”Nyt kyll\u00e4 juksaat”, olivat Saaran ensimm\u00e4iset sanat, kun Lennart oli kertonut Tuike-t\u00e4din osallistumisesta joulujuhlaan.<\/p>\n
”Taidat erehty\u00e4 p\u00e4iv\u00e4st\u00e4! Aprillip\u00e4iv\u00e4 on vasta huhtikuussa.”<\/p>\n
”H\u00e4n ilmoitti siit\u00e4 viestill\u00e4, joten kyll\u00e4 h\u00e4n varmaan tulee.”<\/p>\n
”Kuulittehan kaikki. Lennart on kutsunut Tuike-t\u00e4din.”<\/p>\n
”Onko se totta Lennart?” Martin huudahti.<\/p>\n
”Jukopliut!” Anu kivahti.<\/p>\n
Sen j\u00e4lkeen tabletin kaiuttimista kuului tovi vain sekavia huudahduksia ja koirien haukuntaa kaikkien yritt\u00e4ess\u00e4 puhua samaan aikaan toinen toistensa p\u00e4\u00e4lle Anun koiran haukkuessa kilpaa Torstenin koiran kanssa – toinen Pyh\u00e4rannassa, toinen Nastolassa.<\/p>\n
Saara alkoi t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 chat-laatikoita kiihtyv\u00e4ll\u00e4 vauhdilla, mutta kukaan ei viitsinyt lukea mit\u00e4 h\u00e4nell\u00e4 oli sanottavanaan.<\/p>\n
Martin kytki kameransa p\u00e4\u00e4lle jotta kaikki varmasti n\u00e4kisiv\u00e4t h\u00e4nen paheksuvan ilmeens\u00e4. H\u00e4nen takanaan n\u00e4kyi luminen jyv\u00e4skyl\u00e4l\u00e4isen omakotitalon puutarha ja Martinin vaimo aamutakissaan h\u00e4\u00e4rim\u00e4ss\u00e4 hellan \u00e4\u00e4rell\u00e4.<\/p>\n
”Miksi ihmeess\u00e4 Lennart? Olisit ensin kysynyt, mit\u00e4 mielt\u00e4 me muut olemme”, Martin sanoi isoveljen \u00e4\u00e4nell\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
”Tuike on minun kummini. Me olemme hyvin l\u00e4heiset.”<\/p>\n
”Emmeh\u00e4n me muutkaan kummeja kutsu”.<\/p>\n
”Mutta h\u00e4n on sent\u00e4\u00e4n t\u00e4ti.”<\/p>\n
Lennart oli kuopus. Niin sanottu Iltat\u00e4hti. Martin ja Saara olivat jo muuttaneet pois kotoa, kun Lennart viel\u00e4 oli lapsi, joten oli selv\u00e4\u00e4, ettei heill\u00e4 ollut paljonkaan yhteist\u00e4.<\/p>\n
Mik\u00e4li jompaakumpaa pyydett\u00e4isiin kuvailemaan pikkuvelje\u00e4\u00e4n, he luultavasti kertoisivat, ett\u00e4 Lennart oli poikamies ja eleli Espoossa. Kysymyksiin h\u00e4nen ammatistaan, ty\u00f6paikastaan, mahdollisista tytt\u00f6yst\u00e4vist\u00e4 tai harrastuksista, eiv\u00e4t vanhemmat veljet olisi osanneet vastata.<\/p>\n
”Minulla ei ole kovin hyvi\u00e4 muistoja Tuikesta”, Torsten sanoi. ”Tosin siit\u00e4 on jo vuosia, kun viimeksi tapasimme. Taisi olla is\u00e4n hautajaisissa, eik\u00f6 ollutkin. Mielenkiintoinen persoona.\u201d<\/p>\n
Torsten oli sisaruksista keskimm\u00e4inen. H\u00e4n oli tottunut sovittelemaan erimielisyyksi\u00e4 vanhimpien ja nuorempien sisarustensa v\u00e4lill\u00e4.<\/p>\n
”Mielenkiintoinen? Ennemminkin sanoisin ett\u00e4 ilke\u00e4. Minun on tunnustettava, ett\u00e4 min\u00e4 pelk\u00e4sin h\u00e4nt\u00e4”, Anu sanoi.<\/p>\n
”Kai h\u00e4net sitten t\u00e4ytyy huomioida majoituksessa ja ruokailussa”, Saara sanoi ja huokasi raskaasti.<\/p>\n
