Arnau ei uskonut kummituksiin, haamuihin, aaveisiin eik\u00e4 muihinkaan henkimaailman olentoihin. Jos niit\u00e4 olisi, niin olisihan h\u00e4n n\u00e4hnyt sellaisen.<\/p>\n
H\u00e4n oli niin rohkea, ett\u00e4 uskalsi kurkistaa y\u00f6ll\u00e4 s\u00e4nkyns\u00e4 alle siin\u00e4 toivossa, ett\u00e4 n\u00e4kisi edes yhden pikkuruisen aaveen. Mutta joululahjaksi saamansa taskulampun valossa, h\u00e4n n\u00e4ki vain vanhoja rikkin\u00e4isi\u00e4 leluautoja, lentokoneita ja pikkuveljen pehmoleluja.<\/p>\n
Kerran h\u00e4n kuuli s\u00e4ngyn alta outoa rapinaa, ja sai verekselt\u00e4\u00e4n kiinni sisarensa hamsterin, joka s\u00e4hk\u00f6iskua pelk\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00e4 nakerteli y\u00f6lampun johtoa. Oli ihan pikkuisen pelottavaa n\u00e4hd\u00e4 jonkin otuksen liikkuvan s\u00e4ngyn alla, mutta kun h\u00e4n oivalsi, ett\u00e4 isosiskon lemmikki oli taas kerran p\u00e4\u00e4ssyt pakoon, pelko katosi sen sili\u00e4n tien.<\/p>\n
Juan, h\u00e4nen luokkatoverinsa, pelk\u00e4si m\u00f6rk\u00f6j\u00e4 ja kaappihirvi\u00f6t\u00e4 niin kovasti, ettei luokkaretkell\u00e4 uskaltanut menn\u00e4 y\u00f6ll\u00e4 vessaan, vaan pissasi s\u00e4nkyyns\u00e4.<\/p>\n
Kaikki nauroivat Juanille, kaikki paitsi Arnau. H\u00e4nt\u00e4kin oli kiusattu ensimm\u00e4isell\u00e4 luokalla, ja h\u00e4n tiesi milt\u00e4 se tuntuu.<\/p>\n
Se johtui h\u00e4nen sukunimest\u00e4\u00e4n, jota kukaan ei oppinut lausumaan. Luokkatoverit olivat nimelt\u00e4\u00e4n Ros, Puig, Garc\u00eda, Ferrer tai Vila. My\u00f6s Puigdom\u00e8nech oli ihan vain tavallinen sukunimi. Mutta Bj\u00f6rkn\u00e4s, edes Meritxell, luokan opettaja, ei oppinut sit\u00e4 lausumaan.<\/p>\n
Viimeisen\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 ennen kes\u00e4lomaa Merixell toivotti heille kaikille hyv\u00e4\u00e4 juhannusta. H\u00e4n muistutti, ett\u00e4 syksyll\u00e4 jokaisen tulisi pit\u00e4\u00e4 esitelm\u00e4 siit\u00e4, mit\u00e4 he olivat kes\u00e4n aikana tehneet.<\/p>\n
Esiintyminen koko luokan edess\u00e4 pelotti Arnauta jo etuk\u00e4teen. Mieluummin h\u00e4n piileskeli taaimmaisessa pulpetissa. Vain hikipingot istuivat edess\u00e4, eik\u00e4 Arnau ollut sellainen.<\/p>\n
Ei Arnaun kes\u00e4lomassa mit\u00e4\u00e4n kerrottavaa olisikaan. H\u00e4n oleilisi p\u00e4iv\u00e4t kaduilla ja puistossa. Muutaman kerran he menisiv\u00e4t rannalle, ja elokuussa perhe l\u00e4htisi lomalle johonkin turistien t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n hotelliin, kuten joka kes\u00e4. Siell\u00e4 h\u00e4n ei saisi menn\u00e4 yksin minnek\u00e4\u00e4n. Is\u00e4 ja \u00e4iti loikoilisivat p\u00e4iv\u00e4 toisensa j\u00e4lkeen rannalla, ja h\u00e4nen pit\u00e4isi olla koko ajan n\u00e4k\u00f6et\u00e4isyydell\u00e4. Ainoa hyv\u00e4 asia olisi, ett\u00e4 aterioilla saisi sy\u00f6d\u00e4 niin paljon j\u00e4\u00e4tel\u00f6\u00e4, kuin vain jaksaisi.<\/p>\n
