\u201dVoit vied\u00e4 kaiken sen, mit\u00e4 haluat, niin min\u00e4 roudaan loput kierr\u00e4tyskeskukseen\u201d, Oscar huikkasi ennen l\u00e4ht\u00f6\u00e4\u00e4n. H\u00e4nell\u00e4 oli kiire kuten aina.<\/p>\n
Auton \u00e4\u00e4neen vaiettua, taloon laskeutui hiljaisuus, jollaista Nuria ei muistanut siell\u00e4 milloinkaan aiemmin kokeneensa. H\u00e4nen muistoissaan talo oli ollut aina t\u00e4ynn\u00e4 \u00e4\u00e4ni\u00e4 – el\u00e4m\u00e4n \u00e4\u00e4ni\u00e4. \u00c4idin taukoamatonta h\u00f6p\u00f6tyst\u00e4 ja kiljahduksia, is\u00e4n k\u00e4rkevi\u00e4 huomautuksia politiikasta tai jalkapallosta, veljien kinastelua, koirien tyhj\u00e4np\u00e4iv\u00e4ist\u00e4 r\u00e4ksytyst\u00e4, kissojen m\u00e4\u00e4r\u00e4ilev\u00e4\u00e4 maukunaa, kanojen kotkotusta ja kukon kiekaisuja.<\/p>\n
Ja h\u00e4n, Nuria, millaisen \u00e4\u00e4nij\u00e4ljen h\u00e4n oli j\u00e4tt\u00e4nyt n\u00e4iden seinien sis\u00e4lle? Ei kenties mink\u00e4\u00e4nlaista. H\u00e4n ei ollut koskaan korottanut \u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4n ylt\u00e4\u00e4kseen \u00e4\u00e4nimuurin yli. Nuria oli aina pit\u00e4nyt sanottavansa itsell\u00e4\u00e4n tai kirjoittanut ne paperille vanhalla Olivetilla, joka yh\u00e4 ker\u00e4si p\u00f6ly\u00e4 vaatekaapin p\u00e4\u00e4ll\u00e4 h\u00e4nen entisess\u00e4 huoneessaan. Nuria mietti, viel\u00e4k\u00f6h\u00e4n koneella pystyisi kirjoittamaan, vai olivatko kirjasinvarret ruostuneet toisiinsa kiinni. Kuinka monet novellit, kolumnit ja esseet h\u00e4n olikaan sill\u00e4 n\u00e4pytellyt.<\/p>\n
Vaikkakin kuollut ja hiljainen, talo oli yh\u00e4 tulvillaan rakkaita muistoja. Sellaisia joita Nuria ei ollut en\u00e4\u00e4 vuosikymmeniin ajatellut. Mutta nyt kun hiljaisuus oli vallannut talon, ne nousivat v\u00e4kevin\u00e4 esiin.<\/p>\n
Ik\u00e4loppu levysoitin, jolla veljet olivat soittaneet teinivuosien muoti-iskelmi\u00e4 ja huoneen nurkkiin kiinnitetyt j\u00e4ttikokoiset kaiuttimet. Viel\u00e4k\u00f6 Radio Futuran levy oli jossain tallessa. Se ei varmaankaan en\u00e4\u00e4 kuulostaisi samalta kuin silloin.<\/p>\n
Mittaviivat, jotka is\u00e4 oli piirt\u00e4nyt ovenkarmiin k\u00e4ytt\u00e4en suorakulmana \u00e4idin raamattua. Nuria n\u00e4ki niiss\u00e4 itsens\u00e4 nelj\u00e4, viisi ja kuusi vuotiaana. Aina velji\u00e4\u00e4n lyhyemp\u00e4n\u00e4.<\/p>\n
Huoneen nurkassa seisova, lasista ja kromatusta putkesta valmistettu futuristinen baarihuonekalu, joka ei v\u00e4himm\u00e4ss\u00e4k\u00e4\u00e4n m\u00e4\u00e4rin sopinut yhteen mittatilausty\u00f6n\u00e4 tehdyn kaapiston ja ruokap\u00f6yd\u00e4n kanssa. Silm\u00e4 tottui rumiinkin huonekaluihin, jos ne seisoivat samassa paikassa tarpeeksi kauan. Sit\u00e4 oli k\u00e4ytetty televisiotasona, vaikkei se tarkoitukseen oikeastaan sopinutkaan. Aina jouluisin p\u00f6lyiset viinapullot kannettiin kellariin ja hyllytasolle rakennettiin seimiasetelma, Jeesus-lapsineen, paimenineen ja tiet\u00e4jineen, ja is\u00e4 viritteli pieni\u00e4 polttimoita, jotka saivat virtansa paristosta. Sitten naapuruston lapset saivat tulla sit\u00e4 ihailemaan.<\/p>\n
Nurkassa oli nokinen avotakka. Sen sytytt\u00e4minen ja puiden polttaminen oli \u00e4idin teht\u00e4vi\u00e4. H\u00e4n k\u00e4rr\u00e4si olohuoneeseen paksuja tammitukkeja. Niit\u00e4 ty\u00f6nnettiin v\u00e4h\u00e4 v\u00e4h\u00e4lt\u00e4 sis\u00e4lle takkaan, ja ne saattoivat palaa takassa p\u00e4iv\u00e4kausia. Joskus ne olivat niin pitki\u00e4, ett\u00e4 ne eiv\u00e4t mahtuneet lattialle, vaan niiden toinen p\u00e4\u00e4 piti ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 sohvan alle. Kuinka monet kastanjat ja kyljykset takan hiilloksella olikaan paistettu. Sielt\u00e4 saatiin my\u00f6s hiili\u00e4 hiilipannuun, jotta jalat pysyisiv\u00e4t l\u00e4mpimin\u00e4 p\u00f6yt\u00e4liinan alla.<\/p>\n
