Viktor on koko viikon jossakin poissa, ja minulla unessa kertautuu sama kohtaus uusintana ja uusinnan uusintana. Nousen s\u00e4ngyst\u00e4.<\/p>\n
Raahaudun puoliksi kontaten raput keitti\u00f6\u00f6n. Minua huimaa. Silmill\u00e4 t\u00e4ht\u00e4\u00e4n koko ajan yl\u00e4rapun tasalta l\u00e4htev\u00e4\u00e4n jalkalistaan. Keitti\u00f6ss\u00e4 en muista, mit\u00e4 minun piti.<\/p>\n
<\/p>\n
Ulkona kolistelee mainostenjakaja ja ilmaislehtien kantaja. Nojaa rapattuun sein\u00e4\u00e4n, valikoi repustaan nipun, varoo osumasta soittokelloon. Klops. Klops. Klops. Postiluukku on kuin hampaaton suu keskell\u00e4 ovea. Sen kita suoltaa rullalle k\u00e4\u00e4rittyj\u00e4 houkuttimia suoraan paperinker\u00e4ykseen.<\/p>\n
<\/p>\n
Olen tokkurassa. Suonissa soutaa maksimim\u00e4\u00e4r\u00e4 virallisen reseptin valkoisia pillereit\u00e4. En jaksa takaisin makuuhuoneeseen, j\u00e4\u00e4n keitti\u00f6n penkille makaamaan. Valitsen p\u00e4iv\u00e4n lehdet p\u00e4\u00e4naluseksi, niiss\u00e4 on tuhdein tietopaketti. Luin tiedelehdest\u00e4, ett\u00e4 nukkumalla voi siirt\u00e4\u00e4 tiedon suoraan aivojen rouskutettavaksi. Tiedon, niin.<\/p>\n
<\/p>\n
Uni on painanut minut paniikin eteiseen. Joskus ehtii v\u00e4ist\u00e4misrituaalit, joskus ei. Unesta yll\u00e4tettyn\u00e4 yleens\u00e4 ei. Kunpa kunpa. Olen taas ruvennut urakalla n\u00e4kem\u00e4\u00e4n unia.<\/p>\n
<\/p>\n
Kun p\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 en l\u00f6yd\u00e4 hukkaan menneit\u00e4 p\u00e4ivi\u00e4 ja puheita ja ihmisi\u00e4, tarraan y\u00f6ll\u00e4 ohikiit\u00e4v\u00e4\u00e4n kuvajaiseen, puolikkaaseen sanaan, nopeasti luonnehdittuun ihmiskuvaan. On vaikea erottaa y\u00f6t\u00e4 p\u00e4iv\u00e4st\u00e4, unta todesta.<\/p>\n
<\/p>\n
Unissa ihmiset kuolevat, kaikkihan kohta kuolevat, ja kauan sitten kuolemalla kuolleet nousevat maan alta ja asettuvat tottuneesti toimittelemaan tuttuja askareita. Koskennieluista, suon silmist\u00e4 ja sammaleisista metsist\u00e4 nousevat, pihapolkuja kulkemaan ja maailman turuilta toreille vaeltamaan. Ne vinkkaavat minua mukaansa, tule tule, ne viittil\u00f6iv\u00e4t. Ja min\u00e4 tarraan hielt\u00e4 ja lialta haisevaan tyynyyn, piilotan k\u00e4teni itselt\u00e4ni, asetun perusasentoon peiton alle, en liikahda.<\/p>\n
Vaikea tiet\u00e4\u00e4, miss\u00e4 on unen ja valveen raja. Kaikki voimat menev\u00e4t yh\u00e4 pienempien asioiden m\u00e4\u00e4rittelyyn.<\/p>\n
<\/p>\n
Unessa minulla on lapsi. Eloisa, pieni poika, terve.<\/p>\n
<\/p>\n
Mutta min\u00e4 vaistoan uhan. Taivas on barrikoitu t\u00e4ysin hiekkas\u00e4kein, jotka roikkuvat maiseman p\u00e4\u00e4ll\u00e4. Ennen t\u00e4m\u00e4n maiseman tiesi kotiseuduksi siit\u00e4, ett\u00e4 taivas ehtoolla valui maidonhaaleaan peltoon ja peltojen laitametsiin. Aukealla joki ker\u00e4si taivaan kuviot, ja aina tien p\u00e4\u00e4ss\u00e4 oli talo.<\/p>\n
<\/p>\n
Tie on suora kirkolta Pappilanvainoon yli Rantalanm\u00e4elle. Pappilan tiilinen vilja-aitta pit\u00e4\u00e4 kotiin menness\u00e4 ohittaa. Pappilan punaisen rivin alapuolella, siin\u00e4, miss\u00e4 ennen pidettiin hevoset, my\u00f6hemmin autot parkissa, on kostea kynn\u00e4spelto. Pellolla longertaa olkavarren paksuinen lonkero, maan mato. Se on pitk\u00e4 kuin sarka ja liian iso ollakseen k\u00e4\u00e4rme.<\/p>\n
