Marraskuinen loska lotisi jaloissa, kun Saara laskeutui portaat rautatieasemalta ja suuntasi kohti taksitolppaa. \u201dOta asemalta taksi\u201d, oli Pauliina-tyt\u00e4r kehottanut tekstiviestiss\u00e4\u00e4n, eik\u00e4 Saara sill\u00e4 kertaa tosiaankaan ollut aikeissa t\u00e4rv\u00e4t\u00e4 aikaa hakemalla kymmenien vaihtoehtojen seasta oikeaa linja-autoa tai raitiovaunua l\u00f6yt\u00e4\u00e4kseen perille. Onneksi taksitolpalla ei ollut jonoa, sill\u00e4 autojakaan ei ollut kuin yksi. Saara harppoi sit\u00e4 kohti ja tarttui takaoven kahvaan samalla hetkell\u00e4 kuin ihan tyhj\u00e4st\u00e4 ilmestynyt mies ojensi k\u00e4tens\u00e4 tehd\u00e4kseen saman. Saaraa harmitti, mutta h\u00e4n ei aikonut antaa periksi. Oli sen verran kiire.<\/p>\n
\u201dAnteeksi, mutta minun on ihan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 saatava t\u00e4m\u00e4 auto\u201d, Saara aloitti ja k\u00e4\u00e4ntyi mieheen p\u00e4in. H\u00e4n h\u00e4tk\u00e4hti kun n\u00e4ki t\u00e4m\u00e4n. Miehess\u00e4 oli jotain et\u00e4isen tuttua, aluksi Saara ajatteli n\u00e4hneens\u00e4 h\u00e4net televisiossa tai jossakin mainoksessa, mutta sitten jostain aivopoimujen pohjukasta singahti muistikuva kuin tulik\u00e4rkinen nuoli. \u201dSin\u00e4k\u00f6 se olet?\u201d Saara vingahti \u00e4\u00e4ni kimakkana. \u201dJuhani?!\u201d<\/p>\n
Mies katsahti Saaraan vasta nyt, ja ensih\u00e4mm\u00e4styksen j\u00e4lkeen h\u00e4nen kasvoilleen levisi arka hymy.<\/p>\n
\u201dSaara! Min\u00e4h\u00e4n se olen. Niin monen vuoden j\u00e4lkeen muistat viel\u00e4 minut?!\u201d<\/p>\n
\u201dTotta kai. Tai en siis ihan heti muistanut, mutta sitten muistin kun ehdin\u201d, Saara selitteli sanoissaan takellellen. Sitten h\u00e4n muisti kiireens\u00e4, ja taksikuskikin alkoi availla ovea ja nousta autostaan kai kysy\u00e4kseen aikoiko kukaan tulla kyytiin vai oliko tarkoitus j\u00e4\u00e4d\u00e4 jaarittelemaan ovenkahvaan. Saara avasi oven ja alkoi k\u00f6nyt\u00e4 sis\u00e4lle autoon. \u201dMinun on ihan pakko menn\u00e4. Hei ja oli hauska n\u00e4hd\u00e4.\u201d<\/p>\n
\u201dMin\u00e4 l\u00e4hden mukaan. T\u00e4ytyyh\u00e4n meid\u00e4n kuulumiset vaihtaa\u201d, Juhani sanoi ja tunki Saaran per\u00e4ss\u00e4 autoon k\u00e4velykeppins\u00e4 kanssa. \u201dMinne me olemme menossa?\u201d<\/p>\n
\u201dMin\u00e4 olen menossa Naistenklinikalle. Minne sin\u00e4?\u201d<\/p>\n
Juhani ilmoitti kuljettajalle Saaran m\u00e4\u00e4r\u00e4np\u00e4\u00e4n ja vet\u00e4isi turvavy\u00f6n kiinni. \u201dMinun piti menn\u00e4 yhden n\u00e4yttelyn avajaisiin, mutta ehdin sinne my\u00f6hemminkin. Matka ei ole pitk\u00e4, mutta k\u00e4velen hiukan huonosti. Et sin\u00e4 kyll\u00e4 kovin raskaalta n\u00e4yt\u00e4\u201d, h\u00e4n lis\u00e4si silm\u00e4ilty\u00e4\u00e4n Saaran urheilullista vartaloa, jota ahkera py\u00f6r\u00e4ily, marjastus ja sienestys olivat vahvistaneet. Ulkoilma ja aurinko olivat piirt\u00e4neet vapaalla k\u00e4dell\u00e4 kasvoihin hienoja uurteita, jotka olivat kuin kirjoituksia vieraskirjassa. Harmaat hiukset oli hiljattain leikattu uudella tavalla lyhyiksi. Se oli aluksi tuntunut oudolta, sitten aivan omimmalta. Saara viihtyi omissa nahoissaan ja se n\u00e4kyi p\u00e4\u00e4lle p\u00e4in.<\/p>\n
\u201dEnh\u00e4n min\u00e4 ole menossa synnytt\u00e4m\u00e4\u00e4n, kaikkea sin\u00e4 ajatteletkin\u201d, Saara naurahti. \u201dTytt\u00e4reni on parhaillaan synnytt\u00e4m\u00e4ss\u00e4, kolme viikkoa etuajassa, ja h\u00e4nen lent\u00e4j\u00e4miehens\u00e4 palaa Bangkokista vasta sunnuntaiaamuna. Minut siis h\u00e4lytettiin paikalle, l\u00e4hdin t\u00f6ist\u00e4 kesken p\u00e4iv\u00e4n. Se on heid\u00e4n ensimm\u00e4inen lapsensa ja minulle ensimm\u00e4inen lapsenlapsi. J\u00e4nnitt\u00e4\u00e4 aika lailla.\u201d<\/p>\n
\u201dOnnittelut!\u201d<\/p>\n
Saara ny\u00f6kk\u00e4si kiitokseksi ja vaikeni. H\u00e4n laskeskeli p\u00e4\u00e4ss\u00e4\u00e4n kauanko oli kulunut siit\u00e4, kun h\u00e4n oli n\u00e4hnyt Juhanin viimeksi. Ainakin kolmekymment\u00e4 vuotta, ehk\u00e4 jopa kolmekymment\u00e4viisi. Silti rinnassa, jossain syd\u00e4men tienoilla, l\u00e4ik\u00e4hti omituisella tavalla, aivan kuin olisi kaatanut liikaa kahvia kuppiin ja kuumaa, sokerista juomaa valui laitojen yli.<\/p>\n
\u201dSiit\u00e4 on pitk\u00e4 aika…\u201d Juhanikin totesi kuin lukien Saaran ajatukset.<\/p>\n
