Tekijä: Liisa Keitaanpää

Olen Porissa ja Rytöhuhdassa asuva kirjailija. Koulutukseltani olen filosofian maisteri. Jokapäiväinen leipä on irronnut opetustyöstä lukiossa. Kertomisen ilon löysin ennen kuin opin kirjoittamaan. Intohimo roihahti täyteen paloon, kun voitin kaikenlaisiin kirjasiin, antologioihin ja lehtiin kirjoittamistani tarinoista palkintoja ja kunniamainintoja. Samat teemat ovat kiinnostaneet minua vuosikymmeniä. Keskiöön on noussut nainen: nainen ja vallankäyttö, naisstereotypiat, nainen historian saatossa ja nainen rakkaudessa. Ja jos naisesta kirjoittaa, kirjoittaa myös miehestä. Laadultani olen sitkeä kaivelija. Minusta oli tulla arkeologi, mutta ympäristön rikokset ja maailman eriarvoisuus tekivät kieleni teräväksi ja mieleni rauhattomaksi paikallaan pysymiseen. 2000-luvulla turkulainen kustantaja Turbator on julkaissut kaksi romaaniani ja kolme novellikokoelmaani. Valmiina on kolmas, Lapin-aiheinen, romaani ja tekeillä kaksi seuraavaa. En ole vaivannut päätäni niiden jatkosijoituskohtalosta. Romaanit: Sotakorvaustyttö Pasurin tyttäret Novellit: Näyttöihot Miehenmetsä Satakunta vanhaa heilaa
JATKOKERTOMUKSET

Muistiinpanoja keltaisen talon vintiltä I

Oikeamielinen opettaja I : Esipuhe

Parahin Olli (vai sanonko Olzie)

Vuonna 1999 järjestö LÄÄKÄRIT ILMAN RAJOJA sai Rauhan Nobelin. Tietänet, että olin paikalla.

Vaikka yleensä vältän seremonioita ja vieroksun ylisanaisia puheita, istuin siististi valkoliinaisten pitkien pöytien ääressä kuuntelemassa joutavanpäiväisiä jorinoita. …

Lue koko teksti