Paitsi ett\u00e4 niin ei sitten k\u00e4ynytk\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Oltiin menossa iso\u00e4idin luokse juhannuksen viettoon. Arnau odotti innolla, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4sisi ampumaan raketteja. H\u00e4n oli my\u00f6s edellisell\u00e4 k\u00e4ynnill\u00e4 ottanut salaa iso\u00e4idin kaapista muutaman paukkupommin, joilla iso\u00e4iti karkotti rastaita puutarhassa, ja joita t\u00e4m\u00e4 paukutteli aina silloin, kun Barcelona teki maalin Real Madridia vastaan. Niist\u00e4 l\u00e4hti aivan hirve\u00e4 pamaus, ja kun sellaisen laittoi peltipurkin alle, niin purkki lensi aina kuuhun asti.<\/p>\n
Mutta vain p\u00e4iv\u00e4\u00e4 ennen juhannusta, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuorma-auto ajoi \u00e4idin p\u00e4\u00e4lle.<\/p>\n
”Etup\u00e4\u00e4 meni ihan lysyyn ja jalka poikki”, Arnau kuvaili tapahtunutta kavereilleen puistossa.<\/p>\n
Nyt kun \u00e4iti makasi sairaalassa p\u00e4\u00e4 siteess\u00e4, jalka kattoon ripustettuna, ja auto oli lytyss\u00e4, niin juhannuskin piti perua. Se harmitti kovasti Arnauta, mutta h\u00e4n oli iloinen sent\u00e4\u00e4n siit\u00e4, ett\u00e4 lomamatkakin peruttaisiin.<\/p>\n
Sitten h\u00e4n sai kuulla, ett\u00e4 is\u00e4 ja \u00e4iti olivat p\u00e4\u00e4tt\u00e4neet l\u00e4hett\u00e4\u00e4 pikkuveljen kes\u00e4ksi iso\u00e4idille. Isosisko j\u00e4isi kaupunkiin is\u00e4n avuksi, mutta h\u00e4n, Arnau, joutuisi menem\u00e4\u00e4n Suomeen isovanhempiensa luokse. Se oli Arnaun mielest\u00e4 aivan hirve\u00e4 rangaistus. Mutta vaikka h\u00e4n itki ja potki sein\u00e4\u00e4, se ei auttanut. Lentolippu oli jo ostettuna, ja Suomeen h\u00e4nen oli ment\u00e4v\u00e4.<\/p>\n
Lentomatka oli kyll\u00e4 j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4. Arnau ei ollut milloinkaan matkustanut yksin. Lentoem\u00e4nt\u00e4, joka opasti h\u00e4net paikalleen, puhui h\u00e4nelle suomeksi, sill\u00e4 lentokonekin oli suomalainen. Arnau ymm\u00e4rsi melkein kaiken, vaikkei h\u00e4n mik\u00e4\u00e4n kielinero ollutkaan, mutta oikeiden sanojen l\u00f6yt\u00e4minen oli vaikeaa. Mikseiv\u00e4t kaikki voisi puhua katalaania, Arnau ajatteli. Silloin el\u00e4m\u00e4 olisi paljon helpompaa.<\/p>\n
Kun lentoem\u00e4nt\u00e4 tarjoili h\u00e4nelle Coca-colan ja antoi askarteluvihkosen, Arnaun paha mieli kaikkosi tyystin.<\/p>\n
Set\u00e4 haki Arnaun lentokent\u00e4lt\u00e4. T\u00e4m\u00e4 koetti kovasti olla yst\u00e4v\u00e4llinen, mutta h\u00e4nen laulavasta aksentistaan oli viel\u00e4 vaikeampaa saada selv\u00e4\u00e4 kuin lentoem\u00e4nn\u00e4n puheesta. Mutta pahemmaksi tilanne muuttui, kun he saapuivat perille. Arnau sai huomata, ett\u00e4 h\u00e4nen isovanhempansa eiv\u00e4t edes puhuneet suomea, vaan jotain toista, aivan k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 kielt\u00e4.<\/p>\n
Iltapalan j\u00e4lkeen Arnau j\u00e4i yksin huoneeseen, jota isovanhemmat kutsuivat kammariksi, ja k\u00e4vi nukkumaan vuoteeseen, jonka nimi oli heteka.<\/p>\n