He olivat tavanneet lavatansseissa ja lavatansseissa he olivat eronneet. Siihen kolmeen tuntiin, jonka he olivat yhdess\u00e4 viett\u00e4neet ensin tanssien ja sitten ulkona l\u00e4mpim\u00e4ss\u00e4 ja valoisassa kes\u00e4illassa k\u00e4vellen ja jutellen, oli saatu mahtumaan koko el\u00e4m\u00e4n toiveet ja haaveet. Hento suudelma ison riippakoivun alla oli saatellut lupauksia saapua paikalle uudelleen kahden viikon kuluttua. Saara oli tullut, Juhania ei ollut n\u00e4kynyt. Saara oli palannut tanssilavalle viel\u00e4 kaksi kertaa, mutta koskaan h\u00e4n ei ollut tavannut Juhania uudelleen. Sen j\u00e4lkeen Saarakaan ei halunnut en\u00e4\u00e4 menn\u00e4 tanssilavalle. H\u00e4n uskoi ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4ns\u00e4 mit\u00e4 oli tapahtunut. Juhani oli tietenkin tavannut jonkun toisen, kiinnostavamman ja kauniimman. Selityksi\u00e4 h\u00e4n ei aikonut nytk\u00e4\u00e4n vaatia. Niiden aika oli mennyt aikaa sitten.<\/p>\n
\u201dSinulla on siis tyt\u00e4r\u201d, Juhani enemm\u00e4n totesi kuin kysyi. \u201dMenit siis naimisiin?\u201d<\/p>\n
\u201dNiin menin. Ja erosin saman tien. Ei siit\u00e4 olisi tullut mit\u00e4\u00e4n. Ent\u00e4 sin\u00e4?\u201d Saara olisi mieluummin\u00a0 ohittanut koko aiheen, mutta sanottu mik\u00e4 sanottu ja tehty mik\u00e4 tehty. Ehk\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 sittenkin kiinnosti Juhanin tekemiset, aivan hiukan, vaikka ei olisi sit\u00e4 itselleen halunnut my\u00f6nt\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
\u201dMenin aikanaan ja erosin aikanaan. Kaksi lasta ja nelj\u00e4 lastenlasta. Jotain hyv\u00e4\u00e4 olen sent\u00e4\u00e4n saanut aikaan t\u00e4h\u00e4n maailmaan.\u201d<\/p>\n
Taksi tuli Naistenklinikan p\u00e4\u00e4ovelle ja pys\u00e4htyi liev\u00e4sti loskassa liukuen. Saara alkoi kaivella kukkaroa k\u00e4silaukustaan maksaakseen kyydin, mutta Juhani painoi p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4isesti Saaran k\u00e4tt\u00e4 ja noukki omasta lompakostaan setelin ojentaen sen kuljettajalle.<\/p>\n
\u201dNo niin, menn\u00e4\u00e4n\u201d, h\u00e4n totesi ykskantaan, nousi autosta ottaen kepist\u00e4\u00e4n tukea, ja ojensi Saaralle k\u00e4tt\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
\u201dMutta…\u201d<\/p>\n
\u201dEi mit\u00e4\u00e4n muttia. Tulen mukaan. Jos vaikka py\u00f6rryt.\u201d<\/p>\n
Saara ei voinut olla nauramatta. \u201dAi ett\u00e4 min\u00e4k\u00f6 py\u00f6rtyisin? Min\u00e4 olen sent\u00e4\u00e4n synnytt\u00e4nytkin kerran. Olitko sin\u00e4 edes mukana omiesi syntyess\u00e4?\u201d<\/p>\n
\u201dOlin min\u00e4. Enk\u00e4 py\u00f6rtynyt.\u201d<\/p>\n
Saara tunsi kateuden pist\u00e4v\u00e4n pienesti syd\u00e4meen. H\u00e4nen Veikko-miehens\u00e4 ei ollut halunnut mukaan silloin kuin Pauliina syntyi. Niihin aikoihin ei ollut viel\u00e4 yleisesti tapana, ett\u00e4 is\u00e4t osallistuivat synnytyksiin, mutta siihen vetoaminen oli ollut pelkk\u00e4 tekosyy. Tosiasiassa Veikkoa ei ollut kiinnostanut vauva sen enemp\u00e4\u00e4 kuin vaimokaan. Naimisiinmeno oli ollut enemm\u00e4n pakon sanelema muodollisuus. Vahinkojahan sattui, ja sill\u00e4 kertaa se oli sattunut Saaralle. Silti h\u00e4n oli ikionnellinen Pauliinasta, rakkaasta tytt\u00e4rest\u00e4\u00e4n, johon h\u00e4nell\u00e4 oli l\u00e4heiset v\u00e4lit. Ilman Pauliinaa h\u00e4nen el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 olisi ollut melko merkitykset\u00f6nt\u00e4. Toki h\u00e4n piti keitt\u00e4j\u00e4n ty\u00f6st\u00e4\u00e4n hyvink\u00e4\u00e4l\u00e4iskoulussa, mutta ei se riitt\u00e4nyt t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n el\u00e4m\u00e4\u00e4. Sienestys ja marjastus olivat rakkaita harrastuksia, intohimoja suorastaan, mutta niit\u00e4kin saattoi harrastaa vain parin kuukauden ajan vuodessa. Pauliinan muutettua pois kotoa Saaran el\u00e4m\u00e4\u00e4n oli tulla muljahtanut tyhji\u00f6, jota h\u00e4n ei viel\u00e4k\u00e4\u00e4n ollut pystynyt t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n, ja sit\u00e4 oli jatkunut jo pitk\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
He l\u00f6ysiv\u00e4t oikealle osastolle ja Saara kiiruhti ilmoittautumaan hoitajalle, mutta Juhania ei p\u00e4\u00e4stetty pidemm\u00e4lle, koska h\u00e4n ei ollut perhett\u00e4. Hetke\u00e4 my\u00f6hemmin Saaralla oli yll\u00e4\u00e4n suojaviitta ja h\u00e4nt\u00e4 kiid\u00e4tettiin synnytyssaliin.<\/p>\n
Kiiruhtaminen olikin tarpeen, sill\u00e4 vajaata puolta tuntia Saaran saapumisen j\u00e4lkeen h\u00e4nen tytt\u00e4rens\u00e4 Pauliina ponnisti maailmaan pienen tytt\u00f6vauvan. Saara itki ilosta viel\u00e4 silloin kun h\u00e4n my\u00f6hemmin j\u00e4tti tytt\u00e4rens\u00e4 lep\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n vastasyntyneen kanssa ja alkoi tehd\u00e4 l\u00e4ht\u00f6\u00e4 kotiin Hyvink\u00e4\u00e4lle.<\/p>\n