Oscar oli j\u00e4tt\u00e4nyt pahvilaatikoita, jotta Nuria voisi pakata niihin tavaroita. H\u00e4n katseli ymp\u00e4rilleen miettien mist\u00e4 aloittaisi. Keitti\u00f6\u00f6n h\u00e4n ei koskisi. Kaikki siell\u00e4 oleva oli vanhaa ja k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 kulunutta. Vihre\u00e4ksi maalatulla sein\u00e4ll\u00e4 roikkuivat \u00e4idin paellapannut – nelj\u00e4\u00e4 eri kokoa – sek\u00e4 joitakin paistinpannuja ja paistinlastoja. Nurkkahyllyss\u00e4 oli erikokoisia alumiinikattiloita kansineen. Ne olivat niin vanhoja ja kolhuisia, ettei niit\u00e4 oltu k\u00e4ytetty en\u00e4\u00e4 vuosiin muuhun kuin parsan keitt\u00e4miseen, mutta koska ne olivat kokoj\u00e4rjestyksess\u00e4 juuri niit\u00e4 varten tehdyll\u00e4 hyllyll\u00e4, \u00e4iti ei ollut raaskinut heitt\u00e4\u00e4 niit\u00e4 poiskaan. Suurimman tilan ahtaasta keitti\u00f6st\u00e4 vei vanhanaikainen m\u00e4ntypuinen kaapisto lukuisine laatikkoineen ja lokeroineen. Kaikki mit\u00e4 keitti\u00f6 piti sis\u00e4ll\u00e4\u00e4n, oli ohuen rasvakerroksen peitossa. Se on kaasuhellan huonoja puolia. Rasvahiput leijailevat palokaasujen seassa, pinttyen vuosien saatossa tahmaiseksi kerrokseksi mink\u00e4 tahansa esineen pinnalle.<\/p>\n
Nuria p\u00e4\u00e4tti aloittaa makuuhuoneen kaapeista. Vaatteet olivat kaikki kuluneita ja perin vanhanaikaisia. Ne saisi Oskar vied\u00e4 minne halusi. Kun h\u00e4n oli tyhjent\u00e4nyt kaapit vaatteista, j\u00e4ljell\u00e4 j\u00e4i merkitt\u00e4v\u00e4 m\u00e4\u00e4r\u00e4 liinavaatteita. Nuria muisti kuinka ihanilta puhtaat ja tuoksuvat lakanat olivat tuntuneet, silloin kun h\u00e4n viel\u00e4 asui kotona. H\u00e4n siveli siististi laskostettua lakanapinoa. Jo sen tuntu kertoi, ett\u00e4 se oli vanhanajan puuvillaista lakanakangasta – paksua mutta samalla pehme\u00e4\u00e4. Sellaista jota ei en\u00e4\u00e4 t\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 osattu valmistaa. Nuria oli jopa aistivinaan Marseille-saippuan, jolla \u00e4iti aina pesi lakanoitaan. Sen tuoksu loi mielleyhtym\u00e4n puhtaudesta.<\/p>\n
\u00c4idill\u00e4 oli paljon p\u00f6yt\u00e4liinoja, joita Nuria ei ollut koskaan n\u00e4hnyt. Oli koristeommeltuja ja pitsireunaisia. H\u00e4n ei muistanut ainoatakaan niin hienoa tilaisuutta, ett\u00e4 sellaisia olisi tarvittu, mutta \u00e4iti oli silti s\u00e4ilytt\u00e4nyt niit\u00e4 kuin suurimpia aarteitaan.<\/p>\n
Viisi laatikkoa t\u00e4yttyi kaapin sis\u00e4ll\u00f6st\u00e4. Nuria oli aikeissa t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 viel\u00e4 muutaman lis\u00e4\u00e4, mutta p\u00e4\u00e4tti, ett\u00e4 jo sai riitt\u00e4\u00e4. H\u00e4n ei halunnut muuttua \u00e4idikseen. Naiseksi, joka s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 liinavaatteitaan katseilta piilossa. Seuraavaksi h\u00e4n siirtyi olohuoneeseen tutkimaan astiakaapin sis\u00e4lt\u00f6\u00e4.<\/p>\n
Auto tuli t\u00e4yteen laatikoista, vaikka h\u00e4n oli vakaasti p\u00e4\u00e4tt\u00e4nyt vied\u00e4 pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n sen, mill\u00e4 oli todellista arvoa. Nuria ei ollut kuitenkaan tullut ajatelleeksi tunnearvoa – sekin oli todellista.<\/p>\n
