Sure
niin minäkin surisin
jos aikamme olisivat kääntyneet toisin
muista myös välillä pitää kyyneltauko ja
Elää
sillä niin minäkin eläisin
vaikka aikamme olisivat kääntyneet toisin
Sillä, kuten yhdessä opettelimme,
mikään ei ole tärkeämpää kuin nyt
mutta hyvin lähellä, ei edes …
En viitsinyt jatkaa keskustelua asiasta tämän pidemmälle.
Risin herättyä Yeva oli minulle suureksi avuksi. Ilman hänen kokemustaan lemmikeistä, olisin ollutkin pulassa. Hän oli myös tuonut mukanaan omien lemmikkiensä vaatteita.
Huomasin kuinka Yeva silmäili Risiä. Hän jopa tutkin sen hampaat ja …
Lue koko tekstiRis murisi vihaisesti raapien niskaansa. Pidin sitä lujasti kiinni kädestä ja hyväilin sen takkuista päätä, kunnes sen suuret silmät muuttuivat uneliaiksi ja sen ruumis veltostui. Se painanut juuri mitään, kun nostin sen varoen hoitopöydälle.
Se mitä näimme, kun Wilhelmiina oli …
Lue koko teksti”Mikä sanoittekaan nimenne olevan?” hän kysyi minulta.
”Jeremias Aru”, vastasin.
”Meillä on ongelma Jeremias. Tule mukaani”, Amanda sanoi.
Menimme hissillä ensimmäiseen kerrokseen, kävelimme pitkin käytävää, jonka molemmin puolin oli ovia, jotka oli maalattu helein pastellisävyin aivan kuin olisimme lastentarhassa. Kiinnitin …
Lue koko tekstiAmanda kertoi, että mukanani tuomalle lemmikille oli aivan aluksi suoritettava perusteellinen terveystarkastus, ja jos se kerran – niin kuin väitin – oli löytynyt kadulta, sille oli myös tehtävä tartuntatautikartoitus.
Tämä oli asia, joka kauhistutti minua. Mieleeni palasi kaikki ne pandemiat, …
Lue koko tekstiTilanne oli hieman samankaltainen, kuin jos näki onnettomuuden uhrin. Sitä toivoi vain, että joku toinen ehtisi ensin hätiin, jottei itse vain missään tapauksessa tarvitsisi.
Lemmikki näytti olevan häpeissään. Sen suuret silmät pyörivät puolelta toiselle vastausta etsien. Olin huomannut, että lemmikeillä …
Lue koko tekstiItsekään sitä lainkaan huomaamatta, kuljin seuraavina päivinä metroasemalle aina samaa reittiä. Kävin ensin Baltikassa katsomassa, josko sinne olisi tullut se takki, jota itselleni himoitsin. Join kaupan kahvilassa cappuccinon ja katselin jättikokoisia kuvia nuorten naisten takamuksista.
Ostin myös Kalev-patukan, ja minulla …
Lue koko tekstiSana kerjätä nousi esiin jostain muistini sopukoista. Se oli sana, jota en luultavasti ollut koskaan käyttänyt. En nimittäin ollut milloinkaan nähnyt ainuttakaan kerjäläistä. Tiesin kyllä, että niitä oli ollut joskus ennen minun aikaani.
Käteni hamuili taskusta Kalev-patukan ja ojensin sen …
Lue koko tekstiKävelin verkkaisesti pitkin Narvaa kohti Rotermannin metroasemaa. Liikenne oli ahdistavan vilkasta, kuten aina tähän aikaan.
Pistäydyin Baltikassa ja kiertelin nopeasti ulkoiluvaateosaston siinä toivossa, että takki jonka olin ajatellut ostavani, olisi jo saatavilla, mutta se ei ollut.
Olisin tietenkin voinut tilata …
Lue koko teksti