H\u00e4n oli kokonaan unohtanut Juhanin olemassaolon ja muisti h\u00e4net vasta kun availi osaston ovea. Mies oli varmasti jatkanut matkaa, h\u00e4n ajatteli, ja hyv\u00e4 niin. Ei heill\u00e4 ollut mit\u00e4\u00e4n sanottavaa toisilleen en\u00e4\u00e4. Se aika oli ollut ja mennyt yli kolmekymment\u00e4 vuotta sitten. Niit\u00e4 aikoja ei saanut en\u00e4\u00e4 takaisin.<\/p>\n
Sairaalan sis\u00e4\u00e4nk\u00e4ynnin tuntumassa olevalla tuolilla Juhani kuitenkin yh\u00e4 istui ja odotti. Saaran n\u00e4hdess\u00e4\u00e4n h\u00e4n nousi yl\u00f6s, ottaen tukea k\u00e4velykepist\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
\u201dNo, tytt\u00f6 vai poika?\u201d h\u00e4n kysyi aidosti kiinnostuneena.<\/p>\n
\u201dTytt\u00f6\u201d, Saara vastasi onnesta hehkuen. \u201dTerve tytt\u00f6. Nyt meit\u00e4 on naisia kolmessa polvessa.\u201d<\/p>\n
Juhani halasi h\u00e4nt\u00e4 spontaanisti, mik\u00e4 Saarasta tuntui h\u00e4mment\u00e4v\u00e4lt\u00e4. Ei yht\u00e4\u00e4n pahalta, mutta silti h\u00e4n pyristeli vapaaksi. \u201dEi sinun olisi tarvinnut j\u00e4\u00e4d\u00e4 odottamaan\u201d, h\u00e4n sanoi estellen. \u201dSinullahan oli meno jonnekin.\u201d<\/p>\n
\u201dT\u00e4m\u00e4 tuntui nyt t\u00e4rke\u00e4mm\u00e4lt\u00e4. Menn\u00e4\u00e4n kahville. Minun t\u00e4ytyy saada kertoa sinulle jotain.\u201d<\/p>\n
Saara oli uupunut ja h\u00e4n olisi halunnut vain l\u00e4hte\u00e4 kotiin, mutta Juhani tarttui h\u00e4nt\u00e4 k\u00e4sivarresta ja ohjasi h\u00e4net kadulle juuri pys\u00e4htyneeseen taksiin, josta punnersi yl\u00f6s isovatsainen nainen ja h\u00e4t\u00e4ilev\u00e4 parrakas nuorimies. H\u00e4n pyysi kuljettajaa ajamaan tuntemaansa pieneen kahvilaan l\u00e4hell\u00e4 rautatieasemaa. \u201dT\u00e4\u00e4lt\u00e4 saa kaupungin parhaat muffinssit\u201d, h\u00e4n selitti kun h\u00e4n availi Saaralle kahvilan ovea. \u201dT\u00e4\u00e4lt\u00e4 p\u00e4\u00e4set sitten my\u00f6s k\u00e4tev\u00e4sti junalle ja kotimatkalle.\u201d<\/p>\n
Moinen huomaavaisuus olisi voinut liikuttaa Saaraa, mutta v\u00e4symykselt\u00e4\u00e4n h\u00e4n ei jaksanut ajatella muuta kuin kotiinp\u00e4\u00e4sy\u00e4. Juhanin tapa olla p\u00e4\u00e4st\u00e4m\u00e4tt\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 menem\u00e4\u00e4n l\u00e4hinn\u00e4 \u00e4rsytti sill\u00e4 hetkell\u00e4.<\/p>\n
Kun he olivat saaneet kahvit ja muffinssit eteens\u00e4 Juhani kilkutteli lusikkaa mukissaan ja selvitteli kurkkuaan.<\/p>\n
\u201dTuota… silloin kun olimme tavanneet, niin varmaan ihmettelit miksen palannut tanssilavalle vaikka olimme niin sopineet\u201d, h\u00e4n aloitti ja vaikeni, odottaen Saaralta jonkinlaista my\u00f6nt\u00e4v\u00e4\u00e4 merkki\u00e4. Kun t\u00e4t\u00e4 ei tullut \u2013 Saara n\u00e4ri juuri vadelmamuffinssiaan, jonka totesi lupausten mukaiseksi, tuoreeksi ja mehev\u00e4ksi \u2013 Juhani jatkoi: \u201dMinulle tapahtui onnettomuus muutama p\u00e4iv\u00e4 sen j\u00e4lkeen kun olimme tavanneet.\u201d<\/p>\n
Saara nosti hitaasti katsettaan muffinssin sisuksista. Juhanin silm\u00e4t olivat siniharmaat ja vakavat.<\/p>\n
\u201dTeloin jalkani moottorisahalla. Pahasti. Jouduin sairaalaan ja sain infektion. Olin koomassa kaksi viikkoa ja sairaalassa yhteens\u00e4 kolme kuukautta. Olin v\u00e4h\u00e4ll\u00e4 kuolla, ja jalka piti amputoida polven alapuolelta. T\u00e4m\u00e4 t\u00e4ss\u00e4…\u201d nyt h\u00e4n koputti k\u00e4velykepill\u00e4 oikeaa jalkaansa \u201d… on proteesi.\u201d<\/p>\n
Saara katsoi sukkaan ja kenk\u00e4\u00e4n verhottua jalankorviketta ja yritti sulatella kuulemaansa. Muffinssinpuolikas keikkui lautasella, kahvi h\u00f6yrysi kevyesti mukissa. Viereisess\u00e4 p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4 nainen luki kirjaa, kahvilan korkean tiskin takana humisi astianpesukone, kadulla, ikkunan toisella puolella, ihmiset kiiruhtivat kuka minnekin, omiin koteihinsa ja omiin el\u00e4miins\u00e4. Se kaikki tuntui py\u00f6riv\u00e4n ymp\u00e4rill\u00e4, heid\u00e4n ymp\u00e4rill\u00e4\u00e4n. He olivat sill\u00e4 hetkell\u00e4 oman pienen maailmansa napa ja keskus. Kaikki muu loittoni jonnekin kauemmas ja oli vailla merkityst\u00e4.<\/p>\n
\u201dKun sitten p\u00e4\u00e4sin jaloilleni ja pois sairaalasta, palasin tanssilavalle. Kerran toisensa j\u00e4lkeen. Sin\u00e4 et ollut siell\u00e4 koskaan, enk\u00e4 tiennyt edes sukunime\u00e4si tai mist\u00e4 muualta olisin etsinyt sinua. Sitten aika teki sen mit\u00e4 aika tekee. El\u00e4m\u00e4 jatkuu. Sen on jatkuttava, muuhan ei ole mahdollista. Meill\u00e4 on vain t\u00e4m\u00e4 yksi el\u00e4m\u00e4 ja velvollisuutemme on el\u00e4\u00e4 se parhaamme mukaan.\u201d<\/p>\n