\u201dSin\u00e4 saat t\u00e4m\u00e4n, sitten kun minusta aika j\u00e4tt\u00e4\u00e4\u201d, oli \u00e4iti usein sanonut, kun Nuria oli lapsi. Nyt kun se aika oli tullut, miten sellaisesta tarjouksesta saattoi kielt\u00e4yty\u00e4. Kuka h\u00e4n sit\u00e4 paitsi oli ylenkatsomaan \u00e4itins\u00e4 rakkaimpia aarteita. Kokonaan toinen asia oli se, mihin h\u00e4n oikein saisi kaiken sen mahtumaan, ja mit\u00e4 Andr\u00e9kin sanoisi.<\/p>\n
Ennen l\u00e4ht\u00f6\u00e4\u00e4n Nuria kiersi viel\u00e4 hyv\u00e4stelem\u00e4ss\u00e4 rakennuksen, ja silloin h\u00e4nen silmiins\u00e4 osui taulu, joka oli ripustettu olohuoneen sein\u00e4lle ikkunan ja takan v\u00e4liin. Se oli kaiketi roikkunut siin\u00e4 jo ajoilta ennen Nurian syntym\u00e4\u00e4. Katse oli tauluun niin tottunut, ettei sit\u00e4 juuri edes huomannut. Nuria ollut milloinkaan kiinnitt\u00e4nyt huomiotaan tauluun, mutta nyt h\u00e4n kuitenkin pys\u00e4htyi katselemaan sit\u00e4. Maalaus esitti maalaistaloa joen rannalla, tosin yksityiskohtia oli jokseenkin vaikeata erottaa, sill\u00e4 kangasta peitti tasas\u00e4vyinen rusehtava kerros ajan patinaa.<\/p>\n
\u00c4iti oli h\u00e4nelle kertonut ostaneensa taulun taidemaalarilta, joka tuolloin kierteli maaseudulla myym\u00e4ss\u00e4 t\u00f6it\u00e4\u00e4n. T\u00e4m\u00e4 kuulemma tapahtui pian sen j\u00e4lkeen, kun talo oli viisikymmenluvulla valmistunut, siis paljon ennen Nurian syntym\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Taiteilija oli myynyt ty\u00f6n halvalla, ja koska se kokonsa ja v\u00e4riens\u00e4 puolesta sopi olohuoneen sein\u00e4lle, \u00e4iti oli p\u00e4\u00e4tynyt ostamaan sen. Maalari oli esitellyt itsens\u00e4 nimell\u00e4 Maribel, ja oli kertonut olevansa kotoisin Teruelista.<\/p>\n
Hetken mielijohteesta Nuria p\u00e4\u00e4tti ottaa taulun mukaansa. Ei siksi, ett\u00e4 h\u00e4n piti teoksesta, vaan siksi, ett\u00e4 sill\u00e4 oli tietty\u00e4 tunnearvoa.<\/p>\n
Taulu seisoi varastohuoneen nurkassa melkein kaksi vuotta. Nuria olisi kaiketi kokonaan unohtanut taulun olemassaolon, mutta se muistutti alituiseen itsest\u00e4\u00e4n. Se oli nimitt\u00e4in aina tiell\u00e4. Kun kaapin oven tai laatikon avasi, taulua oli siirrett\u00e4v\u00e4 pois tielt\u00e4. Nuria yritti piilottaa sen oven taakse, mutta kun oven sulki, taululla oli tapana kaatua ja kiilautua ovea uudelleen avattaessa sein\u00e4n ja oven v\u00e4liin niin, ettei ovea saanut auki. My\u00f6s Andr\u00e9 m\u00e4k\u00e4tti taulusta v\u00e4h\u00e4n v\u00e4li\u00e4.<\/p>\n
T\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 Nuria lopulta p\u00e4\u00e4tti tehd\u00e4 asialle jotain. H\u00e4nen ajatuksensa oli poistaa taulunkehys, ja irrottaa kangas kiilakehyksest\u00e4. Kehys ei ollut mink\u00e4\u00e4n arvoinen. Se oli joskus ollut kullattu, mutta kultav\u00e4ri oli rapissut pois jo ajat sitten paljastaen altaan ruman, ruskehtavan maalipinnan.<\/p>\n
Er\u00e4\u00e4n\u00e4 kev\u00e4isen\u00e4 sunnuntaina Nuria lopulta vei taulun terassille ja ryhtyi tuumasta toimeen. Saatuaan kehyksen irrotetuksi, sen alta paljastuivat taulun alkuper\u00e4iset v\u00e4rit. Maalaus ei ollutkaan syksyisen synkk\u00e4 vaan kev\u00e4isen kepe\u00e4. Suurkaupungin savusumuinen taivas oli todellisuudessa kauniin sininen valkoisine, auringon valossa kylpevine pilvineen. Puiden syksyisen kuolleet lehdet, loistivat kaikissa vihre\u00e4n eri s\u00e4vyiss\u00e4, ja joki jossa virtasi likaisen harmaata vett\u00e4, heijasteli taivaan sine\u00e4 ja pilvikumpuja, auringon valossa v\u00e4lkehtien. T\u00e4m\u00e4n kaiken Nuria p\u00e4\u00e4tteli siit\u00e4 v\u00e4h\u00e4st\u00e4, jonka taulun kehys altaan paljasti, ja h\u00e4n saattoi kuvitella, ettei taulu v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ollutkaan niin ruma, kuin h\u00e4n oli luullut.<\/p>\n
