Näin Pilin ensimmäisen kerran, kun olin kahdeksan. Oli syksy ja olin kadulla pelaamassa jalkapalloa oppituntien jälkeen muutaman naapurin pojan kanssa. Asfalttiin oli piirretty väriliidulla kentän rajat ja tyhjät maalipurkit toimittivat maalitolppien virkaa. Minut oli pestattu maalivahdiksi, kun en ollut …
Lue koko tekstiKirje vanhalle heilalle
Surffailen öisin katselemassa vanhojen talojen myynti-ilmoituksia. Sovittelen meitä kahta asumaan niihin taloihin. Mietin, missä kohden huonetta sinä istut silmälasit nenävartta pitkin alas valahtaneena lukemassa lehteä. Välillä kurkkaat minua ja arvioit, kertaisitko lukemasi. Luovut ajatuksesta, sillä eniten Lännen …
Lue koko tekstiPili oli kyllä joskus viikonkin teillä tietymättömillä, vaikka sitä ei aivan viime aikoina ollut tapahtunut. Liikematkoja, hän sanoi, mutta muisti kyllä kertoa asiasta aina etukäteen. Aluksi minä uskoinkin. Hänhän oli myyntiedustajana barcelonalaisessa vaatealan yrityksessä. Oli ihan normaalia matkustaa asiakaskäynneille tai …
Lue koko tekstiHän oli koko ikänsä ajatellut, että ihmisen täytyi olla todellinen nero – suorastaan jonkinlainen yli-ihminen – saadakseen osakseen sellaisen kunnian. Hänen pitäisi uhrata elämänsä ja terveytensä sekä ihmissuhteensa tieteen alttarille ollakseen tuon kunnian arvoinen. Jokin Marie Curie tai Barbara McClintock.…
Lue koko teksti