Juhani kurotti k\u00e4tt\u00e4\u00e4n p\u00f6yd\u00e4n yli. Saara ei halunnut tarttua siihen, vaan vet\u00e4ytyi tuolissaan taaksep\u00e4in. H\u00e4n tarvitsi aikaa ajatella kuulemaansa ja sit\u00e4 mit\u00e4 se merkitsi, jos mit\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
\u201dJa nyt me olemme t\u00e4ss\u00e4. Se on ihmeellist\u00e4. En viel\u00e4k\u00e4\u00e4n ole uskoa, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on totta, mutta sen t\u00e4ytyy olla kohtalo. Uskoisitko Saara, ett\u00e4 se on kohtalomme?\u201d<\/p>\n
<\/p>\n
Saara ei tiennyt mit\u00e4 uskoa, kun h\u00e4n istui heilahtelevassa junassa kohti Hyvink\u00e4\u00e4t\u00e4. P\u00e4\u00e4llimm\u00e4isen\u00e4 mieless\u00e4 oli Pauliina ja vastasyntynyt lapsenlapsi, joka oli ollut suloinen kuin ruusunnuppu. Rakkaus velloi Saaran syd\u00e4mess\u00e4, h\u00e4n halusi olla pienokaiselle pullantuoksuinen mummi, johon voisi aina luottaa.<\/p>\n
Vastap\u00e4isell\u00e4 penkill\u00e4 istui nuoripari, joka piteli toisiaan k\u00e4dest\u00e4. Tytt\u00f6 nojaili pojan olkap\u00e4\u00e4h\u00e4n, poika suukotteli tytt\u00f6\u00e4 nen\u00e4np\u00e4\u00e4h\u00e4n. He olivat tuskin parikymppisi\u00e4. Silloin, kun Saara oli tavannut Juhanin, he olivat olleet kymmenisen vuotta vanhempia, oikeasti aikuisia. Saara oli jo ajatellut ettei h\u00e4n koskaan tapaisi ket\u00e4\u00e4n, jonka kanssa asiat loksahtaisivat kohdalleen, mutta Juhanin kanssa oli tuntunut silt\u00e4. He olivat olleet kuin kaksiosainen palapeli, jonka palaset vain sujahtivat yhteen. Pettymys siihen, kun Juhani ei palannut tanssilavalle sovittuna p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 eik\u00e4 seuraavinakaan viikkoina, oli ollut valtaisa. Veikko oli p\u00e4\u00e4ssyt iskem\u00e4\u00e4n siihen rakoon, mutta se oli ollut molempien kannalta virheliike. Nyt Saara n\u00e4ki sen, ett\u00e4 h\u00e4n oli vain yritt\u00e4nyt unohtaa Juhanin. Oli h\u00e4n siin\u00e4 lopulta onnistunutkin, mutta aikaa siihen oli mennyt.<\/p>\n
Juhanin puhelinnumero poltteli reik\u00e4\u00e4 Saaran k\u00e4silaukkuun ja mielt\u00e4 korvensi miehen pyynt\u00f6 soittaa pian. Salaa Saara toivoi, ett\u00e4 paperilappunen katoaisi tai lent\u00e4isi tuulen mukana taivaalle kun h\u00e4n kaivaisi kotiavaimia laukustaan. H\u00e4n ei todellakaan kaivannut uutta pettymyst\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4. \u201dKohtalo\u201d, kuten Juhani oli heid\u00e4n tapaamistaan nimitt\u00e4nyt, oli otettava omiin k\u00e4siin ja viet\u00e4v\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 siihen suuntaan mihin sen halusi viev\u00e4n. Toisin sanoen Saara ei uskonut \u201dkohtaloon\u201d.<\/p>\n
Kotona h\u00e4nt\u00e4 odotti kolkko pimeys. Saara sytytti keitti\u00f6np\u00f6yd\u00e4lle pari kynttil\u00e4\u00e4 tuomaan tunnelmaa ja ryhtyi tekem\u00e4\u00e4n ruokaa. Sy\u00f6dess\u00e4\u00e4n yksin kynttil\u00e4illallista mieleen pujahti ajatus: Juhani voisi istua tuossa vastap\u00e4\u00e4t\u00e4. Juhani olisi aina voinut istua tuossa vastap\u00e4\u00e4t\u00e4, jos se h\u00e4nen \u201dkohtalonsa\u201d ei olisi oikuksissaan vienyt h\u00e4nelt\u00e4 jalkaa. El\u00e4m\u00e4 olisi voinut olla niin toisenlaista. Parempaa. Vaikkei Saaralla ollut koskaan ollut tapana valitella, niin h\u00e4n oli varma siit\u00e4, ett\u00e4 se olisi ollut parempaa.<\/p>\n
H\u00e4n oli reilusti yli kuusikymppinen, el\u00e4keik\u00e4\u00e4n oli vain muutama kuukausi aikaa. Miten h\u00e4n t\u00e4ytt\u00e4isi sen ajan, joka nyt meni ty\u00f6ntekoon? Jo nyt oli yksin\u00e4ist\u00e4, sill\u00e4 h\u00e4nen parhailla yst\u00e4vill\u00e4\u00e4n oli miehet ja lapset ja lastenlapset ja Pauliina asui melko kaukana Helsingiss\u00e4. Ei h\u00e4n odottanutkaan, ett\u00e4 joku olisi koko ajan seuraa pit\u00e4m\u00e4ss\u00e4, mutta olisihan se mukava jos olisi arkenakin juttuseuraa. Joku, joka olisi l\u00e4sn\u00e4.<\/p>\n
Nukkumaan menness\u00e4\u00e4n Saara kaivoi k\u00e4silaukustaan Juhanin puhelinnumeron, laski sen y\u00f6p\u00f6yd\u00e4lle ja tuijotti sit\u00e4. Oli t\u00e4ysin h\u00e4nest\u00e4 kiinni mit\u00e4 seuraavaksi tapahtuisi tai tapahtuisiko mit\u00e4\u00e4n. Sit\u00e4 miettiess\u00e4\u00e4n Saara vietti v\u00e4h\u00e4unisen y\u00f6n vuoteessa py\u00f6riskellen.<\/p>\n
