Sanojen lähteillä
Olen Portugalissa yli kymmenen vuotta asunut kirjailija, joka lukijatapaamisissa saarnaa mielellään siitä, että toteuttaakseen unelmansa on ihan ensimmäiseksi lakattava haaveilemasta. Olin lähemmäs viisikymppinen, kun päätin lähteä tavoittelemaan uutta uraa kirjailijana.
Olen koko ikäni ollut sivustakatsoja ja tarkkailija, olen imenyt havaintoja itseeni kuin pesusieni. Kirjoittaminen on minulle tapa käsitellä ympäröivää maailmaa ja kertoa havainnoistani myös muille.
Rikosromaanit:
Huomenna sinä kuolet (Myllylahti 2017)
Kuolet vain kahdesti (Myllylahti 2018)
Syyllisyyden ranta (Into 2019)
Totuuden Portaat (Into 2020)
Häpeän aukio (Into 2021)
Katumuksen kallio (Into 2022)
Arvoton (Otava, 2023)
Kiusaaja (Otava, 2024)
Blogissani Normaali Irtiotto olen kertonut elämästä Portugalissa ja vähän muustakin.Itäiseltä taivaanrannalta hiipi hailakka valo ja tähdet alkoivat liueta eetteriin. Auringonnousua edeltävä tyven hetki tuntui siltä kuin maailma olisi pidätellyt hengitystään. Hiljaisuus oli painavaa, sellaista kuin meren tai joen pohjassa. Tukahduttavaa ja korviin käyvää.
Tuntien ajan Nicolau oli pyörinyt unta …
Lue koko tekstiVehreän niityn laidassa, lähellä kaunista metsää, asusteli aikoinaan nuori rupikonna, Sapoksi kutsuttu. Sapolla oli pitkät, jäntevät takaraajat, käsissä vahvat sormet, ja sen mudanväristä selkää koristi joukko pahkuroita ja muhkuroita. Sapon suuret silmät möllöttivät pään molemmin puolin ja sen leveä suu, …
Lue koko tekstiAluksi tuntui hyvältä, sellaiselta kevyeltä hälläväliltä. Kuin kehossa kaikki painava, lihakset ja luut, olisivat haihtuneet ja jäljelle olisi jäänyt vain ohuen ohut iho. Se piteli häntä koossa, ilman sitä hänen osasensa olisivat lentäneet taivaalle.
Hän kallisti päätään taaksepäin. Tähdet sujahtelivat …
Kaksi miestä istuu penkillä aukion laidalla pikkukaupungissa. Aurinko paistaa lämpimänä, vaikka etelän kuuma kesäpäivä on pyörtämässä kohti iltaa. Ihmisiä on runsaasti päiväkävelyllä, perheitä isovanhemmilla vahvistettuna, pikkulapsia polkupyörillään vanhempien juostessa heitä kiinni, pariskuntia käsi kädessä. Ilman täyttää puheensorina, rakennusten välissä pujottelevien …
Mies vetäisi takin päälleen, laittoi lakin päähänsä ja hiippaili ulos vailla tietoa siitä, minne oli menossa. Kunhan vain lähti haukkaamaan happea, vanhusten palvelukodin ilman alkaessa tuntua turhan tunkkaiselta sieraimissa. ‟Liian paljon kuolemaa odottavia ihmisiä”, hän ajatteli itsekseen, haluten paeta siitä …
Lue koko teksti