Kunpa taulun saisi jotenkin entis\u00f6ity\u00e4 alkuper\u00e4iseen asuunsa, Nuria ajatteli. H\u00e4n ei tiennyt olivatko v\u00e4rit lopullisesti menett\u00e4neet loistonsa ajan saatossa, mutta oli hiljan lukenut artikkelin er\u00e4\u00e4n maalauksen konservoinnista El Pradossa, ja p\u00e4\u00e4tti siksi kysy\u00e4 neuvoa yst\u00e4v\u00e4lt\u00e4\u00e4n Carlalta. Carla oli kuvataiteen opettaja. Sen alan ammattilaisella on varmaan n\u00e4kemyst\u00e4 siit\u00e4, mit\u00e4 taululle kannattaa tehd\u00e4, Nuria pohti.<\/p>\n
Carla vastasi puheluun miltei v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti. H\u00e4n lupasi tulla katsomaan taulua l\u00e4hip\u00e4ivin\u00e4. Kului kolme viikkoa, ja Nuria oli unohtanut koko asian. H\u00e4n oli niin el\u00e4ytynyt almog\u00e1vareista kertovaan historialliseen romaaniinsa, ett\u00e4 olisi varmaan unohtanut sy\u00f6d\u00e4kin v\u00e4lill\u00e4, mik\u00e4li ranskalaisen keitti\u00f6n lumoavat tuoksut eiv\u00e4t olisi houkutelleet h\u00e4nt\u00e4 illallisille, joilla Andr\u00e9 h\u00e4nt\u00e4 hemmotteli.<\/p>\n
Kun ovikello soi, Nuria p\u00e4\u00e4tti olla avaamatta. H\u00e4n kuvitteli, ett\u00e4 soittaja oli ovelta ovelle myyj\u00e4, tai kenties jonkin niist\u00e4 hurahtaneista joiden p\u00e4\u00e4n uskonto oli saanut niin sekaisin, ett\u00e4 halusivat kaikkien muidenkin tuntevan samoin. Mutta koska ovikello jatkoi kilkutustaan, Nurian oli lopulta pakko menn\u00e4 avaamaan. Ovella seisoi Carla puhelin k\u00e4dess\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
\u201dOlin juuri aikeissa soittaa sinulle. Luuletko ett\u00e4 minulla on koko p\u00e4iv\u00e4 aikaa\u201d, Carla sanoi.<\/p>\n
Loppujen lopuksi Carlalla ei n\u00e4ytt\u00e4nyt olevan kiire yht\u00e4\u00e4n mihink\u00e4\u00e4n. Kun Nuria oli tarjoillut aperitiivin, yst\u00e4v\u00e4 j\u00e4i lopulta lounaallekin.<\/p>\n
\u201dEi minulla kyll\u00e4 ole mahdollisuutta puhdistaa tuota tauluasi\u201d, Carla sanoi, \u201dmutta kokeillaan jospa saisimme jotain aikaan n\u00e4ill\u00e4 aineilla.\u201d<\/p>\n
He istuivat kahvimukeineen terassille, ja Carla kaivoi paperikassista muovipullon, pumpulia ja puutikkuja.<\/p>\n
\u201dSiin\u00e4 on ammoniakkia\u201d, Carla sanoi, n\u00e4hty\u00e4\u00e4n kuinka Nuria nyrpisti nen\u00e4\u00e4ns\u00e4.<\/p>\n
Teht\u00e4v\u00e4 oli helppo, mutta pitk\u00e4veteinen. Ammoniakin hajukaan ei h\u00e4irinnyt samalla tavoin kuin aluksi. Oli t\u00e4rke\u00e4\u00e4 neutralisoida puhdistettu alue mahdollisimman nopeasti puhtaalla vedell\u00e4, jottei tulisi poistaneeksi tauluvernissan lis\u00e4ksi sen alla olevia maalikerroksia.<\/p>\n
Nurialta vei kolme viikkoa puhdistaa taulu kokonaisuudessaan, mutta ty\u00f6 oli palkitsevaa, sill\u00e4 joka p\u00e4iv\u00e4 h\u00e4n odotti innolla, mit\u00e4 uusia yksityiskohtia ruskean patinan alta paljastuisi. H\u00e4n h\u00e4mm\u00e4styi huomatessaan, ett\u00e4 talon edess\u00e4 seisoi vesiastiaa pitelev\u00e4 nainen. Kaikki t\u00e4m\u00e4 oli aiemmin n\u00e4ytt\u00e4nyt vain mahdottomalta massalta. Naisella oli huivi hiuksillaan ja punainen mekko yll\u00e4\u00e4n. Mit\u00e4 taulun maalannut Maribel olikaan ajatellut naista maalatessaan? Asia j\u00e4i kaivelemaan h\u00e4nen mielt\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Kun Nuria oli saanut taulun kokonaan puhdistetuksi, taiteilijan signeerauskin paljastui aivan toiseksi kuin h\u00e4n oli luullut. M. Blanco olikin muuttunut nimeksi M. Blasco, siit\u00e4 ei ollut ep\u00e4ilyst\u00e4k\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Nurian mielenkiinto her\u00e4si, ja h\u00e4n alkoi etsi\u00e4 tietoja henkil\u00f6st\u00e4 nimelt\u00e4 Maribel Blasco.<\/p>\n
