\u00e4tty\u00e4\u00e4n suitsista hevosta kauemmas veteen Kauko tuli ihan minun viereeni.<\/p>\n
– Rinsessa, h\u00e4n suihkaisi keltaisten hampaitten raosta.<\/p>\n
– Ei saa. Ponkaisin yhdell\u00e4 hypyll\u00e4 yl\u00f6s. Kauko katsoi jonnekin minun ohitseni.<\/p>\n
– Tule illalla.<\/p>\n
– En p\u00e4\u00e4se.<\/p>\n
– Min\u00e4 kumminkin odotan.<\/p>\n
<\/p>\n
Ja menin min\u00e4. Joka ilta. Elokuu oli pime\u00e4 ja pehme\u00e4 ja t\u00e4hdet korkealla. Kauko silitti minun tukkaani samalla otteella kuin Humu-Pekan kylki\u00e4. \u201dRinsessa\u201d, sanoi ja lupasi tuoda tulipunaruusun, kun kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 p\u00e4\u00e4sisin ripille. Min\u00e4 nauroin, ett\u00e4 hampparinruusun korkeintaan toisi, ehk\u00e4 noukkisi rantapenkalta pelk\u00e4n koiranruusun, kulkurinkukan. \u201dVaikka niin sitten\u201d, Kauko sanoi ja harjasi minua yhten\u00e4isin pitkin vedoin. \u201dVaikka mit\u00e4\u00e4n ei sitten\u201d, min\u00e4 uhalla panin vastaan. Kauko huitaisi k\u00e4denkaaren alle koko taivaan. Meid\u00e4n kyl\u00e4ll\u00e4 se oli iso pala. \u201dT\u00e4hden saat. Senkun valitset.\u201d Min\u00e4 n\u00e4ytin sen kaukana vilkkuvan pisteen, joka oli takertunut sakarastaan Pr\u00e4nninm\u00e4en korkeimman kuusen latvaan, ja Kauko sanoi, ett\u00e4 sen h\u00e4n minulle huomenna hakee.<\/p>\n
<\/p>\n
Ennen joulua Kauko l\u00e4hti k\u00e4ym\u00e4\u00e4n \u00e4itins\u00e4 luona Porissa. Helmikuussa oli armeijaan meno Turkuun. Poikakodin kautta meille tuli tieto, ettei Kauko p\u00e4\u00e4ssyt Karjarantaan eik\u00e4 edes Poriin asti. Lallissa luki lyhyesti:\u00a0Koskenkyl\u00e4n asukki pudonnut Kokem\u00e4enjokeen. Etsinn\u00e4t tuloksettomia.<\/em><\/p>\n – Lev\u00e4tk\u00f6\u00f6n rauhassa Herran heikko, \u00e4iti vain sanoi, kun kysyin. Is\u00e4 mulkaisi alta kulmien.<\/p>\n Tiesin min\u00e4 muutoinkin jokivarren lain. Ei mit\u00e4\u00e4n pahaa kuolleista, parasta olisi, kun ei yht\u00e4\u00e4n ainutta sanaa. Meilt\u00e4 ei hautajaisiin menty, enk\u00e4 tied\u00e4 mihin Kauko haudattiin.<\/p>\n Ensin Kauko vain oli siin\u00e4 meid\u00e4n tallin nurkalla odottelemassa, kun tulin koulusta. Sitten paikalle kinostui\u00a0 koivun lehv\u00e4st\u00f6 ja my\u00f6hemmin talvella lumi.<\/p>\n <\/p>\n Nyt seison Karjarannan kerrostalon lasitetulla parvekkeella ja katselen joen yli. Kirjurin p\u00e4\u00e4ll\u00e4 vilkuttaa linkkimaston punainen silm\u00e4.<\/p>\n Tai ehk\u00e4 se on juuri se t\u00e4hti, jonka Kauko lupasi minulle vuosikymmeni\u00e4 sitten.<\/p>\n <\/p>\n <\/p>\n <\/p>\n <\/p>\n <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Meill\u00e4 oli talleilla, keitti\u00f6ss\u00e4 ja puutarhalla aina ihmisi\u00e4, jotka eiv\u00e4t kelvanneet muille. Niit\u00e4 tuli ja\u00a0meni. Meid\u00e4n talo oli semmoinen puolimatkan krouvi, vanha kuninkaan pys\u00e4hdyspaikkakin kuulemma ollut ja kunniallinen talo kaikin puolin. Ihmisiksi elettiin ja armeliaisuus oli haudanvakava etuoikeus. Ettei asia olisi unohtunut, joka huoneen sein\u00e4ss\u00e4 luki isomummujen likkuudenaikaisia pellavakangastauluun kirjomia muistutuksia RUKOILE JA TEE TY\u00d6T\u00c4. Isonpuolen salissa korkeassa lasikaapissa seisoivat vierekk\u00e4in sel\u00e4t suorina Raamattu ja Siionin virret ja vanha Akrenius. Mutta ei kaappia tarvinnut avata, muistettiin meill\u00e4 oikea el\u00e4misentapa muutenkin. Olisi ollut itsens\u00e4 ylent\u00e4mist\u00e4, jos joku kyl\u00e4st\u00e4 olisi p\u00e4\u00e4ssyt n\u00e4kem\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 Kirjaa luettiin, kun oli kiire lantunnostoon tai kev\u00e4t\u00e4estykseen tai Porin torille puutarhan satoa myym\u00e4\u00e4n.\u00a0 Kaikki kynnelle kykenev\u00e4t tarvittiin, kun oikein kiire tuli. Ei lantunnostossa naamaa kysytty, eik\u00e4 ik\u00e4passia tarvinnut vilautella peltosaran p\u00e4\u00e4ss\u00e4. Kauko oli jo aikuinen meille tullessaan. Tai aikuiselta h\u00e4n minusta tuntui, kun itse olin nelj\u00e4ntoista. Alaik\u00e4inen Kaukokin kyll\u00e4 oli, jos kerta Koskenkyl\u00e4n poikakoti h\u00e4net meille l\u00e4hetti.<\/p>\n","protected":false},"author":7,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[2],"tags":[170,134,149],"class_list":["post-3945","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-poytalaatikko","tag-aika","tag-muistot","tag-nuoruus"],"modified_by":"Liisa Keitaanp\u00e4\u00e4","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3945","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/7"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3945"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3945\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3946,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3945\/revisions\/3946"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3945"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3945"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3945"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}