KOLMAS KUVAUSPÄIVÄ

– Jaatko Tipuli osanottajille paperit ja käsipeilit. Saatte piirtää oman kuvanne. Käytämme niitä ennakkomainonnassa, Topi virnisti. – Ottakaa huumorin kannalta. Kyseessä ei ole taidonnäyte vaan käsitys itsestänne.

Kuvista tuli hulvattomia. Krisse piirsi itsensä kuumana puumanaisena. Armi oli prinsessa. Patrik piiloutui naamion taakse. Jannen kuvassa oli kitaraa soittava karhu ja Kimmo oli kuvannut itsensä kokinhattu päässä.

– Hienoa, olen vaikuttunut, Topi myhäili. – Jatkamme seuraavaksi samaa teemaa. Kertokaa spontaanisti, miltä tuntuisi olla vieressä istuvan henkilön roolissa.

Esiintyjät yllättyivät, mutta lähtivät piirrosilottelun innoittamina leikkiin. Krisse katsoi Patrikia ja ilmoitti vaihtavansa mielellään työtehtäviä.

– Minun mielestäni näyttelijän tärkein ominaisuus on hypätä roolihahmon mielenmaisemaan. Se onnistuu tarkkailemalla ihmisiä. Miten he puhuvat, liikkuvat, millaisia maneereja itse kullakin on. Ilmeillä voi kertoa paljon.

– Olet oikeassa. Sain kiitosta elokuvaroolistani, kun esitin elämän murjomaa nuorukaista. Se oli itse asiassa lähellä omia kokemuksiani, Patrik tunnusti.

– Miltä tuntuisi kuvitella olevansa missi? Topi kysyi.

– Se kuulostaa ylelliseltä. Saisin paistatella valokeilassa, osallistua juhliin ja tavata tärkeitä ihmisiä.

– Kaikkea sitä kyllä, mutta arvaa, miten raskasta on hymyillä kuin kone. Nousta varhain meikkiin, olla koko päivä jaloillaan muotinäytöksissä. Syödä kuin lintu, ettei liho ja viettää muutenkin kurinalaista elämää, Armi puuskahti. – Lisäksi naistenlehdet ovat jatkuvasti kimpussa ja kirjoittavat mitä sattuu.

Armi loi rikinkatkuisen katseen Krissen suuntaan.

– Älä minulle suutu, teen vain työtäni, Krisse vastasi närkästyneenä.

– Rauhoittukaa, miltä sinusta Armi tuntuisi olla muusikko?

– Kunpa osaisinkin soittaa. Olen aivan surkea, vaikka vanhemmat laittoivat jo pikkutyttönä pianotunneille. Lopetin heti, kun sain itse päättää. Laulutaidossakaan ei ole kehumista.

– Olet oikeassa. Muusikoiksi ei synnytä, vaan se vaatii jatkuvaa harjoittelua eikä leipä todellakaan ole leveä. Työajatkin ovat kamalia, sillä keikat venyvät usein aamuyön tunneille, Janne kertoi.

– Millainen kokki olisit? Topi jatkoi kyselyä.

– Olen tottunut syömään keikoilla noutoruokaa. Siihen kyllästyi nopeasti, mutta vaihtoehtoja ei ollut. En ole myöskään kummoinen kotikokki. Arvostan niitä, joilla ruuanlaittotaito on hyppysissä.

– Otan tuon kohteliaisuutena, Kimmo hymähti. – Ei minunkaan urani ollut itsestään selvä. Sain tehdä vuosikausia hanttihommia ennen kuin kelpasin keittiömestariksi. Televisio toi julkisuutta, mutta sillä oli kääntöpuolensa. Olin usein kunniavieraana kosteilla illallisilla. Tuli ylilyöntejä, joten katsoin parhaaksi lopettaa alkoholin juonnin kerralla.

Hän jätti kertomatta, että se oli lääkärin määräys, jos hän haluaisi elää ja jatkaa uraansa.

– Minulle kyllä maistuu, nilkkaa särkee edelleen vietävästi, Krisse korotti äänensä.

– Asia ymmärretty. Tarjoan aperitiivit sillä aikaa, kun odottelemme Tipulin ja Kimmon tämänpäiväistä yllätyslounasta.

***

– Minulla ei ole mitään ideaa, Tanja valitti tuskastuneena.