Mutta vaikka Nuria kuinka etsi, h\u00e4n ei l\u00f6yt\u00e4nyt tietoja sen nimisest\u00e4 taiteilijasta. My\u00f6sk\u00e4\u00e4n Carla ei osannut auttaa h\u00e4nt\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 asiassa, mutta h\u00e4n kertoi Nurialle ett\u00e4 er\u00e4s tunnettu espanjalainen taiteilija, Salvador Dalin ja Pablo Picasson aikalainen, oli nimelt\u00e4\u00e4n Manuel Blasco. Voihan olla, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 Maribel oli tuon Manuelin sukulainen, Carla ehdotti.<\/p>\n
Manuelista tietoa oli todellakin paljon saatavilla. Wikipedian mukaan h\u00e4n oli syntynyt vuonna 1905. H\u00e4net tunnettiin asetelmistaan ja joistakin muotokuvista. Mutta asia joka her\u00e4tti Nurian mielenkiinnon, oli kuitenkin se, ett\u00e4 my\u00f6s Manuel oli Teruelista.<\/p>\n
Katsellessaan M. Blascon tauluja tietokoneensa n\u00e4yt\u00f6ll\u00e4, Nuria kiinnitti huomionsa er\u00e4\u00e4seen yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4n yksityiskohtaan. Molempien taiteilijoiden signeeraukset olivat l\u00e4hestulkoon identtiset.<\/p>\n
Nuria otti kuvan Maribelin taulusta ja vertasi sit\u00e4 tietokoneen n\u00e4yt\u00f6ll\u00e4 Manuelin tauluun. H\u00e4n ei ollut erehtynyt. M:n ja B:n yhdistelm\u00e4t olivat kesken\u00e4\u00e4n t\u00e4ysin identtiset. M oli hieman ylemp\u00e4n\u00e4 B:t\u00e4, ja osittain t\u00e4m\u00e4n p\u00e4\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n
T\u00e4m\u00e4 sai Nurian ep\u00e4ilem\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 joko taulun oli maalannut Manuel Blasco itse, tai sitten Maribeliksi itse\u00e4\u00e4n kutsunut taiteilija oli v\u00e4\u00e4rent\u00e4nyt taulun aina nimikirjoitusta my\u00f6ten.<\/p>\n
Nuria soitti Carlalle kertoakseen l\u00f6yd\u00f6st\u00e4\u00e4n. Carla kertoi h\u00e4nelle, ett\u00e4 Teruelissa asui er\u00e4s taideker\u00e4ilij\u00e4, joka oli tunnettu asiantuntija siin\u00e4, mit\u00e4 tuli nimenomaan Manuel Blascon taiteeseen. Carla ei tietenk\u00e4\u00e4n muistanut miehen nime\u00e4, mutta k\u00e4ski Nuriaa etsim\u00e4\u00e4n netist\u00e4. Ei niit\u00e4 sen kokoisessa kaupungissa kovin monia voi olla, h\u00e4n sanoi.<\/p>\n
Carla oli oikeassa, sill\u00e4 Nurialta ei todellakaan mennyt kuin hetki, kun h\u00e4n jo t\u00f6rm\u00e4si Alejandro Blascon nimeen. Osoittautui, ett\u00e4 Alejandro oli paitsi tunnettu taidegalleristi, niin my\u00f6s Manuel Blascon pikkuserkku.<\/p>\n
Silt\u00e4 istumalta Nuria soitti numeroon, jonka h\u00e4n l\u00f6ysi taidegallerian nettisivulta. Numero kuului lankapuhelimeen. Niit\u00e4kin siis viel\u00e4 oli. Kukaan ei vastannut, ja kun puhelin oli soinut muutaman kerran, Nuria kuuli, kuinka linjan toisessa p\u00e4\u00e4ss\u00e4 fax kytkeytyi p\u00e4\u00e4lle, aivan kuin ennen vanhaan. T\u00e4m\u00e4p\u00e4 todella antiikkista, h\u00e4n ajatteli.<\/p>\n
Nettisivulla oli kuitenkin my\u00f6s s\u00e4hk\u00f6postiosoite, joten Nuria p\u00e4\u00e4tti kokeilla onneaan l\u00e4hett\u00e4m\u00e4ll\u00e4 viestin. H\u00e4n kertoi viestiss\u00e4\u00e4n yksityiskohtaisesti entis\u00f6im\u00e4st\u00e4\u00e4n taulusta ja pyysi tietoja taulun maalanneesta taiteilijalta.<\/p>\n