Vaikka Arnau oli rohkea, h\u00e4nt\u00e4 alkoi pelottaa. Talo tuntui el\u00e4v\u00e4n h\u00e4nen ymp\u00e4rill\u00e4\u00e4n. Kuului outoja napsahduksia ja rapinaa. Ulkoa kantautui uhkaavia \u00e4\u00e4ni\u00e4 – huhuilua ja vihellyst\u00e4 – ja joku raapi ikkunan lasia ulkoap\u00e4in. Vuode kitisi aina, kun h\u00e4n v\u00e4h\u00e4nkin liikahti, ja Arnau koetti olla niin hiljaa kun vain pystyi, etteiv\u00e4t huoneessa lymy\u00e4v\u00e4t pelottavat olennot l\u00f6yt\u00e4isi h\u00e4nt\u00e4.<\/p>\n
T\u00e4\u00e4ll\u00e4 h\u00e4n ei olisi uskaltanut katsoa s\u00e4ngyn alle. Ei vaikka olisi tuonut taskulamppunsa mukanaan. Tosin ei siit\u00e4 paljon hy\u00f6ty\u00e4 olisi ollutkaan, sill\u00e4 aurinko paistoi yh\u00e4 matalalla horisontissa, vaikka kello oli jo yli puolen y\u00f6n. H\u00e4n k\u00e4\u00e4riytyi tiukasti tunkkaisiin lakanoihin ja itki itsens\u00e4 uneen.<\/p>\n
Aamulla Arnau her\u00e4si kolinaan. Noustuaan istumaan, h\u00e4n n\u00e4ki vihre\u00e4n matkalaukkunsa suuren ruskean vaatekaapin edess\u00e4, ja h\u00e4n muisti miss\u00e4 oli. T\u00e4llaiselta varmaan Vesipojastakin tuntui, kun h\u00e4n joutui liskomiesten vangiksi Arnaun lempiohjelmassa, jonka nimi oli Aquaman.<\/p>\n
Pukeuduttuaan h\u00e4n laahusti tupaan, miss\u00e4 iso\u00e4iti h\u00e4\u00e4ri kuorimassa perunoita. Arnau istui pirtinp\u00f6yd\u00e4n \u00e4\u00e4reen ja painoi p\u00e4\u00e4ns\u00e4 syv\u00e4lle k\u00e4siins\u00e4. Iso\u00e4iti h\u00f6p\u00f6tti jotain, mit\u00e4 Arnau ei edes yritt\u00e4nyt ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. T\u00e4m\u00e4 laski p\u00f6yd\u00e4lle korin, jossa oli muovipussissa ruisleiv\u00e4n viipaleita. Sitten t\u00e4m\u00e4 leikkeli lautaselle paksuja makkarasiivuja, ja nosti kannen ruukusta, jossa lillui suolavedess\u00e4 iso kimpale voita. Lopuksi iso\u00e4iti kaatoi suuresta kuparisesta pannusta h\u00f6yry\u00e4v\u00e4\u00e4 nestett\u00e4, joka tuoksui kahvilta.<\/p>\n
Arnau yritti selitt\u00e4\u00e4, ettei h\u00e4n juonut kahvia, vaan kaakaota, ja ett\u00e4 h\u00e4n s\u00f6i aamiaiseksi vaaleaa paahtoleip\u00e4\u00e4 ja Nutellaa, mutta turhaan. Arnauta alkoi itkett\u00e4\u00e4, mutta h\u00e4n kiristeli hampaitaan ja nielaisi itkunsa. H\u00e4n tunsi olevansa elinkautisvanki, jota ruokittiin pelk\u00e4ll\u00e4 vedell\u00e4 ja leiv\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n
Haukattuaan kovasta leiv\u00e4st\u00e4 pienen palasen, ja saatuaan sen niellyksi suurin ponnistuksin, h\u00e4n maistoi varovasti kahvia. Se osoittautui paremmaksi, kuin milt\u00e4 n\u00e4ytti. Mutta kun iso\u00e4iti laittoi h\u00e4nen eteens\u00e4 lautasellisen h\u00f6yry\u00e4v\u00e4\u00e4, harmaata massaa, jota h\u00e4n kutsui nimell\u00e4 gr\u00f6t<\/i>, Arnau p\u00e4\u00e4tti, ett\u00e4 siihen h\u00e4n ei ainakaan koskisi.<\/p>\n
Kes\u00e4st\u00e4 tulisi pitk\u00e4, ja se tulisi olemaan yht\u00e4 k\u00e4rsimyst\u00e4 alusta loppuun. Mutta Arnau selvi\u00e4isi siit\u00e4 kyll\u00e4 hengiss\u00e4. N\u00e4in h\u00e4n p\u00e4\u00e4tti, ja haukkasi toisenkin palan kovaa leip\u00e4\u00e4, huuhtoen sen alas kahvilla.<\/p>\n