Ja kuitenkin se on kyy ja tapettava, min\u00e4 itselleni sanon. Muuten se iskee ensin. Koko ajan tied\u00e4n, ett\u00e4 se mik\u00e4 on teht\u00e4v\u00e4 on teht\u00e4v\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Peto on kaukana, kun min\u00e4 seison siin\u00e4 tiell\u00e4. Kun menen l\u00e4hemm\u00e4s, se nostelee p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n vaokselta.<\/p>\n
Ly\u00f6n k\u00e4\u00e4rmeen yhdell\u00e4 iskulla kahtia, puolitan uhan. Pappilan ikkunat kiilt\u00e4v\u00e4t mustina, yl\u00e4kerran pitsiverhot k\u00e4\u00e4riv\u00e4t piispankammarin verkkoonsa.<\/p>\n
<\/p>\n
L\u00e4helt\u00e4 n\u00e4en, ettei se ole kyy eik\u00e4 k\u00e4\u00e4rme ollenkaan. Huidon tyhj\u00e4\u00e4. Mutta kinaan taas itseni kanssa. Kyll\u00e4 min\u00e4 olen tappanut. Jotakin olen ottanut hengilt\u00e4. Vakain tuumin ja harkiten ja pakon edess\u00e4 ja vapaaehtoisesti ja parhaan ymm\u00e4rrykseni mukaan. Ja jumala minua auttakoon. Tarvitsen asianajajan! Ja yhteen puhelinsoittoon minulla on oikeus.<\/p>\n
<\/p>\n
Juoksen niin pitk\u00e4lti kuin tiet\u00e4 riitt\u00e4\u00e4. Tien p\u00e4\u00e4ss\u00e4 vanhassa m\u00f6kiss\u00e4 odottaa \u00e4iti korkealla vinttihuoneessa. \u00c4iti allekirjoittaa oikeaksi minun paperini. Minulla onkin niit\u00e4 aika nippu. \u00c4iti merkitsee jokaiseen paperiin tytt\u00f6nimens\u00e4. Min\u00e4 tarkistan erikseen joka ikisen allekirjoituksen. Meill\u00e4 on sama nimi. Ja sama nimi kuin mummulla.<\/p>\n
<\/p>\n
Kun aamulla ojennan lippua paikallislinjan kuskille, minun tulee taas \u00e4iti\u00e4 ik\u00e4v\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Seuraavana y\u00f6n\u00e4 rupean juoksemaan. Min\u00e4 juoksen maantiet\u00e4. Molemmilta puolilta minua kourii kuusen k\u00e4si. Kun tie v\u00e4h\u00e4n levenee, sovitan askeleeni niin, etteiv\u00e4t jalat osu uriin. Tien keskelle on kasautunut ter\u00e4v\u00e4s\u00e4rm\u00e4inen harjanne sepeli\u00e4. Kivi rouskuu jalan alla. Minun on otettava pitki\u00e4 kapeita loikkia.<\/p>\n
<\/p>\n
Takana huohottaa kuusen kuiske, narahtaa nimet\u00f6n nauru. Aurinko tai tuhannen vatin roikkalamppu kiirehtii jaloistani askelteni eteen.<\/p>\n
Kuin muuri seisoo edess\u00e4ni Viktor. Kun Viktorin olen l\u00e4vist\u00e4nyt viikinkiaikaisen keih\u00e4\u00e4n k\u00e4rjell\u00e4, tiell\u00e4 seisookin Eriika K. H\u00e4n nauraa. Hampaiden kuorikot v\u00e4lkkyv\u00e4t ja juonikas tuuli pujahtaa mets\u00e4st\u00e4 tielle.<\/p>\n
<\/p>\n
Min\u00e4 h\u00e4mm\u00e4styn, kun pystyn juoksemaan Eriika K:n l\u00e4vitse. Ihoni on rakkuloilla ja hiukseni harmaata tuhkaa, joka valuu ruumistani pitkin jalkoihini. Kun yrit\u00e4n huutaa, muistan, ett\u00e4 \u00e4\u00e4nihuuleni on juuri leikattu. Ojennan k\u00e4teni suoraan eteen. Ei kukaan kompastu omiin hiuksiinsa.<\/p>\n
<\/p>\n
Silmiss\u00e4 kirvelt\u00e4\u00e4 sepeli ja lotisee hikivesi.<\/p>\n