– Katsotaan yhdessä, jauheliha maistuu varmasti kaikille. Olen tyytyväinen, ettei kenelläkään ole ruokarajoitteita, se olisi näissä olosuhteissa katastrofi, Kimmo sanoi tutkiessaan kuiva-aineita. – Laitetaan tukeva makaronilaatikko uuniin. Lisukkeiksi tomaattimurskalla ja sipulilla maustettua jauhelihaa, kuohukermaa ja juustoraastetta. Ei ehkä maailman terveellisin ateria, mutta makua riittää.

Muut olivat samaa mieltä.

– Kunnon kotiruokaa, Krisse huokasi juotuaan ison lasillisen punaviiniä.

– Jatkamme tunnin tauon jälkeen, Topi ilmoitti, kun kaikki olivat kylläisiä.

– Olet pelastanut ruokahetket, Tanja kiitteli Kimmoa tyytyväisenä.

– Vähintä mitä voin tehdä. Mitä jos tarjoamme huomenna punajuuripihvejä? Keitän juurekset jo illalla, niin voimme raastaa ne ja lisätä taikinaan kananmunia ja korppujauhoja sekä rutkasti mausteita. Lisäksi vain kuoriperunoita ja valkokastiketta. Sinapilla maustettu kermaviilikastike olisi kelpo vaihtoehto, mutta hapanmaitotuotteita ei ole. Onneksi jääkaapissa on edelleen maitoa ja kermaa. Ilman niitä kokkaus olisi turhan haastavaa.

– Huomaan, ettet todellakaan ole innostunut pakasteannoksista. Olen samaa mieltä, että tuoreista aineksista valmistettu ruoka on paljon parempaa.

– Juureksia riittää loppuviikoksi. Mietitään yhdessä, mitä säästämme viimeiseksi päiväksi. Tarjotaan lounaaksi kevyt keitto ja herkutellaan vasta illallisella, Kimmo mietti.

– Olet todella oikealla alalla. Huomasitko, että pakastimessa on lohifileitä? Niistä voisi saada juhla-aterian.

– Minulla on ajatus. Luuletko, että kaikki pitävät graavikalasta?

Tanjan silmät kirkastuivat.

– Minä ainakin. Mitä sen kanssa?

– Iso vadillinen kermaperunoita. Harmi, kun meillä ei ole tuoretta salaattia, tilliä eikä tomaatteja.

– Haudutetaan kaali- sipuli- ja porkkasuikaleita lisukkeeksi, Tanja ehdotti.

– Hyvä tyttö, Kimmo ilahtui. – Mutta nyt on tauon paikka. Levähdän hetken ja suosittelen samaa sinulle.

***

Topi hermostui iltapäivällä, kun kaikki olivat nuutuneita aamun innostuksen jälkeen. Hän antoi luvan mennä etuajassa kirjoittamaan päivän tunnelmista.

– Laitan saunan pesään tulen. Kuinka moni on kiinnostunut?

Yllättäen myös naiset ilmoittivat tulevansa löylyyn ja suihkuun.

***

– Olet todella sievä, Krisse katsoi arvioiden Armin alastonta vartaloa.

– Pakko pitää itsensä kurissa. Arvaa vain, tekeekö välillä mieli kunnon pizzaa ja jäätelöä.

– Minulle maistuu turhankin hyvin, Krisse tunnusti. – Kilot kertyvät huomaamatta. Yritän välillä syödä pelkkää salaattia, mutta täällä se ei onnistu.

– Ei todellakaan. Kimmon kokkaukset ovat maukkaita, mutta aika tukevia, Armi sanoi.

– Olin aluksi kauhuissani pakasteaterioista. En ymmärrä, miten hän onnistuu saamaan annokset herkullisiksi.

– Maista ja mausta, mummillani oli tapana sanoa, Armi virnisti.

– Hei, mahtuuko vielä yksi? Tanja huikkasi ovelta.

– Eiköhän, Krisse sanoi ja teki tilaa ylälauteilla. – Miltä tuntuu tehdä töitä tällaisten diivojen kanssa?

– Tiedättekö, että tässä ammatissa kohtaa erilaisia ihmisiä. Olen huomannut, että kaikilla on tarve tulla hyväksytyiksi ja näyttää parhaat puolet kameran edessä. Se on varsinainen taikakalu.