Mutta toisin k\u00e4vi.<\/p>\n
Juhannus aattona kyl\u00e4l\u00e4iset sytyttiv\u00e4t suuren kokon, ja ker\u00e4\u00e4ntyiv\u00e4t sen ymp\u00e4rille. Sin\u00e4 iltana Arnau tutustui Nils nimiseen poikaan, ja heist\u00e4 tuli yst\u00e4v\u00e4t. Nils oli Arnauta vuoden vanhempi, ja osasi koko joukon asioita, joita Arnau ei edes tiennyt olevankaan.<\/p>\n
Joka p\u00e4iv\u00e4lle l\u00f6ytyi jotain uutta ja mielenkiintoista tekemist\u00e4. Milloin he meniv\u00e4t kokemaan katiskaa, tai k\u00e4viv\u00e4t uimassa lahdella. Arnau oppi, kuinka veistettiin kaarnalaivoja puukolla, ja kun h\u00e4n veisti sormeensa palkeenkielen, Nils sylk\u00e4isi haavaan ja leikkasi kaistaleen paidastaan siteeksi.<\/p>\n
Kun Arnau sai mato-ongella ahvenen, Nils opetti h\u00e4nelle, miten se perattiin. Perkeet heitettiin lokeille ja ahven paistettiin nuotion loimussa. Se maistui niin hyv\u00e4lle, ett\u00e4 Arnau olisi voinut sy\u00f6d\u00e4 niit\u00e4 tusinan.<\/p>\n
Er\u00e4\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 Nils ja Arnau laskivat vesille vanhan, tervalta tuoksuvan ruuhen, ja soutivat sill\u00e4 luodolle. Ruuhi vuoti, ja Arnau joutui \u00e4ysk\u00e4r\u00f6im\u00e4\u00e4n koko matkan. H\u00e4n pelk\u00e4si, ett\u00e4 vene uppoaisi, ennen kuin he p\u00e4\u00e4sisiv\u00e4t perille. Nils vakuutti, ett\u00e4 kaikki puuveneet vuosivat kev\u00e4\u00e4ll\u00e4, kunnes saumat turposivat kiinni, ja silloin vuotaminen lakkaisi.<\/p>\n
”Nopeammin matruusi!” Nils hoilotti ja souti niin kovaa, ett\u00e4 vesi kohisi keulassa.<\/p>\n
”Kyll\u00e4 herra kapteeni!” Arnau kiljui, ja viskeli vett\u00e4 vuoroin tyyrpuurin, vuoroin paapuurin puolelle venett\u00e4. N\u00e4m\u00e4 olivat niit\u00e4 uusia ja hieman vaikeita sanoja, jotka Arnau oli vasta hiljan oppinut. Niill\u00e4 tarkoitettiin veneen oikeata ja vasenta puolta.<\/p>\n
Luodolla Nils n\u00e4ytti Arnaulle kuinka kivell\u00e4 heitet\u00e4\u00e4n leip\u00e4\u00e4. Pienen harjoittelun j\u00e4lkeen Arnau sai litte\u00e4n kiven pompahtelemaan tyynell\u00e4 vedenpinnalla kokonaiset kaksitoista kertaa. Se oli kolme kertaa enemm\u00e4n kuin Nilsin enn\u00e4tys.<\/p>\n
Kauempana merell\u00e4 kohosi laskevan kes\u00e4auringon punaa vasten saaren tumma profiili, ja Nils sanoi, ett\u00e4 sit\u00e4 saarta kutsuttiin nimell\u00e4 Ljusgrund, joka tarkoitti valon saarta. Kerrottiin nimitt\u00e4in, ett\u00e4 saarella oli ollut kauan, kauan sitten majakka, ja sen vierell\u00e4 oli asunut majakanvartija. Er\u00e4\u00e4n\u00e4 y\u00f6n\u00e4 majakan valo ei syttynytk\u00e4\u00e4n, ja kun seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 mentiin katsomaan, mit\u00e4 oli tapahtunut, majakanvartijaa ei l\u00f6ydetty. Kukaan ei koskaan saanut tiet\u00e4\u00e4, mit\u00e4 miehelle oli tapahtunut.<\/p>\n
Nils v\u00e4itti, ett\u00e4 saarella kummitteli, ja \u00f6isin saattoi n\u00e4hd\u00e4 valon vilkkuvan puiden lomitse.<\/p>\n