<\/p>\n
Pys\u00e4hdyn kuin sein\u00e4\u00e4n. \u00c4itinmummu seisoo korkeana ja harmaana poikkiparruna tien tukkeena. Taustalla kohoaa mummulan pakarin p\u00e4\u00e4ty ja kiemurainen pihlaja. N\u00e4ihin taloihin aina uusi em\u00e4nt\u00e4 istutti pyh\u00e4n puun, kest\u00e4v\u00e4juurisen pihlajan.<\/p>\n
<\/p>\n
– Mit\u00e4s plikka, mummu sanoo ja virittelee p\u00e4\u00e4si\u00e4isvalkeita.<\/p>\n
<\/p>\n
Mit\u00e4s min\u00e4!<\/p>\n
<\/p>\n
– Kauanko meinaat juosta?<\/p>\n
<\/p>\n
Mit\u00e4s min\u00e4 siihen?<\/p>\n
<\/p>\n
Mummu kohentaa tulta, tulenpanija.: – Ovatko maailman tiet joskus juoksemalla loppuneet?<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Viktor on koko viikon jossakin poissa, ja minulla unessa kertautuu sama kohtaus uusintana ja uusinnan uusintana. Nousen s\u00e4ngyst\u00e4. Raahaudun puoliksi kontaten raput keitti\u00f6\u00f6n. Minua huimaa. Silmill\u00e4 t\u00e4ht\u00e4\u00e4n koko ajan yl\u00e4rapun tasalta l\u00e4htev\u00e4\u00e4n jalkalistaan. Keitti\u00f6ss\u00e4 en muista, mit\u00e4 minun piti. Ulkona kolistelee mainostenjakaja ja ilmaislehtien kantaja. Nojaa rapattuun sein\u00e4\u00e4n, valikoi repustaan nipun, varoo osumasta soittokelloon. Klops. Klops. Klops. Postiluukku on kuin hampaaton suu keskell\u00e4 ovea. Sen kita suoltaa rullalle k\u00e4\u00e4rittyj\u00e4 houkuttimia suoraan paperinker\u00e4ykseen. Olen tokkurassa. Suonissa soutaa maksimim\u00e4\u00e4r\u00e4 virallisen reseptin valkoisia pillereit\u00e4. En jaksa takaisin makuuhuoneeseen, j\u00e4\u00e4n keitti\u00f6n penkille makaamaan. Valitsen p\u00e4iv\u00e4n lehdet p\u00e4\u00e4naluseksi, niiss\u00e4 on tuhdein tietopaketti. Luin tiedelehdest\u00e4, ett\u00e4 nukkumalla voi siirt\u00e4\u00e4 tiedon suoraan aivojen rouskutettavaksi. Tiedon, niin. Uni on painanut minut paniikin eteiseen. Joskus ehtii v\u00e4ist\u00e4misrituaalit, joskus ei. Unesta yll\u00e4tettyn\u00e4 yleens\u00e4 ei. Kunpa kunpa. Olen taas ruvennut urakalla n\u00e4kem\u00e4\u00e4n unia. Kun p\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 en l\u00f6yd\u00e4 hukkaan menneit\u00e4 p\u00e4ivi\u00e4 ja puheita ja ihmisi\u00e4, tarraan y\u00f6ll\u00e4 ohikiit\u00e4v\u00e4\u00e4n<\/p>\n","protected":false},"author":7,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[2],"tags":[61,44],"class_list":["post-4111","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-poytalaatikko","tag-reaalifantasia","tag-salaisuus"],"modified_by":"Liisa Keitaanp\u00e4\u00e4","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/4111","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/7"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=4111"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/4111\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4112,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/4111\/revisions\/4112"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=4111"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=4111"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=4111"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}