Seuraavana aamuna, lauantaina, Saara alkoi tehd\u00e4 l\u00e4ht\u00f6\u00e4 katsomaan Pauliinaa ja t\u00e4m\u00e4n pient\u00e4 tyt\u00e4rt\u00e4. H\u00e4n haki makuuhuoneesta rannekelloaan ja katse osui y\u00f6p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4 olevaan lappuun. Ennen kuin ehti muuttaa mielt\u00e4\u00e4n, koppasi h\u00e4n sen mukaansa ja tunki k\u00e4silaukkuun. Sinne se hautautui kukkaron, kirjan, ostoskassien, aurinkolasien ja sekalaisten kuittien alle ja ajan mittaan siihen kirjoitettu numero hiertyisi lukukelvottomaksi. Y\u00f6n aikana Saara oli p\u00e4\u00e4tt\u00e4nyt ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 Juhanin mielest\u00e4\u00e4n, mutta siit\u00e4 huolimatta h\u00e4n ei halunnut h\u00e4vitt\u00e4\u00e4 t\u00e4m\u00e4n puhelinnumeroa. Kaiken varalta. Naisellahan oli aina oikeus muuttaa mielens\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Naistenklinikalle saapuessaan Saara n\u00e4ki heti Juhanin istuvan samassa tuolissa, miss\u00e4 t\u00e4m\u00e4 oli istunut odottamassa edellisen\u00e4kin p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Miehen syliss\u00e4 lep\u00e4si kauniita kukkia. Saaran n\u00e4hdess\u00e4\u00e4n h\u00e4n nousi yl\u00f6s hymyillen.<\/p>\n
\u201dEn malttanut odottaa soittoasi, joten ajattelin hiukan avittaa kohtaloa\u201d, h\u00e4n sanoi ja ojensi kaksi kukkakimppua. \u201dIso\u00e4idille sek\u00e4 tuoreelle \u00e4idille.\u201d<\/p>\n
Saara katseli kimppuja eik\u00e4 olisi halunnut ottaa niit\u00e4 vastaan.<\/p>\n
\u201dMit\u00e4 sin\u00e4 oikein haluat minusta?\u201d h\u00e4n kysyi samalla kun lopulta tarttui kukkiin silkasta kohteliaisuudesta.<\/p>\n
\u201dHaluan, ett\u00e4 me jatkamme siit\u00e4 mihin j\u00e4imme. Minusta olemme sen itsellemme ja toisillemme velkaa. En lupaa, ett\u00e4 kaikki sujuisi leikiten. Olemme jo varttuneita ihmisi\u00e4, tapoihimme piintyneit\u00e4, mutta minusta meid\u00e4n pit\u00e4isi ottaa ainakin selv\u00e4\u00e4 siit\u00e4, voisiko meill\u00e4 viel\u00e4 olla yhteinen tulevaisuus. Emme ole liian vanhoja siihen. Oikeastaan olemme ihan parhaassa i\u00e4ss\u00e4.\u201d<\/p>\n
Saara ei sanonut mit\u00e4\u00e4n, tuijotti vain kukkia k\u00e4dess\u00e4\u00e4n ja mietti kiivaasti. Oliko Juhani oikeassa? Pit\u00e4isik\u00f6 Saaran heitt\u00e4\u00e4 turha varovaisuus menem\u00e4\u00e4n ja olla kerrankin rohkea?<\/p>\n
\u201dJos haluat, ett\u00e4 menen pois, niin min\u00e4 menen\u201d, Juhani sanoi vakavana. \u201dMutta jos haluat, niin odotan sinua kun k\u00e4yt tytt\u00e4resi luona, ja vien sinut sitten kotiin. Tulin t\u00e4ll\u00e4 kertaa autolla. Ei mit\u00e4\u00e4n kiirett\u00e4, ole kaikessa rauhassa siell\u00e4. Olen tottunut odottamaan.\u201d<\/p>\n
Saara ny\u00f6kk\u00e4si my\u00f6ntymisen merkiksi ja pyysi Juhania viel\u00e4 pitelem\u00e4\u00e4n toista kukkakimppua. Katsellessaan hetken kuluttua tytt\u00e4rens\u00e4 kainalossa tuhisevaa uutta el\u00e4m\u00e4nalkua h\u00e4n mietti, ett\u00e4 uusi alku se voisi olla h\u00e4nellekin. Se oli mielt\u00e4 kirkastava oivallus. Yht\u00e4kki\u00e4 tulevaisuus tuntui pitk\u00e4st\u00e4 aikaa houkuttelevalta, sellaiselta, ett\u00e4 sit\u00e4 odotti innolla.<\/p>\n
<\/p>\n
Lupauksensa mukaisesti Juhani oli aulassa odottamassa kun Saara l\u00e4hti tytt\u00e4rens\u00e4 luota. Auto oli pys\u00e4k\u00f6ity l\u00e4helle, ja hiljaisuuden vallitessa he ajoivat Hyvink\u00e4\u00e4lle. Saara piti siit\u00e4 hiljaisuudesta. Se antoi h\u00e4nelle tilaa ajatella ja tehd\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6ksens\u00e4. Kun he p\u00e4\u00e4siv\u00e4t perille sen pienen kerrostalon eteen, miss\u00e4 Saara asui, h\u00e4n ei en\u00e4\u00e4 ep\u00e4r\u00f6inyt, vaan kutsui Juhanin kahville.<\/p>\n
Sis\u00e4ll\u00e4 asunnossa Saara meni keitti\u00f6\u00f6n ja alkoi laitella kukkakimppuaan maljakkoon. Juhani seurasi h\u00e4nen per\u00e4ss\u00e4\u00e4n, huomasi mikroaaltouunin p\u00e4\u00e4ll\u00e4 tulitikkurasian ja sytytti ruokap\u00f6yd\u00e4ll\u00e4 olevat kynttil\u00e4t kuin olisi tehnyt niin joka ilta. Saara nosti kukkamaljakon p\u00f6yd\u00e4lle ja alkoi laittaa kahvia.<\/p>\n
\u201dMiss\u00e4 sinulla on mukit?\u201d Juhani kysyi. Saara viittasi tiskikaappia kohti ja kaivoi pakastimesta mustikkapiirakkaa, jonka pisti mikroaaltouuniin sulamaan.\u00a0 \u201dVoinko ottaa maidon esiin?\u201d Juhani kysyi mennen j\u00e4\u00e4kaapille. Saara ny\u00f6kk\u00e4si. Mies n\u00e4ytti touhuavan kuin omassa kotonaan, vain sill\u00e4 erotuksella, ettei tiennyt miss\u00e4 mit\u00e4kin pidettiin. Saara otti sokerikulhon kaapista ja laittoi sen p\u00f6yt\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Oli outoa, kun kotona h\u00e4\u00e4r\u00e4si mies. Sit\u00e4 ei ollut tapahtunut pitk\u00e4\u00e4n, pitk\u00e4\u00e4n aikaan. Kun he olivat juoneet kahvit ja sy\u00f6neet piirakkaa, Saara alkoi tiskata astioita. Juhani, joka oli pist\u00e4nyt k\u00e4velykeppins\u00e4 sivuun, ryhtyi huuhtelemaan niit\u00e4. Saaraa alkoi hymyilytt\u00e4\u00e4. T\u00e4llaista sen piti ollakin. Luontevaa ja helppoa.<\/p>\n