”Tuota min\u00e4 en kyll\u00e4 usko”, Arnau sanoi. ”Kummituksia ei ole olemassa.”<\/p>\n
Poikien v\u00e4lille syntyi kinaa. Nils uskoi, ett\u00e4 kummituksia oli oikeasti olemassa, kun taas Arnau v\u00e4itti, ettei sellaisia ollut.<\/p>\n
Arnaun mielest\u00e4 ainoa tapa varmistua asiasta olisi menn\u00e4 y\u00f6ll\u00e4 saarelle. Pelkk\u00e4 ajatuskin tuntui h\u00e4nest\u00e4 pelottavalta, mutta h\u00e4n oli varma siit\u00e4, ettei Nils, joka niin kovasti pelk\u00e4si aaveita, uskaltaisi l\u00e4hte\u00e4 sellaiselle matkalle. Mutta Nils olikin yllytyshullu, ja tarttui sy\u00f6ttiin.<\/p>\n
Seuraavana iltana isois\u00e4n l\u00e4hdetty\u00e4 ajoverkoille, ja iso\u00e4idin istahdettua kutimineen sohvalle katselemaan televisiota, Arnau ja Nils suuntasivat kenenk\u00e4\u00e4n sit\u00e4 n\u00e4kem\u00e4tt\u00e4 rannalle. He ty\u00f6nsiv\u00e4t ruuhen vesille ja l\u00e4htiv\u00e4t soutamaan kohti kummitussaarta. Vaikka molemmat olivat peloissaan, he teeskenteliv\u00e4t rohkeaa ollakseen n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 sit\u00e4.<\/p>\n
Maihin noustuaan he sitoivat keulak\u00f6yden suuren kiven ymp\u00e4rille, ja l\u00e4htiv\u00e4t kulkemaan pitkin rantaa. He hyppiv\u00e4t kivelt\u00e4 toiselle ja kiipeilij\u00e4t kallioilla, mutta mets\u00e4\u00e4n he eiv\u00e4t tohtineet menn\u00e4. Auringon painuessa horisonttiin, se oli pime\u00e4 ja vaarallisen n\u00e4k\u00f6inen, ja t\u00e4ynn\u00e4 sikin sokin kaatuneita puunrunkoja, risukkoja ja tyrnipensaita. Se n\u00e4ytti juuri sellaiselta paikalta, jossa kummitusten ja aaveiden saattoi olettaa viihtyv\u00e4n.<\/p>\n
Mit\u00e4\u00e4n valoja he eiv\u00e4t kuitenkaan n\u00e4hneet, eiv\u00e4tk\u00e4 he my\u00f6sk\u00e4\u00e4n kuulleet \u00e4\u00e4ni\u00e4. Kaikki oli aivan hiljaista luukuunottamatta meren jatkuvaa kumua maininkien sortuessa rantakallioita vasten.<\/p>\n
Kun eiv\u00e4t muutakaan keksineet, he p\u00e4\u00e4ttiv\u00e4t alkaa huhuilla. Jospa he siten saisivat her\u00e4tetty\u00e4 majakanvartijan haamun.<\/p>\n
Tullessaan n\u00e4in esitelm\u00e4ns\u00e4 loppuhuipentumaan, Arnau nosti k\u00e4tens\u00e4 suunsa eteen. H\u00e4nen silm\u00e4ns\u00e4 loistivat innosta, ja h\u00e4n pani merkille, ett\u00e4 luokkatoverit tuijottivat h\u00e4nt\u00e4 odottava ilme kasvoillaan.<\/p>\n
\u201d\u2019Huhuu herra majakanvartija! Huhuu, huhuu!\u2019 me huudettiin, niin kovaa kun vain pystyttiin.<\/p>\n
Yht\u00e4kki\u00e4 mets\u00e4st\u00e4 alkoi kuulua aavemaista huhuilua, ja suuri, tumma hahmo lensi suoraan meit\u00e4 kohti.\u201d<\/p>\n
Arnau piti tauon ennen kuin jatkoi. Hiljaisuus luokassa oli miltei k\u00e4sin kosketeltava. Kaikki katsoivat h\u00e4nt\u00e4, ja odottivat h\u00e4nen jatkavan.<\/p>\n
”Vasta kun se lensi meid\u00e4n yli, n\u00e4in, ett\u00e4 se olikin huuhkaja”, Arnau sanoi. ”Bubo bubo”, h\u00e4n lis\u00e4si, ja luokasta kuului helpotuksen huokaus.<\/p>\n