Oli Saaran vuoro huolehtia majoituspaikan vuokrauksesta ja cateringpalvelusta. Viiden vuoden v\u00e4lein vuoro osui kunkin kohdalle. N\u00e4in oli ollut aina siit\u00e4 l\u00e4htien kun \u00e4iti kuoli. Saaran kohdalla t\u00e4m\u00e4 tapahtui nyt toistamiseen.<\/p>\n
Seurueen kokoonpano oli muuttunut jonkin verran vuosien mittaan. Oli ilmaantunut uusia puolisoja ja vanhoja oli poistunut kuvioista. Er\u00e4\u00e4t heist\u00e4 olivat kasvattaneet lapsikatraan, ja olipa muutama poika tai tytt\u00f6yst\u00e4v\u00e4kin ilmaantunut kutsuvieraslistalle. Kokoontumiset yhteiseen joulunviettoon jossain p\u00e4in Suomea olivat kuitenkin jatkuneet vuosi toisensa per\u00e4\u00e4n, ja vaikka kanssak\u00e4yminen rajoittui l\u00e4hinn\u00e4 merkkip\u00e4ivien muistamiseen Facebook-p\u00e4ivitysten muodossa, yhteinen joulu oli kuitenkin se, joka piti sisarukset ja heid\u00e4n perheens\u00e4 yhdess\u00e4.<\/p>\n
Joitakin kertoja uudet puolisot olivat yritt\u00e4neet kyseenalaistaa sek\u00e4 muuttaa jouluperinnett\u00e4, mutta toistaiseksi kukaan heist\u00e4 ei ollut siihen kyennyt.<\/p>\n
”Tied\u00e4tk\u00f6 tuleeko h\u00e4n yksin vai onko h\u00e4nell\u00e4 seuralainen?” Saara kysyi.<\/p>\n
”Sit\u00e4 en tullut kysyneeksi”, Lennart vastasi. H\u00e4n oli yll\u00e4ttynyt sisarustensa nuivasta suhtautumisesta Tuikeen, sill\u00e4 h\u00e4n itse n\u00e4ki kummit\u00e4tins\u00e4 aivan toisessa valossa. H\u00e4nt\u00e4 alkoi jo hieman kaduttaa, ett\u00e4 oli tullut kutsuneeksi Tuiken perheen perinteiseen joulunviettoon.<\/p>\n
H\u00e4nen sisaruksensa olivat vuosien mittaan esitelleet puolisoitaan, lapsiaan ja n\u00e4iden puolisoita kysym\u00e4tt\u00e4 kenenk\u00e4\u00e4n mielipidett\u00e4 asiaan. Lennartin mielest\u00e4 se toi vaihtelua juhlaan. H\u00e4n oli aina pit\u00e4nyt uusista tuttavuuksista.<\/p>\n
Itse h\u00e4n oli t\u00e4h\u00e4n asti tullut yksin. Joskus h\u00e4nen sisaruksensa naljailivat asiasta, ja kyseliv\u00e4t, aikoiko h\u00e4n el\u00e4\u00e4 poikamiehen\u00e4 lopun ik\u00e4\u00e4ns\u00e4. Totuus vain oli kovin arkinen, h\u00e4n ei ollut opiskelulta ja uransa luomiselta ehtinyt paneutua parisuhteen rakentamiseen.<\/p>\n
Saara huokasi raskaasti. H\u00e4n sanoi kirjaavansa kaksi henkil\u00f6\u00e4 listalle varmuuden vuoksi. H\u00e4nen mieleens\u00e4 juolahti ajatus, ett\u00e4 Tuiken osallistuminen joulujuhlaan saattoi merkit\u00e4 loppua koko traditiolle. Viime vuosina oli alkanut kuulua sora\u00e4\u00e4ni\u00e4. Yksi jos toinenkin oli suunnitellut joulunviettoa jossakin ulkomailla – mieluummin tropiikissa. Mutta toistaiseksi sellaista ei ollut tapahtunut.<\/p>\n
Saara oli voima joka piti sisarukset yhdess\u00e4 ja sai vuosi toisensa j\u00e4lkeen heid\u00e4t ker\u00e4\u00e4ntym\u00e4\u00e4n yhteen joulunvieton merkeiss\u00e4.<\/p>\n
Naimattomana ja lapsettomana h\u00e4nell\u00e4 oli enemm\u00e4n aikaa ja tarve pit\u00e4\u00e4 yhteytt\u00e4 muuhun perheeseen. Muut n\u00e4kiv\u00e4t h\u00e4net l\u00e4hinn\u00e4 ilmaisena t\u00e4ysihoitolana lapsilleen, mutta Saara ei siit\u00e4 valittanut. H\u00e4n piti lapsista, ja oli my\u00f6s siksi valinnut alan, jossa sai olla p\u00e4ivitt\u00e4in lasten kanssa tekemisiss\u00e4.<\/p>\n