<\/p>\n
Aamulla her\u00e4tess\u00e4\u00e4n Saara avasi silm\u00e4t ja katsahti sivulleen. Juhani nukkui viel\u00e4, ja Saara saattoi tarkastella t\u00e4t\u00e4 kaikessa rauhassa. Miehen hiusraja oli karannut kauas takaraivolle, nen\u00e4 kaartui loivasti ja suu oli aavistuksen verran raollaan. Kasvoilla n\u00e4kyi vuosien j\u00e4tt\u00e4m\u00e4t j\u00e4ljet kuin k\u00e4yntikortit, mutta ne olivat luonnollisia j\u00e4lki\u00e4. Ilman niit\u00e4 ei olisi el\u00e4nyt yht\u00e4\u00e4n. Mies hengitti hitaasti ja hiljaa, uinui viel\u00e4 unen syvyyksiss\u00e4. H\u00e4n huokui rauhaa ja turvaa.<\/p>\n
He olivat jutelleet pitk\u00e4lle y\u00f6h\u00f6n, oli alkanut pyrytt\u00e4\u00e4 lunta, eik\u00e4 Saara p\u00e4\u00e4st\u00e4nyt Juhania en\u00e4\u00e4 auton rattiin liukastelemaan. H\u00e4n oli kaivanut kylpyhuoneen peilikaapista ylim\u00e4\u00e4r\u00e4isen hammasharjan ja pedannut paris\u00e4nkyyns\u00e4 toisenkin peiton ja tyynyn. Hyv\u00e4ny\u00f6ntoivotuksia oli saatellut l\u00e4mmin k\u00e4denpuristus.<\/p>\n
Juhani alkoi liikehti\u00e4 ja raotella silmi\u00e4\u00e4n. Kun h\u00e4n sai ne kunnolla auki ja n\u00e4ki Saaran, h\u00e4n hymyili. Hymy tarttui Saaraankin.<\/p>\n
\u201dMit\u00e4 sanoisit, jos sitten kun p\u00e4\u00e4set el\u00e4kkeelle, muuttaisit minun luokseni?\u201d mies ehdotti. \u201dOlisit l\u00e4hemp\u00e4n\u00e4 tyt\u00e4rt\u00e4si, ja p\u00e4\u00e4sisimme k\u00e4ym\u00e4\u00e4n elokuvissa ja konserteissa ja kahvilassa sy\u00f6m\u00e4ss\u00e4 muffinsseja.\u201d<\/p>\n
\u201dEnt\u00e4s minun sieni- ja marjamets\u00e4ni? En min\u00e4 niit\u00e4 halua j\u00e4tt\u00e4\u00e4.\u201d<\/p>\n
Saara tiesi hyvin, ettei Juhanista saisi seuraa mets\u00e4\u00e4n, sill\u00e4 tasaisellakin maalla t\u00e4m\u00e4n k\u00e4vely oli hankalaa. Toisaalta h\u00e4n piti mets\u00e4ss\u00e4 k\u00e4ymisest\u00e4 nimenomaan yksin. Se oli h\u00e4nen omaa aikaansa ja tilaansa, jota h\u00e4n ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 halunnut jakaa kenenk\u00e4\u00e4n kanssa.<\/p>\n
\u201dKyll\u00e4 min\u00e4 sinut mets\u00e4\u00e4n kuskaan ja odotan sen aikaa kun ker\u00e4\u00e4t korisi ja sankosi t\u00e4yteen. Parin kolmen tunnin odotus on mit\u00e4t\u00f6n aika yli kolmeenkymmeneen vuoteen verrattuna. Otan kirjan mukaan, tai ristikkolehden. Kyll\u00e4 min\u00e4 saan ajan kulumaan.\u201d<\/p>\n
Peiton alta pujottautui k\u00e4si, joka tarttui Saaran peiton p\u00e4\u00e4ll\u00e4 lep\u00e4ilev\u00e4\u00e4n k\u00e4teen ja puristi kevyesti. Saara mietti, ett\u00e4 jos he olisivat olleet yhdess\u00e4 koko sen yli kolmekymment\u00e4 vuotta, mit\u00e4 oli kulunut, niin pitelisik\u00f6 Juhani h\u00e4nt\u00e4 yh\u00e4 k\u00e4dest\u00e4, vai olisiko tavallinen arki karistanut pois moiset hellyydenosoitukset.<\/p>\n
Mutta jotenkin h\u00e4nest\u00e4 tuntui silt\u00e4, ett\u00e4 heille ei olisi k\u00e4ynyt niin.<\/p>\n
<\/p>\n
\u201dIiiik\u201d, Saara kiljaisi, rynt\u00e4si kymmenen metri\u00e4 eteenp\u00e4in ja polvistui maahan. Edess\u00e4 levisi keltainen kantarellimatto, jota l\u00e4mmin ja sateinen kes\u00e4 oli ruokkinut. H\u00e4n kaivoi jo l\u00e4hes t\u00e4ydest\u00e4 koristaan \u2013 sielt\u00e4 l\u00f6ytyi kantarellien ja vaaleaorakkaiden lis\u00e4ksi herkkutatteja ja mustatorvisieni\u00e4 \u2013 veitsen ja ryhtyi irrottamaan sieni\u00e4 maasta ja putsaamaan niist\u00e4 multia ja koivunsiemeni\u00e4. Vaikka kantarelleja oli aina mukava l\u00f6yt\u00e4\u00e4, herkkutatti oli Saaran lempisieni. Sen maku oli sopivan vahva ja aromaattinen, jo pienell\u00e4 m\u00e4\u00e4r\u00e4ll\u00e4 sai mainion keiton, kastikkeen tai risoton.<\/p>\n
Puoli tuntia my\u00f6hemmin h\u00e4n asteli mets\u00e4tiell\u00e4 kori t\u00e4p\u00f6t\u00e4ynn\u00e4 ja n\u00e4lk\u00e4isen\u00e4 kuin susi. H\u00e4nell\u00e4 oli ollut mukanaan vain pari keksi\u00e4 ja pieni pullollinen vett\u00e4, ja ne olivat loppuneet aikaa sitten. Vakiokierros lempimets\u00e4ss\u00e4 oli vienyt tavallista kauemmin, sill\u00e4 sieni\u00e4 oli l\u00f6ytynyt paljon. Puhelin ei ollut kuitenkaan kertaakaan soinut tai piipannut viesti\u00e4 ja patistanut palaamaan pian. Saara kiiruhti askeliaan. Juhani odotti, Juhani ja ev\u00e4\u00e4t, jotka he olivat yhdess\u00e4 tehneet mets\u00e4\u00e4n l\u00e4htiess\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Autolle saapuessaan Saara parkaisi\u00a0 s\u00e4ik\u00e4hdyksest\u00e4 ja tiputti korin k\u00e4dest\u00e4\u00e4n niin ett\u00e4 kantarellit vieriv\u00e4t hiekkatielle. Juhani istui etupenkill\u00e4 silm\u00e4t kiinni ja suu raollaan. H\u00e4n n\u00e4ytti kalpealta ja elottomalta, k\u00e4det olivat valahtaneet sivuille ja pudottaneet kirjan syliin. Saara avasi autonoven ja ojensi k\u00e4tens\u00e4 kohti Juhania, ravisteli hartioista.<\/p>\n
