astelen poikki kuusikon
poikki hämärän huoneen
väistelen juuria, kiviä
juuret vaihtavat paikkaa
kivet varjoja täynnä		

kätkössä etäinen taivas
kuusten latvojen taivas
juurilla hämärän halkoma maa 
poljetut neulaset ja
kivien rauhattomuus			

        kuka itkeä nyyhkii illan laskoksissa
        sekö sadun prinsessa, 
        joka noiduttiin kiven sisään
        stoori ajat sitten hyllyistä hylätty   

tuuli viettelee kuusten latvoja
raottaa ovea eksyneelle 
katuvalolle, joka innoissaan 	
loikkii runkojen väleissä			
saa kivet kuiskimaan riimejä ja
neulaset steppaamaan
	
	kuka hyräilee hiljaa kuusikon uneen
	kuka kirjoittaa uuden luvun