”H\u00e4n ty\u00f6nsi minut lampeen kun olin kuuden, ja h\u00e4n oli, lapsen silmin katsottuna, minua paljon vanhempi”, Anu sanoi. ”Tuike houkutteli minut rytkylle ankkalammelle. J\u00e4\u00e4 oli aivan liian ohutta, jotta se olisi kest\u00e4nyt ihmisen painon \u2013 tai edes lapsen. Kun en halunnut menn\u00e4 j\u00e4\u00e4lle Tuike ty\u00f6nsi minua, ja silloin j\u00e4\u00e4 petti altani. Muistan vain kuinka kylm\u00e4 vesi tulvi kaikkialta talvivaatteiden alle. Yritin nousta yl\u00f6s lammesta, mutta j\u00e4\u00e4 murtui ymp\u00e4rilt\u00e4ni enk\u00e4 saanut mist\u00e4\u00e4n otetta. Tuike vain seisoi rannalla ja nauroi. N\u00e4en siit\u00e4 viel\u00e4kin painajaisia.”<\/p>\n
”Muistan sen” Martin sanoi. ”Mutta eik\u00f6s se mennyt niin, ett\u00e4 Tuike pelasti sinut – niin ainakin kerrottiin.”<\/p>\n
”Kyll\u00e4 h\u00e4n lopulta yritti, mutta mik\u00e4li tuntematon ohikulkija ei olisi ehtinyt h\u00e4tiin, tied\u00e4 miten minun olisi k\u00e4ynyt. Sen j\u00e4lkeen Tuike kertoi kaikille kuinka h\u00e4n oli pelastanut minut. H\u00e4n oli minua nelj\u00e4 vuotta vanhempi h\u00e4nen sanaansa uskottiin, ei minun.”<\/p>\n
”Niink\u00f6 siin\u00e4 siis k\u00e4vi?” Torsten sanoi. ”Muistan ajatelleeni, ett\u00e4 jotain h\u00e4m\u00e4r\u00e4\u00e4 asiassa oli.<\/p>\n
Saara, sin\u00e4 ja Tuike olette saman ik\u00e4iset. Muistan, ett\u00e4 olitte aina yhdess\u00e4 – kuin paita ja peppu – varmaan h\u00e4n kertoi sinulle mit\u00e4 todella tapahtui.”<\/p>\n
Saara n\u00e4ytti vaivautuneelta. Ik\u00e4v\u00e4t muistot lapsuudesta palasivat h\u00e4nen mieleens\u00e4. Totta oli ett\u00e4 he olivat aina olleet yhdess\u00e4, mutta yst\u00e4vyys – mik\u00e4li sellaista oli ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n ollut – oli yksipuolista. Saara oli ihaillut Tuikea, t\u00e4m\u00e4n itsevarmuutta ja rohkeutta mutta ennen kaikkea sit\u00e4, ett\u00e4 Tuike, vaikka olikin h\u00e4nen kanssaan saman ik\u00e4inen, oli h\u00e4nen t\u00e4tins\u00e4. Tuike oli ollut se, joka m\u00e4\u00e4r\u00e4si mit\u00e4 tehtiin, ja Saara h\u00e4nen uskollinen seuralaisensa.<\/p>\n
Kaikki oli hyvin aina siihen asti kunnes pojat alkoivat kiinnostaa heit\u00e4 molempia. Saara oli ihastunut Martinin luokkakaveriin. Yh\u00e4 h\u00e4n muisti tuon pojan nimenkin, Tahvo Kuoppala, kuorma-autonkuljettajan poika. Pitk\u00e4 ja sinisilm\u00e4inen, jolla oli kuoppa leuassaan kuten is\u00e4ll\u00e4\u00e4nkin.<\/p>\n
Aivan yht\u00e4 el\u00e4v\u00e4sti h\u00e4n muisti sen, mit\u00e4 Tuike h\u00e4nelle kertoi, kun Saara rakkautensa huumassa kertoi tunteistaan Tahvoa kohtaan.<\/p>\n
”Tahvo sano, et s\u00e4 oot l\u00e4ski”, olivat Tuiken sanat, jotka kirjautuivat pysyv\u00e4sti Saaran mieleen.<\/p>\n
Ehk\u00e4 juuri t\u00e4m\u00e4n, teinityt\u00f6n harkitsemattoman lausahduksen takia, Saara ei ollut onnistunut l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n itselleen puolisoa. Vaikka ei h\u00e4n oikeasti mik\u00e4\u00e4n l\u00e4ski ollut – vain hieman tukeva.<\/p>\n