\u201dJuhani, Juhani, mik\u00e4 sinun on, oletko sin\u00e4 kunnossa?\u201d Saara huusi h\u00e4t\u00e4\u00e4ntyneen\u00e4. Mies lev\u00e4ytti silm\u00e4ns\u00e4 auki ja ravisteli hiukan p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
\u201dTaisin torkahtaa\u201d, h\u00e4n sanoi ja virnisti. \u201dOli niin tyls\u00e4 kirja.\u201d<\/p>\n
Saara henk\u00e4isi helpotuksesta, eik\u00e4 paljastanut miten kovasti h\u00e4n oli s\u00e4ik\u00e4ht\u00e4nyt. Mit\u00e4 h\u00e4n oikein oli luullut? Ett\u00e4 Juhani oli saanut sairauskohtauksen ja kuollut siihen paikkaan? Silti h\u00e4nen oli pakko my\u00f6nt\u00e4\u00e4 itselleen, ett\u00e4 ennen pitk\u00e4\u00e4n niin saattaisi tapahtuakin. He eiv\u00e4t nuortuneet yht\u00e4\u00e4n, p\u00e4invastoin. Molemmat olivat p\u00e4\u00e4sseet kes\u00e4ll\u00e4 el\u00e4kkeelle, ja he olivat tehneet kuten Juhani oli er\u00e4\u00e4n\u00e4 marraskuisena aamuna ehdottanut; muuttaneet yhteen. He olivat valinneet kummankin huonekaluista mieleisimm\u00e4t ja niill\u00e4 sisustivat yhteisen kotinsa, toki joitakin uusiakin hankintoja oli tehty. Juhanin asunnosta oli tullut heid\u00e4n n\u00e4k\u00f6isens\u00e4, viihtyis\u00e4 olematta liian t\u00e4yteen tupattu, kuten monen heid\u00e4n ik\u00e4isens\u00e4 kodilla oli taipumus olla, kun kaikenlaista tavaraa kertyi vuosien mittaan. Muuton ansiosta he molemmat olivat k\u00e4yneet l\u00e4pi tavaroitaan ja laittaneet kierr\u00e4tykseen kaiken sellaisen, mille ei ollut tarvetta tai mill\u00e4 ei ollut tunnearvoa.<\/p>\n
Juhani haukotteli ja venytteli, nousi autosta yl\u00f6s ja kaivoi tavaratilasta ev\u00e4skorin.<\/p>\n
\u201dMenn\u00e4\u00e4nk\u00f6 tuonne pellon laitaan?\u201d h\u00e4n ehdotti. Saara levitti vanhan maton heille istumisalustaksi, laittoi sen p\u00e4\u00e4lle viel\u00e4 ruudullisen liinan, ja otti korista termospullon ja mukit Juhanin availlessa rasioita, joissa oli voileipi\u00e4, mustikkapiirakkaa ja vesimeloniviipaleita.<\/p>\n
\u201dOn meill\u00e4 herkut\u201d, mies totesi.<\/p>\n
\u201dIllalla sy\u00f6d\u00e4\u00e4n lohta kantarellikastikkeella.\u201d<\/p>\n
Juhani lipaisi huuliaan. Saara oli joutunut aluksi k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n pient\u00e4 luovuutta\u00a0 saadakseen Juhanin sy\u00f6m\u00e4\u00e4n sieni\u00e4, koska t\u00e4m\u00e4 ei ollut niihin tottunut. Hiljalleen ne olivat alkaneet maistua, ja nyt mies veteli sienikeittoa kuin olisi ik\u00e4ns\u00e4 sy\u00f6nyt sit\u00e4. Tattirisottoa h\u00e4n joskus suorastaan pyysi ruuaksi, olipa itse opetellut tekem\u00e4\u00e4n sienikastikkeenkin kuivatuista mustatorvisienist\u00e4.<\/p>\n
\u201dMmmm\u201d, n\u00e4lk\u00e4inen Saara mumisi sy\u00f6dess\u00e4\u00e4n maalaisleip\u00e4\u00e4, jonka p\u00e4\u00e4ll\u00e4 oli paistettua kananmunaa ja tomaattiviipale. \u201dRuoka maistuu aina paremmalta ulkona luonnossa.\u201d<\/p>\n
Juhani puraisi omasta voileiv\u00e4st\u00e4\u00e4n ja totesi: \u201dRuoka maistuu aina paremmalta hyv\u00e4ss\u00e4 seurassa.\u201d<\/p>\n
Heid\u00e4n v\u00e4lilleen laskeutui hyv\u00e4 hiljaisuus, jonka rikkoi vain pikkulintujen liverrys ja tuulen kahina puissa. Saara piti heid\u00e4n hiljaisista hetkist\u00e4\u00e4n. Joskus sanat olivat tarpeettomia, kuin ylim\u00e4\u00e4r\u00e4isi\u00e4 tunkeilijoita. Eleet olivat t\u00e4rke\u00e4mpi\u00e4. Kosketus k\u00e4dell\u00e4, sipaisu poskella, hymy ja katse, jossa tilanteen mukaan oli mukana pient\u00e4 pilkett\u00e4 tai silkkaa l\u00e4mp\u00f6\u00e4. Saara ei osannut en\u00e4\u00e4 kuvitella el\u00e4m\u00e4\u00e4 ilman Juhania, ja se pelotti h\u00e4nt\u00e4, kuten tovin takainen s\u00e4ik\u00e4hdys oli konkreettisesti osoittanut.<\/p>\n
H\u00e4n oli p\u00e4\u00e4tt\u00e4nyt kuitenkin nauttia siit\u00e4 ajasta, mit\u00e4 heill\u00e4 oli yhdess\u00e4, kesti se sitten viel\u00e4 kuukauden, vuoden tai kaksikymment\u00e4 vuotta. Yli kolmekymment\u00e4 vuotta he olivat menett\u00e4neet, mutta Saara ajatteli, ett\u00e4 ilman sit\u00e4 he eiv\u00e4t ehk\u00e4 olisi osanneet arvostaa sit\u00e4, ett\u00e4 olivat nyt l\u00f6yt\u00e4neet toisensa uudelleen, niin pitk\u00e4n ajan j\u00e4lkeen. Jos he olisivat olleet koko sen ajan yhdess\u00e4, he olisivat ihmisin\u00e4kin erilaisia, ja Saara piti Juhanista juuri sellaisena kuin t\u00e4m\u00e4 oli. H\u00e4n arvosti eritt\u00e4in paljon my\u00f6s sit\u00e4, ett\u00e4 mies osallistui kotit\u00f6ihin t\u00e4ysipainoisesti, koska pitk\u00e4\u00e4n yksin asuneena oli tottunut niit\u00e4 tekem\u00e4\u00e4n. Juhani heill\u00e4 pesi ikkunat, jynss\u00e4si lieden ja pyyhki p\u00f6lyt \u2013 askareet, joita Saara jostain syyst\u00e4 inhosi yli kaiken. Saara puolestaan imuroi ja pesi lattiat, koska jalkansa takia se oli Juhanille hieman hankalaa. Kummasti he t\u00e4ydensiv\u00e4t toisiaan, kuin olisivat aina tehneet niin.<\/p>\n