Kesti kaksi p\u00e4iv\u00e4\u00e4, ennen kuin Nuria sai vastauksen. Viestiss\u00e4 luki yksinkertaisesti n\u00e4in: \u201dMik\u00e4li haluatte tavata Maribelin, ehdotan, ett\u00e4 tulette henkil\u00f6kohtaisesti paikan p\u00e4\u00e4lle, niin esittelen teid\u00e4t toisillenne.\u201d Viestiss\u00e4 oli lis\u00e4ksi gallerian osoite ja ohjeet siit\u00e4 mihin auton saattoi pys\u00e4k\u00f6id\u00e4 kaupungin vanhassa keskustassa.<\/p>\n
Vastaus yll\u00e4tti Nurian. H\u00e4n oli odottanut, ett\u00e4 galleristi olisi kertonut viestiss\u00e4\u00e4n sen mit\u00e4 t\u00e4m\u00e4 Maribelist\u00e4 tiesi, mutta selv\u00e4stikin mies tahtoi h\u00e4nen tulevan paikalle henkil\u00f6kohtaisesti. Miksik\u00f6h\u00e4n, Maribel mietti. Toisaalta jos Alejandro, aikoi esitell\u00e4 h\u00e4nelle Maribelin, niin silloinhan se tarkoitti sit\u00e4, ett\u00e4 nainen oli yh\u00e4 elossa. Nuria laskeskeli nopeasti p\u00e4\u00e4ss\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 Maribelin t\u00e4ytyi olla v\u00e4hint\u00e4\u00e4nkin 90 vuotias.<\/p>\n
Asia alkoi kiinnostaa Nuriaa. Illalla h\u00e4n kysyi Andr\u00e9lta, haluaisiko t\u00e4m\u00e4 l\u00e4hte\u00e4 h\u00e4nen kanssaan viikonlopuksi Terueliin. Yli kahdeksansadan kilometrin ajomatka pelotti h\u00e4nt\u00e4 hieman.<\/p>\n
\u201dTuon taulunko takia?\u201d Andr\u00e9 h\u00e4mm\u00e4steli, ja Nurian oli pakko my\u00f6nt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 ajatus oli h\u00e4nest\u00e4kin outo, mutta sit\u00e4 h\u00e4n ei sanonut miehelleen. Kuitenkin, jostain kumman syyst\u00e4 mies vastasi my\u00f6nt\u00e4v\u00e4sti.<\/p>\n
Alejandro Blasco oli kuusissakymmeniss\u00e4. H\u00e4nell\u00e4 oli harmaat hiukset ja harmaa pukinparta. Nen\u00e4ll\u00e4\u00e4n h\u00e4nell\u00e4 oli py\u00f6re\u00e4t silm\u00e4lasit. Puuttuu vain silinterihattu, jotta h\u00e4n olisi taikuri satukirjasta, jonka Nuria oli lukenut lapsena.<\/p>\n
Mutta toisin kuin satukirjan taikurilla, jolla oli kaidat kasvot ja silmiss\u00e4\u00e4n synkk\u00e4 katse, Alejandro oli py\u00f6r\u00f6poskinen ja h\u00e4nell\u00e4 oli hymy herk\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n
\u201dPeremm\u00e4lle\u201d, mies sanoi ja johdatti heid\u00e4t galleriaan, joka k\u00e4sitti nelj\u00e4 suurehkoa huonetta.<\/p>\n
\u201dMeill\u00e4 on t\u00e4\u00e4ll\u00e4 parhaillaan er\u00e4\u00e4n paikallisen nuoren taiteilijan myyntin\u00e4yttely\u201d, h\u00e4n sanoi.<\/p>\n
Seinille ripustetut taulut olivat suuria, tummas\u00e4vyisi\u00e4 teoksia. Mielikuva joka Nurialle niist\u00e4 tuli, liittyi jollakin tavoin inkvisitioon.<\/p>\n
Johdatettuaan heid\u00e4t gallerian l\u00e4pi, Alejadro aukaisi huomaamattoman oven, joka aukeni rappuk\u00e4yt\u00e4v\u00e4\u00e4n. Toisessa kerroksessa he meniv\u00e4t asuntoon, joka k\u00e4sitti kokonaisen kerroksen.<\/p>\n
\u201dT\u00e4m\u00e4 on minun oma henkil\u00f6kohtainen taiden\u00e4yttelyni. Ty\u00f6t ovat kaikki Manuelin. Minulla on maailman suurin kokoelma Blascon teoksia. Aina joskus lainaan niit\u00e4 n\u00e4yttelyihin, mutta nyt ne ovat kaikki kotona.\u201d<\/p>\n
Miltei poikkeuksetta teokset esitt\u00e4v\u00e4t saviruukkuja. Kun niit\u00e4 n\u00e4ki n\u00e4in monta yhdell\u00e4 kertaa, ne n\u00e4yttiv\u00e4t kaikki samanlaisilta.<\/p>\n
”Istukaahan alas, ja kertokaa Maribelin taulusta\u201d, Alejandro sanoi ja osoitti antiikkista sohvaryhm\u00e4\u00e4. \u201dMaistuuko teille sherry?\u201d<\/p>\n
\u201dVarmistat siis, ett\u00e4 taulun on maalannut Maribel?\u201d Nuria kysyi.<\/p>\n