”Olipa sitten onni, ett\u00e4 Tuiken vanhemmat muuttivat pois paikkakunnalta” Torsten sanoi.<\/p>\n
”Minullakin on nimitt\u00e4in h\u00e4nest\u00e4 huonoja muistoja. En ole tiet\u00e4\u00e4kseni kertonut t\u00e4t\u00e4 teille – enk\u00e4 kenellek\u00e4\u00e4n muullekaan.<\/p>\n
Lapsena kirjoittelin satuja ja tarinoita. Kuvittelin ett\u00e4 jonakin p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 minusta tulee kuuluisa kirjailija.”<\/p>\n
”Joo, min\u00e4 muistan sen”, Anu sanoi. ”Sin\u00e4 luit niit\u00e4 joskus minulle \u00e4\u00e4neen. Minusta ne olivat ihan hyvi\u00e4, ja ihailin sinua siksi ett\u00e4 osasit kirjoittaa niin hyvin.”<\/p>\n
”Sain Markus-sed\u00e4lt\u00e4 – siis Tuiken vanhemmalta veljelt\u00e4 – syntym\u00e4p\u00e4iv\u00e4lahjaksi kovakantisen muistikirjan. S\u00e4ilytin sit\u00e4 patjani alla. Er\u00e4\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 yll\u00e4tin Tuiken istumassa s\u00e4ngyll\u00e4ni lukemassa kirjaa.<\/p>\n
Suutuin aivan suunnattomasti ja rep\u00e4isin kirjan h\u00e4nen k\u00e4dest\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Tuike vain virnuili ja naljaili minulle. Kerran heitin h\u00e4nt\u00e4 kivell\u00e4, ja h\u00e4n alkoi nimitell\u00e4 minua Aleksis Kiveksi.<\/p>\n
Kun he sitten muuttivat, kirja katosi. Olin aivan varma ett\u00e4 Tuike oli sen varastanut.<\/p>\n
Ehk\u00e4 juuri siksi minusta ei tullut kuuluisaa kirjailijaa vaan geologi”, Torsten naurahti.<\/p>\n
”Mutta mist\u00e4 ihmeest\u00e4 sin\u00e4 h\u00e4net tunnet?” Saara kysyi Lennartilta.<\/p>\n
”Tapasin h\u00e4net toissa vuonna yliopistolla kun Tuike piti meille kurssin teollisesta muotoilusta.<\/p>\n
Min\u00e4 en tiennyt kuka h\u00e4n oli, sill\u00e4 h\u00e4n on muuttanut sukunimens\u00e4. Mutta sitten Tuike otti minuun yhteytt\u00e4. H\u00e4n oli n\u00e4hnyt minun nimeni osallistujalistalla.<\/p>\n
Tuike kutsui minut kahville Espan Kappeliin. Olin hyvin h\u00e4mm\u00e4stynyt, kun minulle selvisi, ett\u00e4 h\u00e4n on t\u00e4tini. Kukaan teist\u00e4, eik\u00e4 \u00e4iti tai is\u00e4 ei ole maininnut Tuikea sanallakaan.”<\/p>\n
”H\u00e4n ei ollut kovin suosittu sukulaisten keskuudessa, ja kun h\u00e4n h\u00e4ipyi ulkomaille, h\u00e4nen olemassaolonsa ik\u00e4\u00e4n kuin unohtui”, Anu sanoi.<\/p>\n
”Vai on Tuike palannut takaisin Suomeen.” Martin sanoi, ja n\u00e4ytti vaipuneen ajatuksiinsa.<\/p>\n
”Sanoit ett\u00e4 h\u00e4n on vaihtanut sukunimens\u00e4”, Saara sanoi.<\/p>\n
”Joo, h\u00e4n on nykyisin S\u00e4ihki\u00f6.”<\/p>\n
”Tuike S\u00e4ihki\u00f6, suorastaan h\u00e4ik\u00e4isee”, Torsten sanoi ja nauroi.<\/p>\n
”Niin se toimii h\u00e4nen alallaan paremmin kuin esimerkiksi Pimi\u00e4. Niin Tuike sanoi ja helppoahan on ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 miksi.”<\/p>\n
”Mik\u00e4 ala se sellainen on?”<\/p>\n