Sitten Arnau p\u00e4\u00e4tti esitelm\u00e4ns\u00e4 sanomalla: ”Kummituksia ei ole olemassa. Eik\u00e4 niit\u00e4 sen vuoksi tarvitse pel\u00e4t\u00e4.”<\/p>\n
Kun opettaja alkoi taputtaa, kaikki oppilaat yhtyiv\u00e4t aplodeihin.<\/p>\n
”Se oli paras esitelm\u00e4 jonka koskaan olen kuullut”, Meritxell sanoi Arnaulle oppitunnin p\u00e4\u00e4tytty\u00e4.<\/p>\n
\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Arnau ei uskonut kummituksiin, haamuihin, aaveisiin eik\u00e4 muihinkaan henkimaailman olentoihin. Jos niit\u00e4 olisi, niin olisihan h\u00e4n n\u00e4hnyt sellaisen. H\u00e4n oli niin rohkea, ett\u00e4 uskalsi kurkistaa y\u00f6ll\u00e4 s\u00e4nkyns\u00e4 alle siin\u00e4 toivossa, ett\u00e4 n\u00e4kisi edes yhden pikkuruisen aaveen. Mutta joululahjaksi saamansa taskulampun valossa, h\u00e4n n\u00e4ki vain vanhoja rikkin\u00e4isi\u00e4 leluautoja, lentokoneita ja pikkuveljen pehmoleluja. Kerran h\u00e4n kuuli s\u00e4ngyn alta outoa rapinaa, ja sai verekselt\u00e4\u00e4n kiinni sisarensa hamsterin, joka s\u00e4hk\u00f6iskua pelk\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00e4 nakerteli y\u00f6lampun johtoa. Oli ihan pikkuisen pelottavaa n\u00e4hd\u00e4 jonkin otuksen liikkuvan s\u00e4ngyn alla, mutta kun h\u00e4n oivalsi, ett\u00e4 isosiskon lemmikki oli taas kerran p\u00e4\u00e4ssyt pakoon, pelko katosi sen sili\u00e4n tien. Juan, h\u00e4nen luokkatoverinsa, pelk\u00e4si m\u00f6rk\u00f6j\u00e4 ja kaappihirvi\u00f6t\u00e4 niin kovasti, ettei luokkaretkell\u00e4 uskaltanut menn\u00e4 y\u00f6ll\u00e4 vessaan, vaan pissasi s\u00e4nkyyns\u00e4. Kaikki nauroivat Juanille, kaikki paitsi Arnau. H\u00e4nt\u00e4kin oli kiusattu ensimm\u00e4isell\u00e4 luokalla, ja h\u00e4n tiesi milt\u00e4 se tuntuu. Se johtui h\u00e4nen sukunimest\u00e4\u00e4n, jota kukaan ei oppinut lausumaan. Luokkatoverit olivat nimelt\u00e4\u00e4n Ros, Puig, Garc\u00eda, Ferrer tai Vila.<\/p>\n","protected":false},"author":3,"featured_media":10610,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"no","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[297],"tags":[335,336,334,25],"class_list":["post-5516","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-novellit","tag-haamu","tag-kesaloma","tag-kummitus","tag-satu"],"modified_by":"Pasi Luhtaniemi","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/5516","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/3"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=5516"}],"version-history":[{"count":2,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/5516\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":5518,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/5516\/revisions\/5518"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media\/10610"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=5516"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=5516"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=5516"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}