Ev\u00e4\u00e4t tulivat sy\u00f6dyiksi ja kahvi juoduksi. He viipyiv\u00e4t viel\u00e4 hetken katsellen tuleentumassa olevalle ruispellolle, pakkasivat sitten tavarat koriin, pudistelivat ja viikkasivat ruutuliinan ja maton. Tuuli suhisi koivikossa ja jossain taivaan siness\u00e4 kiljahti haukka.<\/p>\n
Sen sijaan ett\u00e4 olisi l\u00e4htenyt autolle p\u00e4in, Juhani k\u00e4veli aivan pellon laitaan, miss\u00e4 suuren riippakoivun oksat valuivat kohti maata kuin hunnut. Osa syv\u00e4nvihreist\u00e4 lehdist\u00e4 oli jo alkanut kellastua alkusyksy\u00e4 ennakoiden.<\/p>\n
\u201dTulehan t\u00e4nne\u201d, Juhani pyysi, ja Saara meni. Juhani kietoi k\u00e4tens\u00e4 h\u00e4nen ymp\u00e4rilleen ja veti syliins\u00e4. \u201dMuistatko?\u201d h\u00e4n kysyi. Saara tiesi heti mist\u00e4 h\u00e4n puhui. Huulet tapailivat huulia hennosti, arkoina kuin olisivat koskeneet toisiaan ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa. Yli kolmekymment\u00e4 vuotta katosi jonnekin, lakkasi olemasta, ja hetken ajaksi heist\u00e4 tuli j\u00e4lleen nuori mies ja nuori nainen, jotka olivat kolme tuntia tanssineet, k\u00e4velleet kes\u00e4y\u00f6ss\u00e4 ja keskustelleet, sopineet palaavansa samaan paikkaan. Kohtalo oli est\u00e4nyt sen mutta tullut sitten toisiin ajatuksiin, saattaen heid\u00e4t j\u00e4lleen yhteen. Niin pitikin k\u00e4yd\u00e4, juuri niin piti k\u00e4yd\u00e4.<\/p>\n
He l\u00e4htiv\u00e4t k\u00e4velem\u00e4\u00e4n k\u00e4si k\u00e4dess\u00e4 pient\u00e4 peltotiet\u00e4 palatakseen kotiin, heid\u00e4n yhteiseen kotiinsa.<\/p>\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Marraskuinen loska lotisi jaloissa, kun Saara laskeutui portaat rautatieasemalta ja suuntasi kohti taksitolppaa. \u201dOta asemalta taksi\u201d, oli Pauliina-tyt\u00e4r kehottanut tekstiviestiss\u00e4\u00e4n, eik\u00e4 Saara sill\u00e4 kertaa tosiaankaan ollut aikeissa t\u00e4rv\u00e4t\u00e4 aikaa hakemalla kymmenien vaihtoehtojen seasta oikeaa linja-autoa tai raitiovaunua l\u00f6yt\u00e4\u00e4kseen perille. Onneksi taksitolpalla ei ollut jonoa, sill\u00e4 autojakaan ei ollut kuin yksi. Saara harppoi sit\u00e4 kohti ja tarttui takaoven kahvaan samalla hetkell\u00e4 kuin ihan tyhj\u00e4st\u00e4 ilmestynyt mies ojensi k\u00e4tens\u00e4 tehd\u00e4kseen saman. Saaraa harmitti, mutta h\u00e4n ei aikonut antaa periksi. Oli sen verran kiire. \u201dAnteeksi, mutta minun on ihan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 saatava t\u00e4m\u00e4 auto\u201d, Saara aloitti ja k\u00e4\u00e4ntyi mieheen p\u00e4in. H\u00e4n h\u00e4tk\u00e4hti kun n\u00e4ki t\u00e4m\u00e4n. Miehess\u00e4 oli jotain et\u00e4isen tuttua, aluksi Saara ajatteli n\u00e4hneens\u00e4 h\u00e4net televisiossa tai jossakin mainoksessa, mutta sitten jostain aivopoimujen pohjukasta singahti muistikuva kuin tulik\u00e4rkinen nuoli. \u201dSin\u00e4k\u00f6 se olet?\u201d Saara vingahti \u00e4\u00e4ni kimakkana. \u201dJuhani?!\u201d Mies katsahti Saaraan vasta nyt, ja ensih\u00e4mm\u00e4styksen j\u00e4lkeen h\u00e4nen kasvoilleen levisi arka hymy. \u201dSaara! Min\u00e4h\u00e4n se olen.<\/p>\n","protected":false},"author":77,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[2],"tags":[102,18,49,46,28],"class_list":["post-4301","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-poytalaatikko","tag-parisuhde","tag-perhe","tag-rakkaus","tag-romantiikka","tag-satu-aikuisille"],"modified_by":"Tarinavirta","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/4301","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/77"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=4301"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/4301\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4302,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/4301\/revisions\/4302"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=4301"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=4301"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=4301"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}