Avainsana: satu aikuisille

Pöytälaatikko

Jouluyö lentoasemalla

Lentoasema oli lähes autio. Sen hyvin ymmärsi, sillä olihan jouluaatto. Autiutta vielä lisäsi covid-epidemia, joka karsi suuren osan niistä harvoista matkustajista, jotka olisivat saattaneet olla liikkeellä näin jouluna.

Sanotaan, että kansainväliset lentokentät eivät milloinkaan nuku. On ihmisiä, jotka ovat matkalla …

Lue koko teksti
Pöytälaatikko

Luomiskertomus

Pekka seisoi talonsa kuistilla ja katseli kuinka parven ensimmäiset hanhet kaartelivat kullanruskeaksi paahtuneen sänkipellon ympärillä. Pelto levisi hänen talonsa edessä miltei silmänkantamattomiin, aina naapuripitäjään asti. Aamuisin auringonnousu hivuttautui pellolle kuin puuron ylle juoksutettu hunaja, värjäten sängen tulenkarvaaksi. Nyt ei aamuaurinkoa

Lue koko teksti
RUNOT

Shakkihevonen

Shakkihevonen oli tuhat kolmesataa metriä korkea. Se seisoi lahden rannalla ja katseli viistosti länteen. Kaste tiivistyi sen pinnalle aamuisin, iltaisin sen korvissa soi pilvien kohina. Lentokoneet joutuivat väistelemään sitä ennen ja jälkeen kentän. Sade pyyhki sen korvia, vesi valui noroina …

Lue koko teksti
Pöytälaatikko

Teoria puluista

Kaksi miestä istuu penkillä aukion laidalla pikkukaupungissa. Aurinko paistaa lämpimänä, vaikka etelän kuuma kesäpäivä on pyörtämässä kohti iltaa. Ihmisiä on runsaasti päiväkävelyllä, perheitä isovanhemmilla vahvistettuna, pikkulapsia polkupyörillään vanhempien juostessa heitä kiinni, pariskuntia käsi kädessä. Ilman täyttää puheensorina, rakennusten välissä pujottelevien …

Lue koko teksti
Pöytälaatikko

Harhailija

Mies vetäisi takin päälleen, laittoi lakin päähänsä ja hiippaili ulos vailla tietoa siitä, minne oli menossa. Kunhan vain lähti haukkaamaan happea, vanhusten palvelukodin ilman alkaessa tuntua turhan tunkkaiselta sieraimissa. ‟Liian paljon kuolemaa odottavia ihmisiä”, hän ajatteli itsekseen, haluten paeta siitä …

Lue koko teksti
NOVELLIT

Hine Rare, eli jonkinlainen joulusatu

Olimme taas kerran kokoontuneina perinteikkään pursiseuramme jokavuotiselle syysillalliselle. Se oli tietyssä mielessä pakollinen paha ja sille osallistuminen oli jokaisen seuran jäsenen pyhä velvollisuus. Kyseessä oli todellakin illallinen, mutta se oli vain peitenimi vuosikokoukselle, joka järjestettiin aina ennen ruokailua, ettei kukaan …

Lue koko teksti