[Joka puussa istui lintu]
Runoa ruodittiin jo hiemaan facebook-ryhmässä, tässä päivitetty versio. Hyviä ideoita sain. Äärimmäisyyksistä en kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan, lisäsin siihen vain vähän liisteriä.Â
Joka puussa istui lintu
katseli huoneita peittävää
äärimmäisyystapettia
Katsoi läpi seinien
Katsoi sinne missä sana kadotti vapauden
Katsoi ihmisiin
jotka olivat jo kauan sitten
lakanneet ompelemasta nappeja toistensa paitoihin
Näki savuavan takan
lähettävän merkkejä eroa aikoville
tärkeimmän sanansa unohtaneille
Joka puusta
lensi lintu
herkesi katsomasta
Kiinnostava ja ajatuksia herättävä runo! Minulla heräsi seuraavanlaisia mietteitä:
Nuo linnut runossa…ne ovat herkkiä. Tarkkailevat ihmisiä, joiden tunteet toisiaan kohtaan ovat tukahtuneet, niin kuin takkatulikin…savuaa enää.
Linnut näkevät huoneisiin. Ihmisen mielen pimeimpiinkin nurkkiin. Lentävät lopulta pois, liian ahdistavaa näkyä kavahtavat?
Mietin puita. Ovatko ne ihmisen elinvuosia? Unohduksiin painettuja elämän vuosia muistoineen sen jälkeen, kun linnut lentävät niistä pois. Linnut, jotka itsessään ovat muistoja.
Kiitos kommenteista, Anniina Holma-Suutari!
Puu siinä tosiaan jää paikalleen, enpä tullut sitä ajatelleeksi ennen kuin nostit sen esiin.
Päivitin runoa hieman, Tarinavirran facebook-ryhmässä tuli myös muutama kommentti.
Puissa (= eläviä, mahdollisuuksia) istuvat linnut ovat vapaita lähtemään ja katsomaan mihin haluavat. Mutta kun näkevät läpi seinien ja tapettien ja kuulevat ja näkevät paidan nappienkin tarkkuudella ihmisten koleuden toisiaan kohtaan ja mustaksi savuksi muuttuneet huoneet seinien sisäpuolella, ajattelevat: okei, lähdetään. Niin kauan kuin voidaan.
Voisin kirjoittaa saman tyyppisen runon tilanteessa, jossa komennan itseni lähtemään, vapauttamaan itseni = uneksimaan ja lentämään (Erica Jong)
No joo, pieleen meni ehkä runoilijan hieno oivallus. Mutta mun lintuni nousi lentoon – olkoon sitten vaikka sielulintu! 😉
Minä pidän äärimmäisyystapetista! Onhan tämä aikakin monella tapaa äärimmäisyyksien aikaa. Polarisaatio kasvaa sekä maan sisällä että globaalisti. Kuitenkin runossa ollaan inhimillisellä tasolla, vaikka tarkkailijoina ovatkin linnut. Jäin miettimään, mikä on se tärkein sana. Sellaiset nousivat mieleen kuin kiitos, anteeksi tai rakastan.
Kiitos kommentistasi, Hanna-Maija! Alan pikku hiljaa uskoa tähän runoon.