Hulluus joka vie ihmistä kertakaikkisesti yhteen suuntaan, kuin laput silmillä juokseva vauhkoontunut hevonen joka ei näe sivuilleen. Kunkin oma ominainen hulluus arvotetaan vallitsevassa kulttuurissa, kuten Balzac näytti, ja Huysmans totesi: olipa se hupsu isänrakkaus, ahneus tai perikatoon vievä seksuaalinen himo niin jokin meitä vie, ja aikakausi määrää mitä se meistä arvojärjestelmässä tekee.

Tapahtui näin: koko maailma kärsi tästä samasta ahdistuksesta, mutta salaliitto määräsi ettei siitä saanut puhua.

Muutoin maailma hajoaisi, kaikki lamaantuisi niille sijoilleen, ratikka ei kulkisi, vesijohtovesi ei virtaisi, kirurgi ei leikkaisi, kissalle ei annettaisi ruokaa, yliopistolla ei opetettaisi, ystävien kahvikekkereissä puhe katkeaisi.  

Jokaikisen ihmisen nivusissa majaili kauhu, jota ei saanut päästää valloilleen.

Siksi oli laukattava oman hulluutensa armoilla.