\u201dKenen muunkaan se voisi olla. Nimikirjoitus on h\u00e4nen. Minullakin on muutama h\u00e4nen teoksistaan.\u201d<\/p>\n
Nuria kertoi kaiken mink\u00e4 tiesi taulun historiasta, mik\u00e4 ei ollut paljon.<\/p>\n
\u201dMaribel oli lahjakas.\u201d Alejandro sanoi. \u201dH\u00e4nest\u00e4 olisi voinut tulla kuuluisa, yht\u00e4 kuuluisa kuin is\u00e4ns\u00e4, tai kuuluisampi. Minusta h\u00e4n oli is\u00e4\u00e4ns\u00e4 lahjakkaampi maalari. On s\u00e4\u00e4li ettei h\u00e4nen tauluillaan ole juurikaan rahallista arvoa. Mutta kenties sit\u00e4kin enemm\u00e4n tunnearvoa, ainakin minulle.\u201d<\/p>\n
\u201dAnteeksi, mutta puhutte Maribelista menneess\u00e4 aikamuodossa. Viestiss\u00e4nne lupasitte esitell\u00e4 minulle Maribelin.\u201d Nuria sanoi.<\/p>\n
\u201dAivan ja niin teenkin. Saanko esitell\u00e4, Maribel Blasco\u201d, galleristi sanoi, ja osoitti suurikokoista taulua Nurian sel\u00e4n takana.<\/p>\n
Maalaus oli tyylilt\u00e4\u00e4n kovin erilainen kuin muut. Se esitti nuorta naista pukeutuneena v\u00e4rikk\u00e4\u00e4seen hameeseen. Oikeastaan vain suuri saviruukku naisen oikealla puolella oli ominaisinta Blascoa, Maribeliss\u00e4 sen sijaan oli jotakin salaper\u00e4isen mystist\u00e4. Taulu oli niin kiehtova, ett\u00e4 Nuria ja Andr\u00e9 j\u00e4iv\u00e4t sanattomana tuijottamaan sit\u00e4.<\/p>\n
\u201dNoin min\u00e4kin reagoin, kun n\u00e4in sen ensimm\u00e4isen kerran\u201d, Alejandro sanoi.<\/p>\n
\u201dOlin \u00e4itini kanssa vierailulla Manuel Blascon ateljeessa Sitgesiss\u00e4. Olin tuolloin kahdentoista luulisin. Se oli ensimm\u00e4inen kerta kun n\u00e4in meren, ja meri oli minulle paljon mielenkiintoisempi, kuin ne taulut jotka esittiv\u00e4t ruukkuja, ja se vanha, partasuinen mies joka niit\u00e4 maalasi. Sitten n\u00e4in t\u00e4m\u00e4n maalauksen, ja j\u00e4in tuijottamaan sit\u00e4 aivan kuin tekin nyt. Taulussa on jotain vieh\u00e4tt\u00e4v\u00e4n salaper\u00e4ist\u00e4, enk\u00e4 saanut sit\u00e4 pois mielest\u00e4ni.<\/p>\n
J\u00e4lkeenp\u00e4in minulle kerrottiin, ett\u00e4 Manuel oli maalannut tuota taulua vuosikymmenien ajan. Se esitt\u00e4\u00e4 Maribeli\u00e4 kaksikymment\u00e4vuotiaana. H\u00e4n oli kaunis nainen, eik\u00f6 ollutkin? Kenties Manuel on pannut omiaan, mene ja tied\u00e4. On s\u00e4\u00e4li, ettei h\u00e4n saanut el\u00e4\u00e4 ja kukoistaa taiteilijana.\u201d<\/p>\n
\u201dMilloin Maribel kuoli?\u201d Nuria kysyi.<\/p>\n
\u201dH\u00e4n kuoli muistaakseni vuonna viisikymment\u00e4 kolme tai nelj\u00e4.\u201d<\/p>\n
\u201dVain vuosi, tai kaksi sen j\u00e4lkeen kun h\u00e4n oli myynyt taulun \u00e4idilleni. Mihin h\u00e4n kuoli?\u201d<\/p>\n
\u201dTuberkuloosiin. Se oli hyvin tuskallinen kokemus Manuelille. H\u00e4n ei koskaan p\u00e4\u00e4ssyt siit\u00e4 t\u00e4ysin yli. H\u00e4nen vaimonsa oli kuollut joitakin vuosia aiemmin. Manuel erakoitui, eik\u00e4 halunnut en\u00e4\u00e4 tavata ihmisi\u00e4. H\u00e4n eli talossaan Sitgesiss\u00e4 aina kuolemaansa asti.\u201d<\/p>\n
\u201dVoi miten surullista\u201d, Nuria sanoi.<\/p>\n
\u201dNiin. Onneksi onnistuin ostamaan taulun Manuelin perikunnalta. Sain sen halvalla. He eiv\u00e4t selv\u00e4stik\u00e4\u00e4n osanneet arvostaa partasuisen ruukkumaalarin el\u00e4m\u00e4nty\u00f6t\u00e4. Minusta se on h\u00e4nen paras teoksensa, ja niin ovat monet muutkin sanoneet. Olen saanut taulusta hyvin korkeita tarjouksia. En halua sanoa kuinka korkeita. Mutta en ole aikonut myyd\u00e4 sit\u00e4. Minusta sen paikka on tuossa salin sein\u00e4ll\u00e4.\u201d<\/p>\n