”Luulin ett\u00e4 te tied\u00e4tte. H\u00e4n omistaa Luximon – sen valaisin tehtaan.”<\/p>\n
”Mammalucio!” Anu huudahti.<\/p>\n
Kaikki sisustusohjelmia seuraavat tunsivat Mammalucio-valaisimen v\u00e4hint\u00e4\u00e4nkin sen j\u00e4lkeen kun sellainen asennettiin Helsingin uuden kirjastotalon kattoon.<\/p>\n
Luximon valaisin oli jo aiemminkin varsin tunnettu, mutta t\u00e4m\u00e4 oli ensimm\u00e4inen kerta kun sellainen asennettiin julkiseen rakennukseen.<\/p>\n
Kun asiasta uutisoitiin, se her\u00e4tti paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa historiassa valtakunnan uutisiin p\u00e4\u00e4si niin tavanomainen sisustuselementti kuin valaisin. Edesmenneen Paavo Tynellin valaisimet olivat toki olleet viime aikoina esill\u00e4, mutta l\u00e4hinn\u00e4 niiden historiallisten arvojen vuoksi.<\/p>\n
Kirjaston kattoon asennettu Mammalucio-valaisin oli kooltaan poikkeuksellinen, h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4t seitsem\u00e4n kertaa nelj\u00e4 metri\u00e4, ja koostui tasaisesti valaistusta, yhten\u00e4isest\u00e4 valkoisesta pinnasta, jonka heti ensisilm\u00e4yksell\u00e4 saattoi p\u00e4\u00e4tell\u00e4 esitt\u00e4v\u00e4n naisen rintaa.<\/p>\n
Trendikk\u00e4\u00e4t ihmiset olivat ostelleet erikokoisia ja – mallisia ”tissilamppuja” koteihinsa jo vuosia, sill\u00e4 se osoitti rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, ja muut tietenkin seurasivat per\u00e4ss\u00e4, mutta se, ett\u00e4 julkisessa tilassa – ja viel\u00e4p\u00e4 kirjastossa – oli esill\u00e4 jotain n\u00e4in h\u00e4pe\u00e4llist\u00e4, vaivasi ahdasmielisimpi\u00e4. Kiasmassa saattoi hyvinkin esitell\u00e4 Tom of Finlandin homoeroottista taidetta, mutta ett\u00e4 naisen rinta kirjaston katossa – se oli jotain vallan tavatonta.<\/p>\n
”Olemme tapailleet viime aikoina s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti.”<\/p>\n
Lennartista tuntui toisinaan silt\u00e4, ett\u00e4 Tuike suhtautui h\u00e4neen kuin omaan lapseensa, jota h\u00e4nell\u00e4 ei ollut. Tuike oli auttanut ja tukenut h\u00e4nt\u00e4 h\u00e4nen opinnoissaan yht\u00e4 lailla henkisesti kuin taloudellisestikin. Siit\u00e4 Lennart oli kovin kiitollinen, ja oli omasta puolestaan panostanut Luximoon talouspuolen osaamisellaan siin\u00e4 m\u00e4\u00e4rin, ett\u00e4 he kaksi olivat alkaneet puhua liikekumppanuudesta.<\/p>\n
”Onko h\u00e4nell\u00e4 puolisoa?”<\/p>\n
”Jonathan kuoli Persianlahden sodassa. Tuike on siis leski. H\u00e4n peri miehens\u00e4 yritykset ja on sittemmin laajentanut toimintaa.”<\/p>\n
”Ik\u00e4v\u00e4 kuulla”, Saara sanoi ja pyyhki yli nimen ”puoliso” osallistujalistalla. Samalla h\u00e4n kuitenkin kuoli uteliaisuudesta saada tiet\u00e4\u00e4 enemm\u00e4n t\u00e4st\u00e4 Joonatanista, joka haiskahti pahasti jenkilt\u00e4. Miksi t\u00e4m\u00e4 muuten olisi mennyt tapattamaan itsens\u00e4 Irakiin.<\/p>\n
”No, ehkei h\u00e4n sittenk\u00e4\u00e4n ole niin hankala kuin tytt\u00e4reni Lean vegaani poikayst\u00e4v\u00e4 pari vuotta sitten”, Torsten tuumi.<\/p>\n