– Pelkään, näyttäväni pulleammalta kuin olenkaan, Krisse tunnusti.

– Ole vain rehellisesti oma itsesi, Tanja hymähti.

– Oletko paljon työmatkoilla? Armi kysyi.

– Ihan riittävästi. Olen sinkku, joten matkustelu on oikeastaan mukavaa, mutta välillä raskasta.

– Onko ollut kiihkeitä romansseja? Krisse kysyi uteliaana.

– Jotain pientä silmäpeliä. Kun ollaan työkavereiden kanssa monta viikkoa yhdessä myös vapaa-ajalla, siltä ei voi välttyä.

– Miten perheelliset selviävät? Armi kysyi.

– Aika huonosti. Tv-maailmassa on paljon ihastumisia ja pettymyksiä. Niiden seurauksena sitten avioeroja. Eräs hyvä ystäväni sinnittelee, sillä hänen mielestään aviomies ei vaihtamalla parane, Tanja kertoi.

– Eiköhän vaikeuksia ole joka ammatissa. Meillä toimittajilla on jatkuva kilpailu kiinnostavimmista jutuista. Se on aika armotonta, Krisse tunnusti.

– Entä muotimaailma? Kilpailua käydään kaikilla mahdollisilla aseilla, Armi sanoi.

– Kerro lisää, Krisse kannusti.

– Älä kuvittelekaan, että saat minulta jymypaljastuksia, Armi vastasi ja lähti pesuhuoneeseen.

– Se siitä, tyttö on kovapintaisempi, kuin antaa ymmärtää. Epäilen, että viattomuus on vain pintakiiltoa, Krisse puuskahti.

– Tiedän, että Topi toivoo jotain räväkkää uutisointia, mutta tuskin sentään henkilökohtaisia tunnustuksia, Tanja arveli.

– Onhan tämä loistava tilaisuus päästä loistamaan. Minunkin pitää lähteä suihkuun, Krisse sanoi.

Tanja jäi yksin löylyyn ja harmitteli, että oli kertonut liikaa Topin tavoitteista. Oliko se työtoverin luottamuksen pettämistä?

***

TANJA

Keikka on puolessa välissä. Tuntuu, että olemme olleet täällä Piilopaikan vankeina ikuisuuden. Kukaan ei ole onneksi vielä protestoinut. Hiljaisuus tuntuu itse asiassa hyvältä. Olemme kuin ulkoavaruudessa. En kaipaa radiota enkä televisiota, mutta netti- ja puhelinyhteyttä kylläkin. Olin kuulevinani Topin huoneesta puhetta, vaikka hän oli yksin. En yhtään ihmettelisi, jos hän on pitänyt kännykkänsä, vaikka vaati kaikkia muita luopumaan niistä. Siis myös minua ja Petriä. En ymmärrä sitä, mutta ehkä hän ajatteli, että heltyisimme lainaamaan omiamme.

Minulla on outo tunne, että itse kukin esiintyjistä kätkee sisäänsä salaisuuksia. Saunassa tihkui pieniä tunnustuksia, mutta en aio kertoa niistä Topille. Pidimme ideointipalaverin ja innostuin, sillä huomiseksi on luvassa teatteria. Petri lupasi ottaa taas kameran käsivaralle, jotta hän saa kaiken taltioitua eri kuvakulmista.

***

NELJÄS KUVAUSPÄIVÄ

– Mitä ihmettä? Tuoreita sämpylöitä, Tanja ilahtui tullessaan seuraavana aamuna keittiöön.

Kimmo oli nostanut pellillisen jäähtymään työtasolle.

– Olen kyllästynyt iänikuiseen valkoiseen paahtoleipään. Sukelsin keittiön alakaappiin ja löysin vehnäjauhoja, kauraryynejä ja kuivahiivaa. Voin leipoa jatkossakin, Kimmo kehui.

– Appelsiinimarmeladia, ei ole totta. Mistä tämä ilmestyi?

– Yläkaapista, olen tehnyt täydellisen tutkimusretken, Kimmo virnisti.

Topi tuli paikalle uupuneen näköisenä. Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota leivonnaisiin, vaan vajosi istumaan ja painoi pään käsiin.

– Vatsassa kiertää, pelkään sairastuvani. En pysty syömään mitään.