Kun he olivat hyv\u00e4stelleet, Nuria ajoi Teruelin vanhalle hautausmaalle. Siell\u00e4, sypressien ymp\u00e4r\u00f6im\u00e4n\u00e4, oli Blascojen sukuhauta, paikassa jonka Alejandro oli heille kuvaillut.<\/p>\n
Valkoisessa marmorilaatassa luki:<\/p>\n
Maribel Blasco Pintado<\/strong><\/p>\n 1.4.1931 – 14.11.1954<\/strong><\/p>\n Rakkaan tytt\u00e4reni muistolle<\/strong><\/p>\n Laatan eteen oli joku laittanut kukkia aivan hiljattain. Kenties se oli ollut Alejandro Blasco. Nuria ajatteli. H\u00e4n laittoi omansa niiden viereen.<\/p>\n Tulen aina muistamaan sinut Nuria sanoi hiljaa mieless\u00e4\u00e4n, ja palasi takaisin autolle, jossa Andr\u00e9 odotti h\u00e4nt\u00e4 tupakoiden sateenvarjonsa alla.<\/p>\n \n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" \u201dVoit vied\u00e4 kaiken sen, mit\u00e4 haluat, niin min\u00e4 roudaan loput kierr\u00e4tyskeskukseen\u201d, Oscar huikkasi ennen l\u00e4ht\u00f6\u00e4\u00e4n. H\u00e4nell\u00e4 oli kiire kuten aina. Auton \u00e4\u00e4neen vaiettua, taloon laskeutui hiljaisuus, jollaista Nuria ei muistanut siell\u00e4 milloinkaan aiemmin kokeneensa. H\u00e4nen muistoissaan talo oli ollut aina t\u00e4ynn\u00e4 \u00e4\u00e4ni\u00e4 – el\u00e4m\u00e4n \u00e4\u00e4ni\u00e4. \u00c4idin taukoamatonta h\u00f6p\u00f6tyst\u00e4 ja kiljahduksia, is\u00e4n k\u00e4rkevi\u00e4 huomautuksia politiikasta tai jalkapallosta, veljien kinastelua, koirien tyhj\u00e4np\u00e4iv\u00e4ist\u00e4 r\u00e4ksytyst\u00e4, kissojen m\u00e4\u00e4r\u00e4ilev\u00e4\u00e4 maukunaa, kanojen kotkotusta ja kukon kiekaisuja. Ja h\u00e4n, Nuria, millaisen \u00e4\u00e4nij\u00e4ljen h\u00e4n oli j\u00e4tt\u00e4nyt n\u00e4iden seinien sis\u00e4lle? Ei kenties mink\u00e4\u00e4nlaista. H\u00e4n ei ollut koskaan korottanut \u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4n ylt\u00e4\u00e4kseen \u00e4\u00e4nimuurin yli. Nuria oli aina pit\u00e4nyt sanottavansa itsell\u00e4\u00e4n tai kirjoittanut ne paperille vanhalla Olivetilla, joka yh\u00e4 ker\u00e4si p\u00f6ly\u00e4 vaatekaapin p\u00e4\u00e4ll\u00e4 h\u00e4nen entisess\u00e4 huoneessaan. Nuria mietti, viel\u00e4k\u00f6h\u00e4n koneella pystyisi kirjoittamaan, vai olivatko kirjasinvarret ruostuneet toisiinsa kiinni. Kuinka monet novellit, kolumnit ja esseet h\u00e4n olikaan sill\u00e4 n\u00e4pytellyt. Vaikkakin kuollut ja hiljainen, talo oli yh\u00e4 tulvillaan rakkaita muistoja. Sellaisia joita Nuria ei ollut<\/p>\n","protected":false},"author":3,"featured_media":10279,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"no","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[297],"tags":[430,327,429],"class_list":["post-6406","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-novellit","tag-pesanselvitys","tag-taide","tag-taulu"],"modified_by":"Pasi Luhtaniemi","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/6406","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/3"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=6406"}],"version-history":[{"count":3,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/6406\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":10534,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/6406\/revisions\/10534"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media\/10279"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=6406"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=6406"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=6406"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}