”Aivan, se Uko. Osakeguru”, Anu sanoi ja he kaikki nauroivat.<\/p>\n
Ukolla oli jouluna mukanaan kaksi tietokonetta, joista h\u00e4n seurasi herke\u00e4m\u00e4tt\u00e4 p\u00f6rssikurssien muutoksia. Jouluaterian h\u00e4n korvasi energiajuomalla ja kreikkalaisella jogurtilla.<\/p>\n
”Se suhde ei tainnut kest\u00e4\u00e4 pitk\u00e4\u00e4n?”<\/p>\n
”Nelj\u00e4 kuukautta. Miss\u00e4 siin\u00e4kin oli nelj\u00e4 liikaa. Nykyisin Lea seurustelee pohjanmaalaisen lihakarjankasvattajan kanssa. Mik\u00e4 on selv\u00e4stikin kehityst\u00e4 parempaan suuntaan. Ainakaan meid\u00e4n p\u00f6yd\u00e4st\u00e4 ei sis\u00e4filett\u00e4 puutu.”<\/p>\n
Jouluaattona sisarukset odottivat j\u00e4nnittynein\u00e4 t\u00e4tins\u00e4 saapumista.<\/p>\n
”Pitih\u00e4n se arvata, ettei Tuike osallistu j\u00e4rjestelyihin, vaan tulee kuin kunniavieras valmiiseen p\u00f6yt\u00e4\u00e4n”, Saara tuhahti.<\/p>\n
H\u00e4n ja Martinin vaimo purkivat jouluruokia laatikoista, jotka catering oli hetke\u00e4 aiemmin pinonnut kelohonkam\u00f6kin tupakeitti\u00f6\u00f6n.<\/p>\n
Martin ja Torsten kattoivat p\u00f6yt\u00e4\u00e4, ja marmattivat ettei talossa ollut ollenkaan valkoviinilaseja.<\/p>\n
Lennart viritteli tulta salin luonnonkivist\u00e4 muurattuun takkaan, ja Anu keskusteli paikalle saapuneen nuorison kanssa Tanssii t\u00e4htien kanssa ohjelmasta.<\/p>\n
Juuri sill\u00e4 hetkell\u00e4 pihaan kaartavan auton valot heijastuivat salin kattoon, ja koirat jotka olivat siihen asti nukkuneet h\u00e4lin\u00e4\u00e4n jo tottuneina kukin tahollaan, riemastuivat r\u00e4ksytt\u00e4m\u00e4\u00e4n vimmatusti.<\/p>\n
Lennart ja Anu meniv\u00e4t vastaanottamaan tulijaa. Muut sisaruksista h\u00e4\u00e4riv\u00e4t askareidensa parissa ollakseen n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 uteliaammalta kuin olivat.<\/p>\n
Pime\u00e4ss\u00e4 illassa auton takapenkilt\u00e4 ty\u00f6ntyi ulos musta, polveen ulottuva, oikean jalan nahkasaapas ja beesi Hermes Kelly k\u00e4silaukku, jota hansikkaan verhoilema k\u00e4si piteli etsiess\u00e4\u00e4n tukipistett\u00e4 taksin ovesta.<\/p>\n
Siin\u00e4 miss\u00e4 saappaan reunus p\u00e4\u00e4ttyi, paljastui kolmionmallinen pala paljasta vaaleaa ihoa mustan kiinalaismekon halkiosta. Mekkoa koristivat punaiset, kierteiset kukkaornamentit.<\/p>\n
Kun Tuike oli noussut autosta, Anu kiinnitti huomionsa tulijan mustaan kellomaiseen trenssitakkiin, jonka mustuus vaihtui asteittain kohti lievett\u00e4 tummanpunaiseen.<\/p>\n
”Anu, eik\u00f6 totta?” Tuike huudahti. ”Siit\u00e4 on niin monta vuotta kun viimeksi tapasimme”.<\/p>\n
Tuike antoi Anulle sellaisen tervetuliaishalauksen, joita kyll\u00e4 n\u00e4ki elokuvissa, mutta joka sai j\u00e4yh\u00e4n suomalaisnaisen l\u00e4hes pois tolaltaan.<\/p>\n