– Mene vielä hetkeksi lepäämään. Mitä toivot, että teemme aamupäivällä? Tanja kysyi huolissaan.

– Siirretään teatteriesitykset iltapäivään. Kerro Tipuli kaikille suunnitelmista. He voivat valmistautua, vaikka ajattelin ensin improvisaatiota.

– Asia selvä pomo, enkä ole edelleenkään Tipuli.

– Älä suutu, en jaksa nyt riidellä, Topi sanoi ja lähti takaisin huoneeseensa.

***

Tanja otti tilanteen haltuun, kun kaikki kokoontuivat oleskeluhuoneeseen.

– Topi on vähän huonovointinen. Olemme suunnitelleet tälle päivälle hauskaa ohjelmaa. Nostakaa silmät kiinni pussista pallot.

Krisse ja Patrik saivat punaiset, Armi, Janne ja Kimmo vihreät.

– Tehtävänne on suunnitella ja esittää jotain, joka liittyy ammattiinne ja identiteettinne. Huumori on edelleen sallittua, samoin rekvisiitan käyttö. Kertokaa etukäteen Petrille, mitä on odotettavissa, niin hän saa kaiken oleellisen talteen.

– Kuinka pitkä esitys voi olla? Krisse kysyi käytännöllisesti.

– Sovitaanko, että korkeintaan viisi minuuttia. Joudutte tiivistämään sanomanne, Tanja päätti.

– Valtaamme saunan pukuhuoneen suunnittelua varten, Janne päätti ryhmän puolesta ja otti mukaan täyden viskipullon. – Tarvitsemme vähän neuvoa antavaa.

– Minä ja Patrik jäämme takan ääreen. Nojatuoli ja jalkarahi sopivat mielentilaani, Krisse virnisti.

Kun Tanja poistui paikalta, Patrik virnisti ja haki heillekin viskiä.

– Erinomaisen hyvin varustettu baarikaappi, Krisse kikatti. – Eiköhän näillä eväillä jotain synny.

***

KIMMO

Päivä meni lekkeripeliksi. En kestänyt katsella, kun Janne litki kaksin käsin viskiä ja tarjoili auliisti Armillekin. Lähdin vähin äänin ja uppouduin ranskalaisen keittokirjan saloihin. En ymmärrä, miten perheenäidit jaksoivat aikoinaan hauduttaa ruokia tuntitolkulla. Nykyisen kalliin sähkön aikana se ei todellakaan ole taloudellista, vaikka aikaa olisikin. Löysin ilokseni keittiön kaapista jauhojen lisäksi purkillisen kuivattuja suppilovahveroita. Laitoin niitä vaivihkaa likoamaan, sillä haluan yllättää Tanjan. Tyttö tekee parhaansa, mutta ei hänkään voi mitään ainesten surkeudelle.

En aio osallistua teatteriesitykseen. Joku raja minullakin on. Olemme olleet mielestäni liiankin suorapuheisia. Oli pakko kertoa alkoholiongelmasta, sillä Topi on tarjoillut avokätisesti juhlajuomia. Ei se tietenkään ollut mikään salaisuus. Kohtalotovereita on pilvin pimein. Epäilen, että täällä on muitakin, joiden olisi parasta liittyä kerhoon…

***

Topi ei tullut lounaalle. Tanja katsoi kauhuissaan, miten huppelissa joukkueet Kimmoa lukuun ottamatta olivat. Hän koputti varovasti Topin ovelle ja huomasi, että tämä oli samassa kunnossa kuin muutkin.

– Taidetaan jättää tämän päivän ohjelma väliin, hän ehdotti ja kertoi, mitä muut olivat puuhailleet.

– Oli ehkä irtioton aika, Topi tuumi ja yritti tarjota Tanjalle lasillisen.

– Ei kiitos, jonkun pitää olla tässä hullunmyllyssä selvin päin.

– Onko Petri kuvannut mitään? Topin silmiin syttyi kiihko.

– Arvaa vain. Petri on kulkenut kamera olalla ottamassa tilannekuvia. Porukka ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.

– Mainiota, saamme aitoa tunnelmaa. Pidä loppupäivä vapaata ja kerro Petrillekin. Lupaan olla huomenna kunnossa, Topi sanoi ja rojahti takaisin vuoteelle.