”Ai niin hattu unohtui”, Tuike sanoi ja kumartui ottamaan autosta oudon p\u00e4\u00e4hineen, joka muistutti enemm\u00e4n lampunvarjostinta kuin p\u00e4\u00e4hinett\u00e4. Se sopi v\u00e4rilt\u00e4\u00e4n t\u00e4ydellisesti yhteen h\u00e4nen k\u00e4silaukkunsa kanssa, mutta niin pian kun Tuike oli asetellut sen p\u00e4\u00e4h\u00e4ns\u00e4, se muutti v\u00e4ri\u00e4\u00e4n ja sen pinnalla alkoi vilkkua pienen pieni\u00e4 valopisteit\u00e4.<\/p>\n
”Tuike-hattu”, Tuike sanoi. ”Se ehti juuri parahiksi joulumarkkinoille. Sen voi my\u00f6s muuttaa lampunvarjostimeksi.”<\/p>\n
Niin varmaan, Anu ajatteli. Juuri silt\u00e4h\u00e4n se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4kin.<\/p>\n
”Lennart, olisitko niin yst\u00e4v\u00e4llinen, ett\u00e4 toisit matkalaukkuni?”<\/p>\n
Heid\u00e4n suunnatessaan kohti sis\u00e4\u00e4nk\u00e4ynti\u00e4 taksin kuljettaja nosti auton tavaratilasta suurimman herkkukorin, mink\u00e4 Anu oli el\u00e4ess\u00e4\u00e4n n\u00e4hnyt.<\/p>\n
Vai aiot sin\u00e4 ostaa rahoillasi yst\u00e4vyytemme, Anu mieless\u00e4\u00e4n ajatteli, mutta muinoin k\u00e4rsityst\u00e4 v\u00e4\u00e4ryydest\u00e4 kumpuava katkeruus, jota h\u00e4n oli luullut tuntevansa t\u00e4ti\u00e4\u00e4n kohtaan, tuntui jo jollain tavoin laimealta ja t\u00e4ysin tarpeettomalta taakalta.<\/p>\n
Martin oli odotti j\u00e4lleenn\u00e4kemist\u00e4 tunnekuohun vallassa. H\u00e4n yritti olla n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 sit\u00e4 ulosp\u00e4in. Heti siit\u00e4 hetkest\u00e4 l\u00e4htien jolloin Tuike astui sis\u00e4lle saliin, Martin ei saanut k\u00e4\u00e4nnetty\u00e4 katsettaan h\u00e4nest\u00e4.<\/p>\n
\u00c4kki\u00e4 h\u00e4n tunsi olevansa se juuri lukion p\u00e4\u00e4tt\u00e4nyt nuorukainen, joka tiesi kaikesta kaiken, jolla oli suuret luulot itsest\u00e4\u00e4n ja koko el\u00e4m\u00e4 edess\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Tuike oli nelj\u00e4ntoista, tyt\u00f6nhupakko, \u00e4rsytt\u00e4v\u00e4 kiusanhenki, mutta niin tavattoman kaunis suurine silmineen ja pitkine, tummine hiuksineen, ettei Martin tuolloinkaan saanut silmi\u00e4\u00e4n irti h\u00e4nest\u00e4.<\/p>\n
Martinista n\u00e4ytti silt\u00e4, ett\u00e4 Tuike t\u00e4ytti koko tanssilattian aivan yksin\u00e4\u00e4n. Miehet parveilivat h\u00e4nen ymp\u00e4rill\u00e4\u00e4n kuin ty\u00f6mehil\u00e4iset kuningattarensa loisteessa.<\/p>\n
Ja niin teki Martinkin. Sukua kun oli, h\u00e4n tunsi velvollisuudekseen suojella Tuikea kaikilta niilt\u00e4 ahnaskatseisilta miehilt\u00e4.<\/p>\n
Auringon viivytelless\u00e4 horisontissa, he kaksi istuivat hikisin\u00e4 mutta onnellisina rantakalliolla. Onnensa huumassa Martin laittoi k\u00e4tens\u00e4 Tuiken ymp\u00e4rille, ja hetken mielijohteesta yritti suudella tytt\u00f6\u00e4.<\/p>\n
”H\u00f6hl\u00e4! M\u00e4\u00e4 oon sun t\u00e4tis!” Tuike kivahti ja l\u00e4hti puolijuoksua kohti tanssipaikan valoja.<\/p>\n
Martin j\u00e4i istumaan kalliolle, ja samalla kun aurinko painui horisontin taakse h\u00e4nen hauras itsekunnioituksensa haihtui pimenev\u00e4\u00e4n y\u00f6h\u00f6n.<\/p>\n
”Oikein hyv\u00e4\u00e4 joulua teille kaikille!” Tuike sanoi, ja tuntui kuin valon m\u00e4\u00e4r\u00e4 kelohirsisen m\u00f6kin tuvassa olisi oudolla tavalla lis\u00e4\u00e4ntynyt, eik\u00e4 se v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 johtunut Tuike-hatusta.<\/p>\n
\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
”Nyt kyll\u00e4 juksaat”, olivat Saaran ensimm\u00e4iset sanat, kun Lennart oli kertonut Tuike-t\u00e4din osallistumisesta joulujuhlaan. ”Taidat erehty\u00e4 p\u00e4iv\u00e4st\u00e4! Aprillip\u00e4iv\u00e4 on vasta huhtikuussa.” ”H\u00e4n ilmoitti siit\u00e4 viestill\u00e4, joten kyll\u00e4 h\u00e4n varmaan tulee.” ”Kuulittehan kaikki. Lennart on kutsunut Tuike-t\u00e4din.” ”Onko se totta Lennart?” Martin huudahti. ”Jukopliut!” Anu kivahti. Sen j\u00e4lkeen tabletin kaiuttimista kuului tovi vain sekavia huudahduksia ja koirien haukuntaa kaikkien yritt\u00e4ess\u00e4 puhua samaan aikaan toinen toistensa p\u00e4\u00e4lle Anun koiran haukkuessa kilpaa Torstenin koiran kanssa – toinen Pyh\u00e4rannassa, toinen Nastolassa. Saara alkoi t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 chat-laatikoita kiihtyv\u00e4ll\u00e4 vauhdilla, mutta kukaan ei viitsinyt lukea mit\u00e4 h\u00e4nell\u00e4 oli sanottavanaan. Martin kytki kameransa p\u00e4\u00e4lle jotta kaikki varmasti n\u00e4kisiv\u00e4t h\u00e4nen paheksuvan ilmeens\u00e4. H\u00e4nen takanaan n\u00e4kyi luminen jyv\u00e4skyl\u00e4l\u00e4isen omakotitalon puutarha ja Martinin vaimo aamutakissaan h\u00e4\u00e4rim\u00e4ss\u00e4 hellan \u00e4\u00e4rell\u00e4. ”Miksi ihmeess\u00e4 Lennart? Olisit ensin kysynyt, mit\u00e4 mielt\u00e4 me muut olemme”, Martin sanoi isoveljen \u00e4\u00e4nell\u00e4\u00e4n. ”Tuike on minun kummini. Me olemme hyvin l\u00e4heiset.” ”Emmeh\u00e4n me muutkaan kummeja kutsu”. ”Mutta h\u00e4n on sent\u00e4\u00e4n t\u00e4ti.”<\/p>\n","protected":false},"author":3,"featured_media":10260,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_lmt_disableupdate":"no","_lmt_disable":"","footnotes":""},"categories":[297],"tags":[9,5,651],"class_list":["post-7583","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-novellit","tag-joulu","tag-joulusatu","tag-joulutarina"],"modified_by":"Pasi Luhtaniemi","wps_subtitle":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/7583","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/users\/3"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=7583"}],"version-history":[{"count":2,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/7583\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":7585,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/7583\/revisions\/7585"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media\/10260"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=7583"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=7583"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/kirjamaa.fi\/tarinavirta\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=7583"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}